Laitila 20.1. 1998 MT / kolumni / TK Talon paras traktori Tuorein Käytännön Maamies toi näytille uusimmat traktorit. Nostolaitetta on edessä ja takana, konepellit viistää maata ja hytissä on nappuloita kuin Mir-avaruusasemalla. On siinä taas naapurilla ihmettelemistä. Tällainen käytännön maamies ei kuitenkaan lennä matalapainerenkaiden edessä polvilleen. Komeitahan pelit on ja monenlaista käyttöä niille löytäisinkin, mutta useimmille yksittäisille tiloille puolen miljoonan markan traktori-investointi lienee suuri virhe. Kierre on loputon: traktorin perässä isonnetaan työkoneet ja viimein syksyllä huomataan, ettei nämä penteleet sovi vanhoista suulin ovista sisälle. Eikun konehallia värkkäämään. Katkerinta on lopulta huomata, että oma tila on traktoriin nähden liian pieni. Kirjoitukseni sävystä tietysti voidaan vetää se johtopäätös, että aloittelevana viljelijänä en ole vielä päässyt mukaan arvonlisäverotuksen mukanaan tuomaan miellyttävään palautuskierteeseen. Jo nuorena miehenä kylillä hilluessani huomasin, että ylimääräinen voima ei yleensä ole pahitteeksi. Sama pätee kyllä konetöihin, mutta kokonaan eri asia on, miten asiat järjestetään taloudellisimmin. Siksi olen hiukan huolestuneena seurannut, miten tässä viime vuosina on taas kannettu traktorikauppiaille rahaa. On ihan selvää, että konekanta monen hiljaisen vuoden jälkeen vaatii uusimista. Samaa asiaa ajaa tilakoon suureneminen. Mutta onko kohde aina oikea? Minun tulkintani mukaan enemmänkin poikkeustapauksessa vetopeli menee puhtaaseen yhteiskäyttöön tai urakointiin. Varsinaisia koneasemia esimerkiksi tanskalaiseen malliin ei meille ole tullut. Minun mielestäni pellon tuotteiden hintakehitys ei kovasti motivoi investoimaan omiin työkoneisiin. Lieneekö vanhuuden heikkoutta, mutta ei minulla enää olisi mitään sitäkään vastaan, että joku tulisi tilauksesta hoitamaan kevätkylvöni ja vaikka korjaamaankin satoa. Ei tässä iässä enää saa erityisiä viboja siitä, että pääsee viikon takapuoli turvoksissa äestämään aitosavea poikkikynnökseen. Sata vuotta sitten riehui maaseudulla osuustoimintavillitys: perustettiin meijereitä, kauppoja ja pankkeja. Niiden voimavarana oli yhteistoiminta. Samanlainen henki pitäisi saada päälle koneyhteistyössä. Asenteet ovat kovasti muuttumassa, mutta vieläkin liian hitaasti. Tässä sitä kyllä yhdessä itketään Lipposen leikkaamaa 300 miljoonaa, mutta sama summa maksetaan Valmetille puolen vuoden välein. Nooh, nämä surkeudet eivät tietenkään ole aivan yhteismitallisia. **** Ei silti, kyllä talossa kuin talossa omiakin voimanpesiä tarvitaan. Meillä paras traktori on Hankkijan helmi, appiukon massikka 135 mallia -65. Yksinkertainen, varmatoiminen, pitkät huoltovälit (öljyt tarkistetaan kerran vuodessa), kokoonsa nähden vahva, ikäisekseen notkea, toiminnoiltaan monipuolinen. Ja jos jotakin särkyy, niin ensiavun voi antaa jakarilla ja ruuvimeisselillä. Kun näihin nykyisiin panssarivaunuihin tulee vikaa (mikä on enemmän kuin todennäköistä), niin yleensä meno pysähtyy ja paikalle saa kutsua mekaanikon, traktorisähkömiehen ja tietokoneinsinöörin. Lopputulos on yleensä se, että vika on piirilevyssä, joka tilataan keskusvarastosta Euroopasta. Kestää vain kolme päivää ja maksaa kolmekymmentätuhatta. Mutta sisältää kyllä sitten sen arvonlisäveron. Ja senhän saa takasin, sano myyntimiäs.