Laitila 12.5. 1998
MT / Kolumni/ TK


 Paljon puhutaan


Täällä paikallisen tuottajaliiton johtokunta ajautuu tämän tästä
ilmiriitaan luomuviljelystä. Viimeksi verenpainetta nosti tiämmä tieto
siitä, että maakunnan ammattiin opettava laitos Tuorla aikoo siirtää
peltojaan luomuviljelyyn. Tuli huoli tulevien viljelijöiden
ammattitaidosta.

Tilannetta ei laukaissut sekään, kun joku keksi puolustaa luomupeltoja
sillä, ettei se haitaksi ole, jos tietää kuinka maa käyttäytyy tai
kuinka sitä hoidetaan. Onhan kysymys maan viljelystä eikä vain
maatalousyrittämisestä.

Luomuviljelystä puhutaankin nyt paljon. Toiset pelkäävät sitä, toiset
mollaavat perin juurin, toiset näkevät sen mahdollisuutena. Mutta
melkein jokaisella on luomusta se vahva, oikea mielipiteensä.

Voimme onnitella itseämme: ilmiö on hyvin kansainvälinen. Kun luomua
lyödään littanaksi tai nostetaan taivaisiin emme ole ensimmäisten
joukossa, mutta hyvää eurooppalaista tasoa kuitenkin.

Luomun saama huomio on sen mittakaavaan nähden häkellyttävä.
Markkinoilla luomutuote ei ole uhka kenellekään, päinvastoin. Mutta
luomua pelätään, koska arvellaan kuluttajien hylkäävän hyvän
tavanomaisen tuotteen, jos luomuviljeltyä on vierellä. Tai paremminkin
pelätään äänekkäiden luomuviljelijöiden nostavan tavanomaisen viljelyn
haittoja niin voimakkaasti esille, että heikompia hirvittää.

Kun vuoden päivät olin mukana kiskomassa luomun menekinedistämistä
liikkeelle, korostettiin maa- ja metsätalousministeriöstä vain yhtä
asiaa: tavanomaisen kimppuun ei sitten käydä. Olin melko hämmästynyt.
Minun mielestäni luomulla on jo itsellään niin vahvat
laatujärjestelmän perusteet, ettei sen tarvitse Itämeren levälautoilla
ruveta elämöimään.

Toisaalta asenne kuvasi kyllä sitä huutolaispojan asemaa, mikä
luomulla on viranomaistahoilla ollut. Mitä en tunne, sitä en ymmärrä.

Toisaalta välillä on käynyt mielessä, että pitäisikö tyhmään
luomukritiikkiin sitten vastata yhtä tyhmästi. Luomuväki on hiljaa ja
kiltisti kun Kemira ja kumppanit vahvistavat asiakkaidensa
itseluottamusta luomun kustannuksella. Komein esimerkki nähtiin
hiljattain Käytännön Maamies -lehdessä, jossa Kemiran miäs hukkasi
oivaa piilomainostilaa luomun rökittämiseen.

Terveisiä muuten Auvo Leskelälle: entisen valtion yhtiön ei kannata
niin kauheasti tukimarkoista nostaa meteliä.

Surkeinta tilanteessa on se, että täällä maaseudulla meidät usutetaan
toistemme kimppuun, kun markat valuvat ketjun loppupäähän. Sitä sitten
vain osallistutaan satokilpailuihin tai niitetään valvattia -
näkökulmasta riippuen - mutta mahdollisuuksiamme emme näytä osaavan
hyödyntää.

Minulla ei ole mielipidettä siitä, kuinka pysyvä ilmiö luomuviljely
on. Sen sijaan olen iloinen siitä, että luomu on palauttanut kunniaan
monta jo unohtunutta asiaa: kasvinvuorotuksen, palkokasvien viljelyn,
karjanlannan käytön ja monivuotisen suunnittelun. Tällaisesta
ammattitaidosta ei ole harmia kenelläkään.

Paitsi Kemiran miähille.