Laitila 10.6. 1997
MT / Kolumni / TK


 Sadetanssia


Olen tehnyt sen, minkä mies voi. Olen pessyt auton, ripustanut pyykit
ulos, vienyt perheen piknikille, unohtanut sateenvarjon ullakolle ja
maalannut ulkorakennusta. Epätoivon vimmassa jätin jopa viljakuorman
ulos, mutta hetken harkinnan jälkeen kävin kuitenkin peittämässä sen.
Mutta ei vain jaksa sataa.

No, se on toki liioittelua. Eilenkin maahan osui muutama tippa ja eikä
tästä taida olla vielä kolmea viikkoakaan, kun hallaöiden väliin osui
yksi kolmen millin kuuro. Mutta olosuhteisiin tyytymätön viljelijä on
kovin kärsimätön.

Taitaa olla niin, että nyt on väliaikaisesti palattu niihin 70-luvun
alun kuumiin ja kuiviin alkukesiin. Toukokuusta juhannukseen porottaa
maan tuhkaksi ja sitten sataakin syyskuun lopulle asti. Pessimistikö?
Älkäähän nyt. Näin nyt vain sattuu käymään, kun on tämä seiskalla
loppuva katovuosikin.

Itse asiassa talossa on vanhastaan sadetustykki ja sen appiukkoni
viritti käyttöön eilen. Sitä ennen olin käynyt hieman korottamassa
Puntariojan patoa, jota keväisin rakentelemme naapurin kanssa yhdessä.
Nyt tykki laulaa pari yötä mielenrauhaa ja houkuttelee satunnaista
ukkosenkuuroa.

Mutta kannattaako se? Hyvällä ja oikeaan osuvalla sadetuksella saattaa
näillä karkeilla hiedoilla saada tonninkin sadonlisän. Siis jos kaikki
menee nappiin. Luomuviljelyssä vesi on usein "minimiravinne" ja
lisäystä saattaa kertyäkin. Mutta markankaan kilohinnoilla ei juuri
sadonlisilläkään juhlita. Hyvä kun saisi vaivanpalkkansa pois.

Porkkanamaassani sadetus taitaa sittenkin antaa parempaa katetta.
Ainakin oheiskasvit, siis entiset rikkaruohot, tykkäävät, oletan.

Noin maailmanlaajuisesti sadetusta ja kastelua harjoitetaan
huomattavasti meikäläistä laajaperäistä viljelytapaa useammin.
Kasteluun kelvollinen vesi onkin hupaa tavaraa. Tästä ei ole montakaan
vuotta, kun ympäristöjärjestöt nostivat esiin USA:n keskilännen
pohjavesivarojen ehtymisen. Jenkkilän maankuoren alla on kuulemma
valtava järvi, joka nyttemmin on pumpattu lähes tyystin
kasteluvedeksi. Makea juomavesi loppuu kohta Clintonin sakilta.
Silloin ainakin uutinen tuntui suorastaan pelottavalta.

Nyttemmin siitä uhasta ei ole juuri puhuttu. Joko kastelu on lopetettu
tai vesivarat on arvioitu uudelleen. Pianhan se nähdään, viljan
maailmanmarkkinahintojen kautta, tiämmä.

Meillä Suomessa sadetusvettä yleensä riittää, ainakin jos sitä
kerätään etukäteen varastoon. Ongelma on vain se, että kastelu vaatii
kovasti energiaa. Vettä pumpataan yleensä ylämäkeen.

Helppoa se olisikin, jos vuoristosta virtaisi mukavana tihkuvirtana
vettä hedelmällisiin laaksoihin. Eihän sellainen sopisi ollenkaan
karun suomalaisen talonpojan imagoon. Meillä asioiden pitää olla
hankalasti ratkottavia, aina luonnonoloista lähtien.

Siitä huolimatta olisi oikein miellyttävää, jos luoja soisi
mittumaarin kunniaksi reippaan sadekuuron. Sellaisen kymmenenkin
milliä, edes. Ja hitaasti tihkuttaen kiitos. Eikä sitten tolkuttoman
jyrinän kera, saanko vielä pyytää?

Ja kun tietojeni mukaan sitä vettä on taivaalla niukasti, niin
mielestäni naapurikylähän nyt ei välttämättä sadetta kaipaakaan.