Siirtolaisuuteen sinänsä liittyy voimakkaita tunnelatauksia, jotka muovaavat asenteita ja jättävät jälkensä myös myöhempien sukupolvien ajatusmaailmaan, tiedostettuun tai tiedostamat-tomaan. Vuosisadan vaihteen suuri siirtolaisuusaalto oli seurausta Suomen taloudellisesta ja poliittisesta tilanteesta, joka vaikutti niin tänne jääneeseen kuin täältä pois muuttaneeseen sukupolveen,josta elossa on enää vain harva. Tällä hetkellä toisiansa etsivät useimmiten tuon ajan toiseen tai kolmanteen polveen kuuluvat jälkeläiset. He ovat huomanneet menettäneensä tiedon henkilöhistoriastansa kuolleiden vanhempiensa tai isovanhempiensa mukana.

Täällä Suomessa asuva henkilö yleensä tietää esivanhempansa tällä hetkellä neljänteen-viidenteen polveen, hyvin useissa tapauksissa muistaa heidät lapsuudestaan, tuntee heidän asuinpaikkansa,elämäntyönsä, asuu ja elää suhteellisen lähellä sukuaan. Serkut ovat läheisiä, kaupunkilaistumisen seurauksena pikkuserkut ovat vieraampia, mutta suurin osa heistäkin on joskus tavattu ja ainakin tiedetään sukulaisiksi. 

Jossain elämänvaiheessa,joka ajoittuu usein aikaan, kun antoisimmat sukuhistorian arkistot,isovanhemmat ovat saavuttamattomissa,moni kiinnostuu etsimään enemmän tietoa suvustaan. Tällöinkin suhteellisen helposti pystyy laajentamaan sukutietouttansa monia sukupolvia etäämmälle eikä mene pitkää aikaa, kun huomaa antaneensa pikkusormen ja melkeinpä koko käden suku-tutkimukselle. Vain siirtolaissukuhaarat jäävät vähemmälle, koska selvittäminen vaatiikin jo enemmän tutkimusmieltä. 

Täällä asuvista sukulaisista muodostuu pian jo satoja henkilöitä sisältävä otos, pois muuttaneiden kohdalle jää helposti "muuttanut Amerikkaan vuosisadan alussa, jälkeläisiä ainakin kolme lasta, joista yhdellä viisi lasta". Näin luki kauan omissa muistiinpanoissanikin appeni sedän, Arvo Flinkmannin,(s.1885 Rymättylä) kohdalla.
 

Kirjeessään 1988 minulle hän kertoo Arvo-sedän puolisosta Fiinasta(k.1972 Michigan) ja serkustaan,Arvon pojasta Ernestistä(s.1924 Michigan):

"...Ernestin äiti, Pohjanmaalta kotoisin oleva Fiina-täti kirjoitti minulle paljon vielä työni aikana. Viimeksi hän sanoi pelkäävänsä, että tulee sokeaksi,eikä enää voi kirjoittaa. Sen jälkeen en tiedä heistä mitään, koska Ernest ei ole vastannut kirjeisiini joita pyysin vaikka englanniksi,että täällä suomennetaan..."

Joulupäivänä 1988 Irene-täti kirjoittaa:

"...sain nyt kirjeen Ernest-serkultani Amerikasta. En ole koskaan ennen saanut... minua liikutti se, että 'en muista koska olisin ollut niin onnellinen saadessani tämän informaation' Ernestin kirjeestä."

Mukana on suomennettu kopio Ernestin kirjeestä:

"...tiedän, että äidillä oli tapana olla kirjeenvaihdossa Flinkmannin puoleisten sukulaisten kanssa. Mutta en todella tienyt, kenen kanssa ennenkuin Lauri mainitsi siitä kirjeessään..."

"...vanhempieni kuoleman jälkeen olen harvoin kuullut Suomen kieltä, Vaimoni ja minä kuulumme Michiganin suomalaiseen seuraan (Finnish Center in Farmington Hills), mutta kokouksissa puhutaan englantia. Harjoituksen puutteessa pelkään, että kadotan suomen kielen taitoni kokonaan. En ole koskaan tavannut ketään sukulaisiani Flinkmannien puolelta..."

