Sukututkimusharrastukseni eräänä innoittajana haluan Flinkmannien suvun osalta mainita Irene SINISALOn, joka aina on ollut suvun koossa pitäviä henkilöitä. Hänen persoonallinen osallistumisensa suvun ilon ja surun hetkiin on viime vuosiin asti ollut tapaamisten kohokohtia. Ilman Hänen arvokasta tukeaan minun, maakunnan rajojen ulkopuolelta tulleen hämäläistytön olisi ollut huomattavasti vaikeampaa "tunkeutua" suvun olemukseen. Muorinmäen kirjoitukset peilaavat tuttuja tapahtumia nykyisyydestä ja hyvinkin kaukaisilta ajoilta. Ja aina niihin sisältyy kokemuksen mukanaan tuoma elämän opetuksen sanoma. Irenen rohkaisemana olen 'löytänyt' myös suvun eri haaroihin kuuluvia jäseniä, joiden kanssa yhdessä keskustellen ja valokuva-albumeja tutkien on ollut ilo syventyä aina uusiin ja uusiin sukurönsyihin. Tällaisia tuttavuuksia ovat mm Anna-Kaisa ERFORS ja Lauri FLINKMAN Turusta, heidän avullaan harrastukseni on saanut uutta mielenkiintoista ulottuvuutta. 

Sukututkimusta harrastavan eteen tulee poikkeuksetta jossain vaiheessa myös maasta pois muuttaneiden sukulaisten etsiminen.Näin on myös Flinkmannien kohdalla. Vuosisadan vaihteen suuri siirtolaisuusvirta vei mukanaan jäseniä useammasta sukuhaarasta. Kuitenkin yhteys kotimaahan on säilynyt, Hilma PORKKA on valtameren takaakin käsin pitänyt yhteydet sukuun ja tämänkin sukuselvityksen 'juuret' perustuvat pitkälti Hänen omakohtaisiin muistoihinsa lapsuuden ajoista,äidin kertomuksiin vielä vanhemmista ajoista aina viime vuosisadan alkupuolelle, niinkuin jäljempänä tulemme näkemään. Samalla hän on luonut Amerikassa syntyneelle laajalle jälkeläisperheelleen vankan pohjan, miltä yhteyden pito Suomeen tulee säilymään toisen ja kolmannen polvenkin kautta. 

Sen sijaan paljon ohuemman langan varassa on häilynyt yhteys toiseen Amerikan serkkuun, Ernest FLINKMANniin. Siellä syntyneenä, vain vanhemmiltaan Suomen kieltä oppineena yhteyden pito isän ja äidin entiseen kotimaahan on ollut vaikeampaa. Toisaalta myös täältä käsin englanninkielinen kirjeenvaihto on ollut ongelmallista. 

Eräs antoisimpia hetkiä harrastukseni tiimoilta on tapahtumaketju, jonka tuloksena tämä Detroitin autoteollisuuden keskukseen erilleen joutunut Flinkman-perhe sai ensimmäistä kertaa elämässään henkilökohtaisen yhteyden muuhun sukuun vieraillessaan Hilma-serkun luona New Jerseyssä edellisvuonna. Samoin tämä sukuselvitys on saanut sivuilleen aivan uuden sukuhaaran, joka nykyisenä kansainvälisenä aikana helpottaa entistä tiiviimpää yhteydenpitoa myös näihin sukulaisiin täältä käsin. 

Hilman tapaaminen oli ensimmäinen, koskettava merkkipaalu Ernestin matkalla kohti sukuaan. Nyt on edessä seuraava, suuri seikkailu: matka toiselle puolelle maapalloa tuntemattomaan isien ja äitien maahan, joka on tähän asti ollut vain vanhempien muistoihin perustunut mielikuva. Me kaikki haluamme varmasti toivottaa heidät Sydämellisesti tervetulleiksi pariimme alkujuurillemme Rymättylään! 

Vielä haluan kiittää läheisimpiäni saamastani tuesta ja kärsivällisyydestä näitä tietoja kerätessä. Sukututkimusharrastus on niin mukaansatempaavaa, että asioiden tärkeysjärjestykseen asettaminen ei aina ole sopusoinnussa muiden tarpeiden kanssa. Ilman poikamme Villen tietokoneasiantuntemusta tietojen tallentaminen olisi saattanut tuottaa minulle ylipääsemättömiä ongelmia. 

