Laitila 2.12. 1998 MT / kolumni / TK Monta tienhaaraa Tanskan maataloustuottajain puheenjohtaja Peter Gemälke ja MTK:n puheenjohtaja Esa Härmälä ovat lähes samanikäisiä, älykkäitä, sanavalmiita eurooppalaisissa maatalousjärjestöissä arvostettuja miehiä. Molemmat ovat viime viikon aikana lausuneet jotakin, joka havahdutti. Peter Gemälke ilmoitti Berlingske Tidende -lehdessä, että hän tosimielessä selvittää oman suuren ja tehokkaan kasvinviljelytilansa mahdollisuuksia siirtyä luomutuotantoon. Esa Härmälä sanoi metsävaltuuskunnalle, että Suomi tarvitsee kestävän perusenergiaratkaisun. Toimittajille hän täsmensi omana kantanaan kannattavansa viidettä ydinvoimalaa. Äkkiä ajatellen näillä kahdella lausunnolla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Suomen väitetään elävän metsästä ja Tanskan sianlihasta, eli omien valintojen pohtiminen omista lähtökohdista on vähintään luonnollista. Olin maanantaina suomalaisen valtuuskunnan mukana Euroopan tuottajajärjestö Copan 40-vuotisjuhlissa Brysselissä. Seminaarin arvovaltaisten puhujien - maatalouskomissaarista lähtien - kantavana teemana oli Eurooppalaisen maatalouden ja maaseudun malli. Rakas unionimme - Gibraltarilta Korvatunturille - joutuu tosissaan miettimään, millaisin eväin se vastaa jenkkien kovaan markkinavoimavyörytykseen maailmankaupan neuvotteluissa. Haaste ei ole yksinkertainen, sillä Euroopan unionin 7 miljoonaa talonpoikaa tekevät sittenkin työtään kovin erilaisissa luonnonoloissa, muista edellytyksistä puhumattakaan. Tehokkaiden ja kattavien määritelmien muodostaminen on hankalaa. Yhteisenä lähtökohtana näyttää kuitenkin olevan perheiden yrittämiseen perustuva maatalous, mutta keskiarvojen sisään mahtuu monta poikkeusta. Keskustelun seuraaminen oli silti erittäin opettavaista. Eurooppalaisen maaseudun mallin iskusanoja ovat maataloustuotannon ympäristökestävyys, luonnonmukainen viljely, tuotteiden jäljitettävyys, laatujärjestelmät, eläinten hyvinvointi, maatilojen monitoiminnallisuus, maaseudun julkishyödykkeet, yrittäjien itseluottamus ja ylpeys omasta historiasta. Hämmästyttävää, eikö totta. Ihan niinkuin meidän suustamme? Mutta palataanpa ydinvoimaan ja luomuviljelyyn. En aio asettaa niitä vastakkain, koska periaatteessa puhutaan eri asioista. Sitäpaitsi miljoona insinööriä ei voi olla väärässä: ilman puoli-ilmaista sähköä ei tule paperia. Jos ei tule paperia, ei voi myydä metsää, lisää metsänhoitaja. Copan seminaarissa Eurooppalaisen maaseudun malli perustettiin omille edellytyksille: perheviljelmätiloille, jotka itseensä uskoen tekevät omia ratkaisujaan maaseudun edellytyksiin nojaten. Nyt tulee tämän kolumnin kriittisin paikka, mutta sanonpa sen kuitenkin. Meillä viime aikoina harjoitettu maatalouspolitiikka on johdatellut tilojen ja yrittäjien edellytyksiä juuri päinvastaiseen suuntaan. Hurja tehokkuusjahti vie maaseudulta edellytyksiä hallita omaa tulevaisuuttaan. Meille on yrittäjinä varattu torpparin osa: olemme teollisuuden raaka-aineen toimittajia ja jäännöspalan saalistajia. Ydinvoiman lisääminen lienee joukossa yksi tapa siirtää resurssien hallintaa pois maaseudulta. En edes yritä väittää, että yksittäinen eurooppalainen seminaari voisi tuoda tähän kehitykseen muutosta. Kysymys on maailmanlaajuisesta kehityksestä. On se silti lohdullista havaita, että muualla edes keskustellaan siitä, onko tämä oikein. Mielenrauhastako on kysymys?