Tämä kirjeenvaihto on jatkunut tiiviinä koko ajan. Ensimmäisten vuosien aikana tutustuimme toisiimme kirjeiden,lehtileikkeiden, valokuvien ja joulupakettien välityksellä. Englanninkielen taitoni tuntui lisääntyvän kirje kirjeeltä huomaamatta. 1993 kesällä tuli mukaan "kuullun ja nähdyn ymmärtämiskoe". Betty oli hankkinut videokameran, ja oli koonnut filmin, jossa meille esittäytyy koko Flinkmannin perhe Detroitissa. Videon välityksellä vierailemme heidän kaikkien kuuden perheen kodeissa. He ovat todella nähneet vaivaa valmistaessaan tämän esittäytymisvideonsa.
 

Ainoa oikea tapa tulla Suomeen ja Turkuun on tietysti laivalla läpi kauniin saaristomme,jossa esi-isämme ovat purjehtineet ammoisista ajoista lähtien.Siksi olimme ehdottaneet heille lentoa Tukholmaan, joka Suomen entisenä pääkaupunkina sopii sukuhistoriallisen vierailumme lähtökohdaksi erittäin hyvin. 

Ja niin me sitten tunsimme toisemme heti nähdessämme ensikertaa. Päivän vietimme Tukholmassa,joka oli täynnä juhlaa parhaillaan pidettävän Vesifestifaalin merkeissä. Päivän kohokohta olikin, kun Ruotsin kuningas Kaarle XVI Kustaa ja kuningatar Silvia vilkuttivat meille (ja muillekin kansalaisille)ajaessaan juhlakulkueessa ohitsemme. "Voi, olette järjestäneet tapaamisen Kuninkaan kanssa, hienoa! Emme ole koskaan nähneet oikeita kuninkaallisia. Very nice! Thank you so much!" Jo tämän ensimmäisen päivän aikana meille tuli tunne, että olemme vanhoja tuttuja, hyviä ystäviä monien vuosien takaa. 

Vaikka pitkä lento oli ollut rasittava, seuraavana aamuna hyvin aikaisin nousimme laivalla ihailemaan saaristoa, joka esittäytyi meille kauneimmassa juhla-asussaan. Näillä karuilla saarilla sukumme on asunut vuosisatoja, aamuauringossa kulkeva kalastajavene kulki halki tyynen meren pinnan elantoa hakemassa kuten varhaiset esi-isämme ohjaamat purret ennenkin.

Seuraava ikimuistoinen viikko on kulkenut mielikuvissamme usein. Siihen sisältyi onnistunut sukujuhla Rymättylässä, jonka päätteeksi Ernest perheineen sai tutustua isänsä kotitaloon Hämmärössä. Emme voi kyllin kiittää talon nykyistä emäntää,Annikki Rauhalaa, joka muutaman kymmenen minuutin varoitusajalla Matti Rautsalan puhelinsoitosta esitteli meille kotinsa.
 

Siellä kunniapaikalla oli vanha Raamattu:

"Minä Johan Flinkman,talon isäntä ja Kirkon kuusmies, ynnä minun rakkan waimoni Eva Jakopintyttären kansa, nyt perhen haldiat Hämmärön Itätalossa, jätän ja lahjoitan Sinulle ja jokaiselle kuin minun jälkeni mainittuun Hämmärön Itätalon Haltiaksi tule, tämän siunatun ja kallin ja paljon sisällänsä pitäwäisen lahjan ja Pääkappalen, tämän Pyhän Raamatun, teille lohdutukseksi murheissa... niin kauan kuin hän talossa on,waan kuoltuaan eli muutoin talosta poismentyänsä jättäkön sen jälkensä taloon; hyvin muistain, että 'jotka toimellisesti waldanet owat,tulewat rauhaan ja lepääwät kammioissansa Ef.57.2' 

11.p. Maaliskuus W.1835..."