Nykyisten sukupolvien elämänkulku saa uudenlaista sisältöä, kun tekee retken suvun menneisyyden paikoille, tapahtumiin ja tutustuu esivanhempien elinolosuhteisiin. Tämän vuosisatojen muokkaaman näköalan sukuun haluaisin tarjota kaikille lukijoille. Juuriensa tunteminen auttaa oman itsensä ymmärtämistä ja helpottaa oman paikan löytämistä tässä elämässä. 

 
Hilman sanoin (huhtikuussa 1989):

'...Toivotan Teille kaikille terveyttä ja kaikkea muutakin hyvää elämänne vaiheissa. Ja katselkaa vain sitä Tuomiokirkon tornia aina, joka jykevän juhlallisesti viittaa ylös:kuolemattomuuteen...Maisemat ovat muuttuneet,mutta tuulet puhaltavat vielä kuin ennenkin, ja puut huokailevat niiden alla. Ja joko käki alkaa kukkumaan ja vuokot kukkimaan ja kielot ym. 

Rakkain terveisin teille kaikille, 

Se vanha Musteri Hilma Porkka Hämmäröltä'

Kuitenkaan Esaias ei välttämättä ole ensimmäinen Flinkman-nimeä käyttänyt suvun jäsen. Hänen syntyperästään ei ole vielä tarkkaa tietoa. Eräs olettamus on, että hän olisi syntynyt Mietoisten Kaukalon kylässä Rakuuna Eric Flinkmannin perheeseen. Samaan perheeseen syntyi myös Gabriel-niminen poika. Sittemmin tavataan Naantalissa perheineen asuvana rakuuna Gabriel Flinkman. Onko kyseessä sama rakuuna Gabriel Flinkman, joka on kirjattu Esaiaksen tyttären kummiksi Raisiossa 1781 lapsen setänä? Ovatko nämä veljekset juuri Mietoisissa syntyneet Esaias ja Gabriel? Muita Flinkman-nimisiä ei tuolta ajalta löydy maakunnasta. 

Näihin varhaisiin suvun jäseniin liittyy perimätieto, joka kulkee suvussa . Jonkun suvun esi-isistä kerrotaan olleen erityisen hyvä soittaja, joka oli ollut jopa Kuninkaan linnassa Tukholmassa esittämässä taitojaan. Soitto-kilpailussa hän oli voittanut klarinetillaan taitavan muusikon, ja kerrotaan hänen siitä hyvästä saaneen kuninkaalta tilan jostain Uskelan tienoilta.
 
Tämän lahjoituksen tapahtuminen pitäisi etsiä arkistojen asiakirjoista ja vaatinee oman aikansa,ennenkuin todisteita tapahtumalle voidaan löytää. Tarina kertoo edelleen, että Flinkman kyllä myönsi, että toinen oli parempi, mutta lienee hermostuneisuuttaan hävinyt kilvan. Häviäjänä esitetään olleen Carl Michael BELLMAN,Ruotsin kuninkaan,Kustaa III:n hovisihteeri, joka vietti aikaansa seurustellen aatelisten ja taiteilijoiden kanssa (Unto Kupiainen,1957). Hän on eräs Ruotsin kuuluisimpia runoilijoita, jonka kauniita serenaadeja esitetään tänäkin päivänä. 

 Olisiko tämä hovin saleissa kuin kotonaan liikkunut taiteilija hermostuneisuuttaan mennyt häviämään kisan, voidaan arvailla. Eräs selitys tapahtuneeseen voisi hyvinkin olla Bellmannin rajun riehakas elämäntyyli, viininjumala Baccuksen palvonnan aiheuttama viulutaiturin hetkellinen herpaantuminen. Jos voitettu taiteilija oli Bellman, joka kuoli 55-vuotiaana ihmisrauniona 1794, ajallisesti tapahtuman on silloin sijoituttava 1750-luvun jälkipuoliskolle, Gabrielin ja Esaiaksen aikaan. 

Useiden sukupolvien kautta kulkemat tarinat muotoutuvat aikojen kuluessa erilaisiksi itse tapahtumaan verrattuna. Kuitenkin usein näitä perimätietoja tutkittaessa selviää, että todellisuudessa on tapahtunut jotain niin erikoista, koskettavaa, että sillä on voimaa kestää sukupolvien vaihtumisenkin aiheuttama ajan kulutus. Yksityiskohtien muuntuminen kuitenkin verhoaa tapahtuneen alleen niin tehokkaasti, että varsinainen tapaus on vaikeasti esiin nostettavissa. Siksi suhtaudun tähänkin perimätietoon kunnioituksella ja uteliaisuudella,kunnes kirjallisia todisteita tapahtuneen tueksi tai sen kumoamiseen löytyy. 

