Laitila 16.12. 1998
MT / Kolumni / TK


 Kuka kertoisi hyvän uutisen?

"Good news is bad news",  eli hyvästä uutisesta ei ole uutiseksi,
sanoo amerikkalainen. Mistähän tulikin mieleeni, kun istuin
paikallisen tuottajaliiton syyskokouksessa. Ehkä siitä, kun vähän
uikutettiin toimintasuunnitelmassa olleesta maininnasta, jolla
tavoiteltiin viljelijöille parempaa kielitaitoa. Totta: ei vehnästä
parempaa hintaa saa, vaikka lasku olisikin englanniksi.

Maaseudun Tulevaisuus on välittänyt tunnelmia muistakin
syyskokouksista ja havaintoni on ollut sama kaikista. Etupäässä
synkkiä puheita, pessimismiä ja naapurialueen kadehtimista.

Ei se tietenkään mikään ihme ole. Neljä EU-vuotta takana ja
päällimmäisenä muistona ikävä katokesä. Turha olettaa, että syksyn
kokouksiin lähdettäisiin rinta kaarella retostelemaan. Ei se oikein
sovi luonteeseenkaan. Eipä sitä ennenkään herroja helpolla päästetty,
mutta silloin maalitaulu oli isompi ja pysyi paikallaan. Nyt ne
pääsevät liian helposti Brysselin taakse piiloon.

Synkkyys näyttää olevan kaikkialla päällimmäisenä. Siirtymäkausi ei
ole laittanut meitä eurokuntoon eikä pelottava Agendakaan erityisesti
lisävoimia anna. Nuoremmat (Hesarin mukaan se "paras" väestönosa)
tahtovat muuttaa etelän keskuksiin töiden perässä eikä talonpito
kiinnosta. Maaseudun palvelut rapistuvat ja kunnat kurjistuvat. Kaiken
päälle saa sitten vielä kuunnella Hesarin ja Hemilän ylimielisyyttä.

Totta joka sana, eikä vielä kaikki. Oikeudenmukaisuus on nykymenosta
kaukana.

Mutta kun talous on kaikkialla psykologiaa ja me oman tiemme
valinneita, emmekö löytäisi myös onnistumisia, hyviä uutisia.

Minusta ensimmäinen hyvä uutinen on siinä, että tässä sitä vaan
keikutaan isojen poikien kiusana, vaikka neljä vuotta sitten
Lipponenkin lupasi uhon lopettaa. Talonpoikaa ja pajukkoa on vaikea
hävittää: taas on tämä sananlasku Sakkolasta pitänyt kutinsa.

Kinkkurintamalta kuuluu puolestaan poikkeuksellista. Tanskan
ilmaisjakelukinkut ovat kyllä löytäneet tiensä suomalaispöytiinkin,
mutteivat ollenkaan sellaisella rynnäköllä kuin oletettiin. Hattua
täytyy nostaa erityisesti Pohjanmaan kauppiaille, jotka eivät
lähteneet tekemään pikavoittoja vaan katsoivat nenäänsä pidemmälle.

Ja elintarviketyöläisetkin tulivat jälleen samaan porukkaan. Siitäkin
huolimatta, että ensi vuonna taas viisi prosenttia heistäkin päätyy
kortistoon. Talvisodan henki taitaa sittenkin vielä elää. Pitäisikö jo
puhua ruoan aseveljeydestä?

Metsässäkin on mennyt ihan kivasti. Tukkibuumin varjoon on jäänyt
minusta paljon merkittävämpi asia. Sitä sanotaan bioenergiaksi.
Muutamassa vuodessa, nyt kun siihen on satsattu, on metsämiesten
innovatiivisuus pudottanut hake-energian kustannuksia. Ja erilaisia
energiahankkeita on vireillä 500 megawatin eli yhden ydinvoimalan
verran ympäri Suomenniemen.

Todella suureen läpimurtoon on vielä matkaa. Itse uskon siihen silti
vahvasti. Se vaatii kylläkin myös yhteiskunnan panosta, mutta niin
vaatii  moni muukin ratkaisu. Metsä on kuitenkin maaseudun
valttikortti, joka on aina huonoina aikoina antanut turvaa, joskus
rahaakin. Minusta tuntuu siltä, että sen valttikortin nostamisen aika
alkaa olla lähellä.

Ja sepä se vasta hyvä uutinen olisikin.