Vaikka tytärten syy matkaan saattoi olla enemmänkin tarve olla vanhempiensa tukena, he löysivät sen aikana uuden ulottuvaisuuden maailmaan ja itseensä. Heille Suomi muuttui kaukaisesta oudosta maasta todelliseksi,tässä maassa pappa ja mummu ovat asuneet , tämä maa ja sukulaiset täällä sai erikoispaikan heidän ajatuksissaan. He lähtivät täältä erilaisina ihmisinä kuin tänne saapuivat;kiinnostus Suomeen ja sukulaisiin oli suurempaa kuin he olivat osanneet itseltään odottaa.

Suomen suloisin kesä hemmoitteli meitä koko viikon ajan. Nötön veneretkellä tutustuimme taas uusiin kaukaisiin sukulaisiimme. 1600-luvulta asti suvun esi-isien isännöimän Länsitalon portailla tutkimme nykyisen vanhan emännän opastuksella vanhoihin sukupapereihin. Minä taas puolestani sain Ruotsissa asuvan Nötön taloja selvittävän sukulaisen osoitteen, hänestä sain uuden antoisan tutkija ystävän, jonka kanssa olemme verranneet omia selvityksiämme. Kustavissa vietimme suomalaisen kesämökkipäivän Ernestin serkun, Matti Laaksosen vieraina, paikka on alkujaan Irma-vaimon isoisän,perämies Adolf Blomqvistin kotimökki. Illalla kuului ohjelmaan tietysti aito suomalainen sauna, jonka antama rentoutus yllätti vieraamme. Turun historiallisista paikoista ehdimme tutustua vain Tuomiokirkkoon ja Turun linnaan. Emme olleet osanneet arvata, kuinka tärkeitä käyntikohteita nämä olivat vieraillemme. Amerikkalaiselle asia on hyvin vanhaa, jos se on 1700-luvulta. Sentähden keskiaikaiset rakennuksemme kiinnostivat heitä erityisesti. Oli vaikeuksia peittää ammottavien aukkojen paljastumista omassa historian tuntemuksessamme. Tunsin saaneeni laiskanläksyn kotikaupungin historian suhteen.

Liian äkkiä tuli päivä, jolloin matkalaukut pakattiin ja saatoimme vieraamme bussiin, joka vei heidät Helsinkiin tapaamaan sinne kokoontuneita Fiina-mummon sukulaisia. Me kaikki halusimme voimakkaasti uskoa siihen, että tämä ensimmäinen tapaamisemme ei jäisi viimeiseksi. Jäimme ikävöimään heidän välitöntä,elämänmyönteistä ja ihmisläheistä seuraansa, joka oli antanut meille niin paljon menneen viikon aikana. Pelkoni puhua englantia oli kadonnut tyystin; ei haitannut, vaikka sanoja puuttui ja ne menivät väärään järjestykseen. Tunnen suurta iloa siitä, että en ollut jäänyt sukututkimuksessani Arvo-sedän kohdalla "muuttanut Amerikkaan..."

Paikallinen sanomalehti Detroit elokuu 1995:

"...there were 133 guests at the reception that featured a buffet dinner and music of the era by the Walt Lipiec Band. The honorees were graced by the precence of many guests who travelled long distances to attend.
Tarja and Jorma Laaksonen travelled all the way from Turku, Finland, to share in the honorees special day. Other guests included Eileen Drake of Florida, John Oudine of Virginia, Tim Seitz and his family from Kingston, Ontario; and many relatives from Connecticut..."

Siellä vaihdoimme Suomen kuulumisia ja valokuva-albumeja katsoessamme Hilma-täti tunnisti paremmin suomalaiset sukulaiset kuin me. Hän on erittäin hyvissä voimissa. Hän oli koko päivän mukanamme pirteänä, kun kävimme syömässä West Pointissa ja vierailulla Ellenin tyttären Marionin luona, jossa meidät valloitti pikku Ämpäri (Amber-tytön lempinimi). Kahvipöytään astuessamme toi Marion kaiketi viiden minuutin varoitusajalla valmistamansa tortun kynttilöineen ja "Happy birthday to You..." laulu osoitettiin minulle. Tänäänhän oli syntymäpäiväni, jota en ollut muistanut lainkaan! Lyhyen vierailumme päätteeksi ensi keväänä 70-vuotta täyttävä Ellen kyyditsi meidät läpi New Yorkin turvallisesti takaisin Kennedyn kentälle, josta sitten jatkoimme matkaamme kohti Detroitia.