Vahva Jaakko oli nimensä mukaisesti voimakas isäntä, jolla oli monta rautaa tulessa. Talonpidon lisäksi hän oli myös laivuri harjoittaen Tukholmanpurjehdusta omistamalla 1799 1/3 limisaumakuutista "Albertina". Aluksen arvo oli v. 1798 9000 kuparitaalaria, osuutensa hinnan 166:32 rt Jaakko oli tosin velkaa majuri B.G.de la MYLElle ja lisäksi pienempiä määriä muille talollisille. Tukholman purjehtija kuutto eli kuutti oli yksimastoinen osittain katettu kajuutallinen purjealus. Mastoon kiinnitettiin kolmikulmainen fokkapurje,nelikulmainen isopurje sekä sen yläpuolelle ehkä vielä kolmikulmainen mastopurje. Alus oli suhteellisen suuri yritys yleisimpien kajuuttaveneiden ja tavallisten kuuttien rinnalla,joiden arvo oli vain kymmenesosa Albertinan arvosta. Tästä johtuen Itätalo kuului rikkaisiin taloihin, jonka varallisuudesta merenkulku muodosti noin puolet ja aiheutti tilalle vastaavasti noin 50% velkaisuusasteen. 

V.1800 5/12 manttaalin Itätalo oli arvoltaan 500 rt:n suuruinen. Jos kalastuksen ja merenkulun osuutta tarkastellaan peruluetteloiden valossa,muodosti se Itätalossa noin neljäsosan taloudesta kun se muilla tiloilla oli alle 10%. Vuodelta 1799 Itätalossa luetellaan olleen mm. 1 osuus talvinuottaan,1/2 osuutta kesänuottaan,1 vähänuotta ja 1/2 muuta (silakkanuotta). Yksi leiviskä hamppua ja pellavaa oli varattuna tekeillä olevia pyydyksiä varten.Kulkuneuvoina 3 nuottalaittiota,1 nuottapaatti ja 1/3 4-5 soutukuutista. Suolausta varten oli 4 kpl suolausammeita ja 8 kpl suolavesitiinuja. Näiden arvoksi laskettiin 209 rt, kun seuraavalla talolla tarvikkeita oli 96 rt arvosta. 

Esim.:
´Ja tuo leskiemäntä sitte, minä niin aina lapsempana tunsin hänen olevan heimolaisiani,vaikka eihän hän ollut. Siellä oli Haurunpäässä eri hyvä kalaluoma ja sinne tulivat koko kulmakunnan nuotat odottamaan vuoroaan.Siinä tuli sitten jo tappeluitakin, kun Hämmärön miehet tahtoivat ajaa vieraat pois. Tuo emäntä sitten esitti, että valitetaan kuninkaalle,mutta ei Länsitalon isäntä tahtonut yhtyä niihin kustannuksiin, niin emäntä sanoi:Jos ei naapur maksa kyl Hämrö maksaa. Tämä oli Ruotsin vallan aikana,Kuningas antoi vakuutuksen,ettei vieraita saanut tulla ja Hämmärön talot vuoroin vaan. Mutta sitten huomattiin, että Itätalon vuorolla aina tuli enenpi kaloja. Niin sitte vielä minun lapsuudessani vanhat miehet sanoivat:Hämrö pysy Kuninkaan päätökses.' 

Kuudennusmies Juho Flinkmannin ja vaimonsa Eevan perheeseen syntyi kaikkiaan yhdeksän lasta. Vaikka kyseessä oli suhteellisen vauras saaristolaistila, viisi pienokaista menehtyi ajalle tyypillisesti kulkutauteihin, joille ei silloin tunnettu vielä minkäänlaista parantavaa hoitoa.Nykyisin on hyvin harvinaista, että tulirokkoa ei ehdittäisi hoitamaan ilman vakavia jälkiseurauksia puhumattakaan rokotuksilla suojauduttavista äkillisistä infektiosairauksista. Tosin esim. hinkuyskä ja polio ovat kauan melkeinpä unohduksissa olleita tauteja, joiden uudelleen esiintulleet muunnokset vaativat erityyppisten rokotteiden ja antibioottien kehittämistä nykypäivänä. 
 

