Laitila 18.11. 1998 MT / kolumni /TK Maitosodasta tukitappelukseen Maito on yksittäisenä tuotantomuotona suomalaisen maatalouden tärkein tulolähde. Jos jossakin, niin maidontuotannossa Suomella pitäisi olla suhteellista etua. Meillä osataan viljellä ja käyttää nurmia, eikä maidontuotannon tasossakaan mitään vikaa ole. Näihin menestystekijöihin luotettiin myös EU-jäsenyyden alla. Maito ei tietenkään säästynyt hintaromahdukselta, mutta siitä huolimatta tuotantomuodon jatkuvuuteen ja kannattavuuden edellytyksiin uskottiin lujasti. Suurin osa maidontuottajista tuli luonnollisen sijaintinsa puolesta vielä "pysyvän" pohjoisen tuen piiriin, että eikun eteenpäin. Neljä vuotta EU-aikaa on takana ja näkymät ovat kääntyneet huomattavasti synkemmiksi. Agenda-esitykset tietysti rassaavat politiikan puolelta, mutta päällimmäisenä murheena on sittenkin äkeäksi leimahtanut maitosota. Teollisuuden katteiden lasku näkyy taatusti tulevissa tilipusseissa, se on jo varmaa. Olin viime viikolla Valiossa vierailulla MTK-kurssin kera. Hallituksen puheenjohtajan kuvaus tilanteesta oli karu mutta selkeä. Keskinäinen kilpailu vie tilityskyvystä vuositasolla 11-14 penniä maitolitralta. Jos sitä suhteuttaa tuotettuihin maitomääriin hurahtaa tuottajan kukkaron ohi tätä kautta hyvinkin 300 miljoonaa. Otin tuon pyöreän luvun esille, koska samansuuruista vuotuismenetystä ennustivat Helsingin yliopiston tutkijat Agendan myötä maitosektorille. Turha toistaa, mutta maitomiesten ja -naisten joukosta kuului perhananmoinen pulina. Kuinka tälläiseen tilanteeseen oikein jouduttiin? Niitä syitä en ryhdy kertaamaan, ei niistä ole juuri iloakaan. Mutta seurauksia on pakko hieman pohtia. Onhan nimittäin niin, että näin EU-aikana meille on levinnyt tuottajienkin keskuuteen ajatus, että jokainen hoitaa omat nurkkansa. Että tällaisen kanaihmisenkin olisi parasta vain esittää surunvalittelunsa maitosektorille, kenties tarjota kokemuksiaan markkinataistelusta käyttöön, mutta edullisinta olisi pitää muuten turpansa kiinni. Ei se kuitenkaan ihan niin ole. Kokemuksia kyllä tarjoan - ja se tärkein opetus on siinä, että puhukaa nyt edes keskenänne, vaikka kuinka tappelisitte. Sentään isäntiä olette kummallakin puolella tukkuhintatarjousta. Mutta ikävin asia kaikkien kannalta on se, että kaikki markkinasodat lopulta ajautuvat rintaman toisella puolella tukitaisteluksi. Ja siinä sitten mennään jo helposti naapurin lohkoille. Olen vain hieman huolestuneena kuulostellut MTK:n maitoasiamiehenkin esityksiä siitä, että tuikitärkeään maidon tukeen haettaisiin lisää rahaa ympäristötuen leikkauksesta. Potti on kyllä kohtuullisen iso, mutta niin on rahareikäkin, jota paikataan. Tämän tuen leikkaus ja siirto olisi lisäksi tuplavahinko koko maataloudelle: jos leikataan tuen kansallista puolikasta niin jäämättä saa myös EU-osuus. Ylpeys käy lankeemuksen edellä ja niin se käy rahan loppumisenkin edellä. Turhaanpa höpisemme kotimaisen ruoan arvosta ja arvostuksesta, jos itse olemme valmiita dumppaamaan sen keskusliikkeille mihin hintaan hyvänsä. Mahtaa se hämmentää kuluttajaakin, kun maidon hinta laskee ja isäntien puheet kovenevat?