Hänen vanhat leikkikaverinsa juoksivat hänen luokseen ja sanoivat toisilleen: "Hän
ei ole kuollut." Hänen naapurinsa sanoivat: "Paras parantamisseremonia oli mennä
hautausmaalle."
   Tavatessaan hänet hänen isänsä ja äitinsä syleilivät häntä ja sitten pyörtyivät. 
Toivuttuaan he olivat suunniltaan ilosta, niinkuin kuka tahansa olisi, jos oma poika
heräisi kuolleista.  He kysyivät kantajilta, kuinka hän oli herännyt takaisin henkiin.
   Kantajat sanoivat: "Kyyhkynen tuli poikanne ruumiin viereen.  Se kumarsi
päällään ja kuoli sitten.  Samalla poikanne heräsi jälleen henkiin."
   Äiti ja isä huolehtivat hänestä samanlaisella rakkaudella kuin aikaisemmin ja he
olivat hyvin läheisiä.  Koska hän oli henkisesti hienovaraisempi, ansiokkampi
dharmassa, ystävällisempi köyhiä kohtaan, uskollisempi vanhempiaan ja kolmea
jalokiveä kohtaan ja harjoitti enemmän taitavaa toimintaa, kuin heidän aikaisempi
poikansa, niin he tajusivat, että hän ei ollut heidän aikaisempi poikansa.  He kysyi-
vät, kuinka se oli mahdollista.  Tarma Dode selitti koko tarinan siitä, kuinka hän oli
siirtänyt tietoisuutensa kyyhkysestä.  Sillä seudulla Intiassa kyyhkystä kutsutaan
tiphuksi ja tämän ihmeen johdosta häntä alettiin kutsua Tiphupaksi.
   Vanhemmat eivät pitäneet häntä poikanaan, vaan kutsuivat häntä gurukseen. 
Molemmat vanhat vanhemmat palvelivat häntä ja koko elämänsä hän huolehti heistä,