Jäännössumma 60 36

 

Pesän oikein edesannetuksi, mitään siitä salaamatta ja ehdollisesti poisjättämättä, vakuutan valanvelvoituksella

Aikana kuin edellä  K.I.Flinkman (omakätisesti)

Toimituksessa olivat saapuvilla aikana kuin edellä

Anna Henrika Jansson,  Isak Lindström, Eva Liisan mies omakätisesti   Herman Fredriksson,Finan mies omakätisesti

Näin toimitetuksi edesantaa myöten arvotuksi todistamme  Aikana kuin edellä

J.Arvelin Zefanias Tengström Waldalainen

Anders Aleksanderinpoika,Hämmärön Länsitalo

Perunkirjoitus- ja arviomiehet

Waivaisten osa kuitattu K Nyholm,Länsitalo

Vanhin tytär Eva Stina asui perämiespuolisonsa kanssa Turussa,he jäivät lapsettomiksi. Sen sijaan perheen nuorimmat tyttäret, kaksoissisarukset Anna Henrika ja Adolfina Ulrika kasvattivat monta lasta, joiden jälkeläisisistä osaa voimme seurata tähän päivään saakka. 

 
Merimies,maakauppias Carl Gustaf JANSSONin puolisona Anna Henrika muutti aavamman meren rannalle Vaasaan, mistä sitten laskeuduttiin etelämpään Kristiinankaupunkiin. Avioitumisen myötä tulleet uudet sukulaiskylät löytyivät kuitenkin lähempää, Turun Pikisaaren 'merimieskaupungissa' asusti anoppi, Holman Janssonska, Ulla STÅRE (?) perheineen. Anna Henrika jäi leskeksi nuorena ja neljä elossa olevaa lastaan jäivät täysorvoiksi 1880 vanhimman pojan ollessa vasta 16-ikäinen. Sisarukset muuttivat Naantalin kautta Pikisaareen mummon suojiin. Meri veti merimiehen poikia, kummatkin pojat asettuivat enemmän tai vähemmän pysyväisesti suurten merten taa, Carl Gustaf Hjalmar Australiaan ja Rudolf Edvin New York Brooklyniin. Ilmeisesti kummankaan suku ei jatkunut pitemmälle, Rudolfin ainoa tytär on kuollut joskus 1970-luvulla Floridassa. Tyttäristä Helmi Sigrid katoaa tutkijalta matkalla Kristiinankaupungista Naantaliin, miten kävi 9-vuotiaalle kuopussisarelle elämän pyörityksessä? 

Esimerkkinä sukututkimusharrastuksen tarjoamasta jännityksestä, sattumalta esiinputkahtavista yllätyksistä haluan kertoa edelliseen liittyvän löydön. Irene Wikkerin ja muunkin perheen olin jo siirtänyt kohtaan 'myöhemmät vaiheensa tutkimatta'. Eräällä kirjastokäynnilläni selasin Suomen Taiteilijat-hakuteosta etsiäkseni sieltä yhteyksiä Hämeen sukujuuriini. Siellä sivuilla vilahti ohitseni nimi Tuukkanen Bruno,taidemaalari, Helsinki. Tarkemmin henkilötietoja vilkaistessani löytyi puoliso, Irene Petronella Wikker jne. 
 
Bruno osottautui erittäin merkittäväksi henkilöksi suomalaisen taiteen historiassa. Hänen lasimaalauksensa koristavat hyvin monia kirkkoja ja julkisia rakennuksia Suomessa. Yhdessä työtoverinsa Eero SNELLMANnin kanssa he tekivät Suomea tunnetuksi laajalti myös maan rajojen ulkopuolella, tästä tunnustuksena mm. v. 1936-37 Pariisin maailmannäyttelyn Suomen osaston järjestelyistä saatu Grand Prix ja lyönti kunnialegioonan ritariksi. Uransa edetessä hän toimi mm. Taideteollisuus-keskuskoulun rehtorina. Harvemmin ilmituleva tieto on hänen osallisuutensa itsenäistyvälle Suomelle kiireellä tarvittavan tunnuksen, lipun suunnittelussa. Tehtävän oli saanut hyvin lyhyen aikataulun puitteissa Eero Snellman, ja hänen avustajanaan nämä taiteilijat viimeistelivät lippuluonnoksen ja kiikuttivat sen melkeinpä kosteana työn tilanneille virkamiehille. 

 Palaamme taiteen maailmasta Turunmaan saaristoon, ja siirrymme Hämmärön kotimaisemista hetkeksi Adolfina Ulrika Flinkman-nuorikon mukana Paraisille. Hänet naitiin emännäksi Herman FREDRIKSSONille Laplahteen ja niin tämä sukuhaara sulautui saariston ruotsinkieliseen ympäristöön. Yhteydet tähän sukuhaaraan ovat toistaiseksi kirkonkirjamerkintöjen varassa, jälkeläisistä mm. Hedvig Alexievna Karlssonin Kaliforniaan muuttanut perhe on Siirtolaisinstituuttiin ja Ulkomisteriöön tehdyistä tiedusteluista huolimatta pysynyt tavoittamattomissa. 