Seuraavana päivänä seurasi Amerikan Historian oppipäivä. Henry Ford Museossa ja sen yhteydessä olevassa Greenfield Village ulkoilmamuseossa olisi riittänyt katsomista vaikka koko viikoksi. Minulle mielenkiintoisin oli Thomas Alva Edisonin tutkimuslaboratorio, jossa havainnollisesti esitettiin hänen keksintöjään alkuperäisessä ynpäristössään. Tiedätkö, miten valmistettiin ensimmäiset erät Heizin ketchupia? Ellet, sinun on parasta käydä tutustumassa aiheeseen Greenfield Villagessa!

Elaine ja minä olimme jo viime kesänä löytäneet yhteisen harrastuksen. Keräilemme erilaisia vanhoja tavaroita, Elainen kiinnostus ulottuu myös antiikin puolelle. Täällä päin tuntematon kirpputorimuoto,"Garage Sale", oli minulle uusi ulottuvuus. Kun siellä tekee vaikkapa kevätsiivouksen, pidetään kirpputori omassa pihassa joko yksinään tai jokin asuntoalue voi sopia pitävänsä "autotallimyyntinsä" samana päivänä kukin omassa pihassaan. Näiltä tiskeiltä voi tehdä todellisia löytöjä, ja hinnat ovat erittäin matalat. Joten yksi aamupäivä oli ehdottomasti käytettävä tähän harrastukseen.

Lapset olivat nähneet suuren vaivan järjestäessään vanhemmilleen tämän juhlahetken, johon osallistui yli sata henkilöä, Florencen sukulaisia ja parin ystäviä monienkin vuosien takaa. Oli vaatinut melkoista salapoliisin työtä saada selville vanhempien tuttavuuksia heidän tietämättään. Perhekeskeisyys,vanhempien ja lasten läheisyys ja keskinäinen kunnioitus oli selvästi havaittavissa kauniilla tavalla. Tästä johtunee myöskin se, että juhlan kohdehenkilöt eivät ole juhlan järjestäjiä vaan kunniavieraita juhlassa, jonka lapset heille lahjoittavat.

Seuraavana päivänä jatkoimme pohjoiseen pienelle Mackinac-saarelle, joka on Florencen kotisaari. Se sijaitsee lyhyen vesimatkan päässä mantereesta Huron-järvessä, joka meistä tosin näytti rannattomalta mereltä.Saarella ei ole koskaan ollut autoja, kaikki raskaampi kuljetus on suoritettu ja suoritetaan edelleenkin hevosilla. Nykyisin saarella on pääasiassa kesäasuntoja ja se on erittäin suosittu turistikohde. Turistien kuljettamiseen tarvitaan paljon hevosia ja sen kyllä aistii hyvin nopeasti astuessaan yhteysaluksesta saaren maaperälle. Tehtyämme pikavierailun Florencen iäkkään sukulaistädin luo, siirryimme jälleen mantereen puolelle ja ajoimme Kanadan rajalla sijaitsevaan hotelliimme. 

Illalla ehdimme vielä intiaanireservaatin ylläpitämään kasinoon, jossa saimme kokeilla pelionneamme. Aamulla olikin sitten paluumatkan aika, sillä kotimatkan aika Suomeen läheni väistämättömästi.

noin 250 vuotta Flinkmanneja

Olimme ennen ajatelleet, että joskus kaukana tulevaisuudessa lomamatkan kohteena voisi olla Amerikka. Tämä ajatus toteutui aiemmin ja erilaisena kuin olisi osannut kuvitella. Vain muutaman vuoden sisällä löytyneet ja tutuksi tulleet Amerikan serkut tekivät matkastamme unohtumattoman. He tarjosivat meille vieraanvaraisuutensa ja sydämellisyytensä tavalla, josta on paljon opittavaa.