Laitila 12.5. 1999 MT / Kolumni / TK Hakemies nukkuu huonosti "Missä täällä on tilaa sängylle", virnuili putkimies muutama vuosi sitten. Hän oli asentamassa uutta stokeria ja hakekattilaa vanhaan pannuhuoneeseen. Silloin nauratti. Ei muuten naurata enää. Meillä täällä Airikkalassa on pitkä puulämmittämisen historia, niinkuin melkein kaikilla maatiloilla. Klapien jälkeen on kokeiltu Kopo-syötintä, saavitäyttöistä Hakas-Sampsaa, sitten sitä pyöreäputkista stokeria ja nyt viimeksi Etelä-Pohjanmaan ihmettä. Aina on menty eteenpäin, mutta vieläkin hakemies nukkuu huonosti. Vasen käsi hakee vaistomaisesti patteria: olisikohan jo jokin ongelma... Todennäköisesti minua on vain kohdannut normaali tuurini. Väitetään olevan isäntiä, jotka ovat sytyttäneet tulen kattilaan kolme vuotta sitten, eikä ikuinen liekki ole sen jälkeen sammunut. Tietenkin edellyttäen, että on muistanut täyttää säiliön. Meikäläisen huono onni alkoi jo kolme talvea sitten. Uudesta stokerista katkeili toistuvasti kulmavaihteen ranteenpaksuinen akseli. Yleensä silloin oli yli kymmenen astetta pakkasta, keskiyö ja hakesäiliö kantta myöden täynnä. Lapioiminen, purkaminen ja hitsaaminen siinä mielentilassa ei ollut kivaa. Sittemmin stokeri rupesi nostelemaan toista sekoittajalautasta ylös raameistaan. Taudinkuvaan kuului usein myös kulmavaihteen akselin katkeaminen. Tehtaalta annettiin kyllä monta hyvää vinkkiä, mistä voisi kiikastaa. Lopulta syykin selvisi. Tehtaan kaveri tuli paikalle ja totesi, että syöttöruuvin kierteet oli hitsattu liian tiuhaan. Kävi koneen päälle. "Kesäharjoittelija" taisi olla virallinen diagnoosi. Mielessä kyllä käväisi, että täälläpäin on tietyn kulmakunnan koneita aina epäilty tehtävän läkkiraudasta, mutta maltoin olla mainitsematta. Tämän korjausoperaation jälkeen metallipuoli kyllä on pysynyt kasassa. Sähköpuoli on sen sijaan tuottanut murheita. Oli siinä omaakin syytä. Viime kesän hake oli sen verran vain kuivauksenkin jälkeen tuoretta, että piippuun kertyi lentotuhkaa. Ja kun ei vetoa ollut ylöspäin, oli sitä taaksepäin. Savu vain tuprusi kannen alta kuin parhaastakin kalanjalostamosta. Siitäkin selvittiin. Mutta viimeisin murhe olivat toistuvat takapalot. Vesihän ne sitten sammutti, mutta syynä oli työ-taukoreleen särkyminen. "Näitä on mennyt", sanottiin tehtaalta. Ajattelin jo, että unohdan koko lämmittämisen tältä keväältä ja hankin kesällä varajärjestelmäksi pienen öljypannun. Tulin toisiin ajatuksiin, kun emäntä asteli mielenosoituksellisesti kirveen ja sahan kanssa puukellariin. Avioliittomme olisi saattanut olla tämän takatalven vuoksi loppusuoralla, ellen olisi vaihtanut relettä ja sytyttänyt pannua vielä kerran. Kaikesta huolimatta olen vannoutunut hakemies ja kotimaisen energian puolestapuhuja. Tekninen kehitys ei kuitenkaan ole vielä huipussaan, ei ainakaan siihen hintaan, että viljelijällä olisi siihen varaa. Vielä riittää insinöörillä ihmettelemistä.