Laitila 2.3. 1999




MT / kolumni / TK


	Räpäskää

Meilläpäin sataa räpäskää. Tai oikeammin rähmii räntää, mutta tien
päällä se muuttuu räpäskäksi.

Sana on aidosti onomatopoeettinen. Tiedättehän, millainen ääni siitä
syntyy, kun neljäviitonen nokialainen nousee vetisenpuoleisesta
sohjosta.  Kyllä sitä voi räpäskäksi kuvailla. Kun räpäskä jäätyy,
syntyy kaljamo tai kropelo isännän aurausahkeruudesta riippuen.

Lumi on viime talvina jäänyt sattumanvaraiseksi ilmiöksi ja niin uhkasi
käydä tänäkin vuonna. Vaan helmikuu muutti kaiken. On hanget korkeat
nietokset ja riittää sitä katoille saakka. Huterimpia virityksiä on
saanut viime päivinä käydä lapioimassa rasituksiin saakka.

Ettei käy niinkuin paikalliselle ossuuskaupalle, jossa tasakatto
lankesi maitotiskin seutuville. Olivat reitittäneet puolimetriset
ilmastointihormit kantavien liimapalkkien läpi. Leikkaaminen ei aina
vahvista jäljellejääviä tukirakenteita, vaikka sillä tavalla
maatalouspolitiikkaa tässä maassa hoidetaankin.

Lumipyry on kovin kaksijakoinen asia. Toisaalta on mukavaa, kun
aurauskalustolle riittää töitä. Tielläkulkijoille keli on kuitenkin
supervaarallinen. Ainakin täällä muinais-suomessa rännit muistuttavat
enemmän jäärataa kuin valtaväylää. On siinä ratissa pitelemistä.

Vanhan vitsin mukaan lumipyry on hyödyksi, koska se kasvattaa
bruttokansantuotetta. Vitsi piilee siinä, että tuotannon määrä ei kasva
minnekään, mutta työvoiman tarve kasvaa puhdistustöissä. Nykymaailmassa
vitsi voi kääntyä vieläkin hirtehisemmäksi: lumipyry kasvattaa myös
EU-maksujamme! Onhan yhtenä perusteena bruttokansantuotteemme.

Näinä ankeina agendan aikoina mietitään soveliaita korvausratkaisuja.
Parashan on sellainen, joka sopii hyvin Suomelle, mutta jota muut eivät
voi hyödyntää. Olisikohan lumesta avuksi. Saisiko sellainen maa
sisäruokinta-avustuksen, jossa lumi on maassa yli kahdeksan kuukautta?
Vai pitäisikö viimeinen kylvöpäivä siirrättää oikealle paikalleen
maaliskuulle ja vaatia linkouslisää?

Saattaa kuitenkin olla, että eteläisen Euroopan valtiot mankuisivat
vastakorvauksia perustelemalla, etteivät ole lumen suhteen omavaraisia.
Kompromissina komissio voisi tietenkin päätyä ratkaisuun, jossa
tukieurot virtaisivat unionialueen keskimääräisen virtuaalitalven
määräisinä. Sisäisiä pakkaseroja saisi tasata kansallisen kirjekuoren
avulla.

Ja jos vielä jäisi vakavia vaikeuksia, voitaisiin neuvotella
erityisistä rakennetta tervehdyttävistä lumilinnainvestoinneista.
Sellaista järjestelmää voisi jo kutsua vaikka räpäskäksi.