Laitila 19.2. 1998


  Euronäytön paikka

Kuinka sitä osaakaan tulla pirulliselle tuulelle kauniina helmikuun
päivänä. Olen tässä lueskellut maa- ja metsätalousministeri Kalevi
Hemilän ankarasta huolestumisesta EU:n maatalousuudistuksen suhteen.
Näyttää menevän Suomen osalta ratkaisevasti kiville.

Jotenkin tällaisessa tilanteessa muistuvat mieleen ne iskulauseet,
jolla Suomea ajettiin mukaan unioniin. "Päästään vaikuttamaan" ja
"Suomen maatalous voi nojata EU:n tukeen". Uskoikohan edes
mainostoimisto kyhäilemiinsä hokemiin?

Eurotodellisuus on paljastumassa vielä hitusen julmemmaksi siitä, mitä
realistisimmat arvioivat. Vahvat vetävät voimallaan kotiinpäin ja
hölmöille tarjoillaan tilalle euroliturgiaa yhteisistä arvoista ja
"rauhan Euroopasta". Uskoo, kuka haluaa. Loppujen lopuksi kysymys on
aina rahasta.

Yhteinen maatalouspolitiikka vie EU:n kassasta yli puolet. Sitä on
pakko uudistaa, koska maailman vapaakauppasopimusta uudistetaan ja
koska EU aikoo laajentua idän maatalousmaihin. Siksi
maataloustuotteiden ohjaushintoja aiotaan edelleen laskea.
Pudotuksesta vain osa korvattaisiin suoralla tuella.

Edellisen kerran EU:n maatalouspolitiikkaa uudistettiin vuonna 1992.
Erityisesti viljan hintoja laskettiin, mutta sitä korvattiin suoralla
CAP-tuella. Tämä tuki on sidottu satotasoon. Suomen kannalta on
erityisen epäoikeudenmukaista, että järjestelmän ansiosta
ranskalaisella viljelijällä, jolla on kolminkertainen satotaso, on
hehtaaria kohti myös kolminkertainen CAP-tukitaso.

Brysselin maatalouskomissaarina on itävaltalainen Franz Fischler. Hän
oletettavasti ymmärtää pienten tilojen ja vaikeiden olosuhteiden
maataloutta unionin alueella. Monista kommenteista päätellen Fischler
on ollut taipuvainen hyväksymään esimerkiksi Suomen esityksen
pohjoisten alueiden erityishuomioimisesta. On tosin muistettava, että
koko lailla samaa komissaari on lupaillut Kreikan pientalonpojille,
Itävallan vuoristoviljelijöille tai Espanjan oliiviköyhälistölle.
EU-käytännön mukaisesti puheissa ymmärtämystä tulee aina, kun uskaltaa
kysyä.

Kesällä, kun ensimmäiset tiedot uudistuksesta tulivat julki, Suomen
maa- ja metsätalousministeriö laski maamme kärsivän 500 miljoonan
nettotappiot vuodessa. Nyt puolen vuoden lobbauksen ja maamme
erityishuomioimisen jälkeen summa on noussut 900 miljoonaan.
Brysselissä on ajateltu leikata maidon- ja naudanlihan hintoja vielä
lisää ja tukea vain rehumaissin kasvatusta. Maissihan ei Suomessa
kasva, ei ainakaan ennen kasvihuoneilmiön rajumpaa vaikutusta.

Tilanne on erittäin huolestuttava. Sitä kuvannee sekin, että ministeri
Hemiläkin on jo kotoisten tukileikkausten yhteydessä jakanut
viljelijöiden verolakkoaikeille sympatiaa. Sitoutumattomana
ministerinä Hemilä joutuukin nyt koville. Yhden ammattiministerin
rahkeet eivät riitä Brysselin byrokraattien ja EU:n supervaltioiden
nitistämiseen.

Hallituksen on tartuttava toimeen kaikin voimin. Maatalousasiat ovat
pääministeri Paavo Lipposelle tunnetusti olleet vastenmielisiä, mutta
kysymys on Suomen edusta ja henkilökohtaisesta näytön paikasta. Jos
lopputulos on viljelijöille kestämätön, saattaa olla, että uudet
helikopteritkaan eivät estä valtiojohdon karkottamista.

Timo Kaunisto