Vielä on käsittelemättä joidenkin vielä mukanamme olevien suvun jäsenten henkilökohtaisesti tuntema esi-isä, Carl Ivar, Kalle Iivari Flinkman. Sisarten avioiduttua muualle hänelle jäi kotitilan hoito. Mielikuvituksen annettaessa vapaasti kulkea, voidaan arvailla, olisiko taloon emäntää etsivän Kalle Iivarin huomio Adolfina sisaren luona vieraillessa kiintynyt Paraisilla Attu-saaresta kotoisin olevaan Emilia-neitoon. Vai onko tutustumiseen johtanut kalastuselinkeino, jota isä Emmanuel harjoitti? Joka tapauksessa uusi emäntä Hämmärön Itätaloon tuotiin Paraisilta, jonne vanhempansa olivat siirtyneet Nauvosta. 

Appi Emmanuelin kotitalo oli Nötön Wästergård (Länsitalo), jossa suku on asunut lienee saariston asuttamisesta lähtien. Hänen välityksellään muodostuvat siteet lähes kaikkialle Turunmaan saaristoon, aina kaukaisesta Trunsjöstä ja Jurmosta lähtien.Suoraan näille juurille pääsee helpommin ottamalla käteensä Benedict ZILLIACUKSEN teoksen Ulkosaaristossa (1974). Niiden kansien välistä löytää koko saariston elämän vuosisatojen ajalta, hyvin monet henkilöistä voi lukea suoraan esivanhemmikseen aina 1500-luvulle asti. Vesibussimatka saariston uumeniin saa aivan uudellaisen sisällön, kun on tietoinen, miten voimakkaasti paikat ja henkilöt liittyvät omaan sukuun. Kuullostellessani Nötön pienen saaristolaiskirkon hämyssä menneisyyden ääniä aika tuntui pysähtyvän. 
 

'...äiti kertoi Mummustaan, äitinsä äidistä, joka - tai jonka esiäiti oli Kaarle XII:n sodasta Puolasta tuotu tai tullut sinne morsiamena jonnekin Kemiön saariin ja mummulla vielä oli perintönä sieltä ristinmerkin käyttö kaikissa töissään.' 

Näin olemme siirtyneet vuosisadan vaihteen tienoille. Tällöin eläneisiin henkilöihin meillä on läheisempi kosketus. Ainakin olemme itse kuulleet omien vanhempiemme ja isovanhempiemme kerrontaa, millaista oli silloin ennen vanhaan kun mummu tai pappa oli nuori. Näistä uudemmista tapahtumista ja henkilöistä on kuitenkin vaikeampaa saada kertomusta ylläolevaan tapaan. Sukutietoja kootessaan tämän ensikuulemalta kummallisen väitteen toteaa todeksi yllättävän useasti. 

Tämän vuosisadan henkilöitä etsiskellessä tulee ensimmäiseksi vastaan lakeihin perustuva arkistosääntö, joka määrittelee tarkoin,mihin tarkoitukseen viranomaiset voivat tietoja antaa.Yleinen aikamääre on on juuri lyhentynyt 20 vuodella 100 vuoteen, mitä uudemmat tiedot saa käyttöönsä vain erillisen menettelyn kautta. Hiljattain voimaantullut uusi tietosuojalaki rajoittaa entisestään henkilötietojen keräämistä, mikä toisaalta palvelee meitä jokaista ehkäisten henkilöömme ja asioihimme kohdistuvaa ulkopuolista asiatonta selvittelyä. Sukututkimustarkoituksiin käytettävän tiedon hankintaa koskevia säännöksiä ollaan kuitenkin lieventämässä. Sukututkijan on tunnettava vastuunsa keräämiensä tietojen käsittelystä. 

Uudempien sukupolvien kirjaamisen onnistuminen riippuu paljolti suvun jäsenten omasta mielenkiinnosta ja halusta pitää yhteyksiä.Kenenkään ei pitäisi väheksyä niitä muistoja ja tietoja, joita meillä itsekullakin lähimmästä perhepiiristämme on. Juuri ne ovat niitä aidoimpia, todenmukaisimpia elämän lehtiä, jotka vasta tekevät sukuteoksesta elävän. Niiden tallentaminen suvun muistokirjaan on ainutkertainen anti suvullemme.