Laitila 31.3. 1998 MT / kolumni / TK Hyvät renkaat Sanotaan, että tuuria on kahdenlaista: hyvää ja huonompaa. Meikäläiseen on nyt tarttunut tuo jälkimmäinen, ainakin mitä tulee käytettyjen autojen suhteen. Tässä kun yrittää toisaalta saada tuotteitaan kauppaan ja toisaalta yrittää viljellä matkojenkin takana, niin on toimittava kuin Suomen Armeija. Pitää satsata siis liikkuvuuteen. Tämä sillä merkittävällä erolla, että meikäläisen hallitus on suonut hankintavaltuutuksen vain ikäloppuihin kuorma- ja pakettiautoon. Olen tähän saakka luullut, että taivasosuus on nyt varmistettu, kun pitää Fordin kanssa tien päällä kärsiä. Kirkko näyttää kuitenkin muuttavan oppiaan siihen suuntaan, että kaikki pääsevät taivaaseen. Turhaako siis on ollut se jarru-, vaihdelaatikko-, kaasari- ja kippiremonttien kierre, jonka Suomisen Pena on tukahduttanut rakentamalla vanhan ohjauspyörän ympärille uuden auton. Toisaalta vanha auto on kuin koira: senkin avulla oppii tutustumaan uusiin ihmisiin mitä mielenkiintoisimmalla tavalla. Länsirannikon autohajoittamot Piikkiöstä Raumalle tuntevatkin jo varsin hyvin erään Kauniston Cargon. Ja lukemattomat ovat ne ihmiset, jotka osoittavat myötätuntoaan kontatessani auton alla, milloin ruuvimeisselillä starttaamaan, milloin rauhoittelemaan ryöpsähteleviä öljyvuotoja. Kohteliaisuuksiakin lausutaan. "On siinä sentään perhanan hyvät renkaat." Tässä jo viimeisen remontin jälkeen luulin, että tuuri on kääntynyt, mutta se vain vaihtoikin kohdetta. Oltiin kolistelemassa lasten kanssa kohti hoitopaikkaa, kun Volkkarin kuutonen napsahti hiljaa. Hiljaa olin minäkin, kun otettiin Pentin kanssa kansi pois. Nokka-akseli kahdesta kohtaa poikki ja joka männässä siisti pakoventtiilin kuva. Huono tuuri opettaa kyllä suhtautumaan asioihin. Ennen vanhaan olisi maailma ollut täynnä perkeleitä, mutta nyt lupasin Penalle hommata pari romua lisää. Sillä saa meinaan verstaalta vakiopaikan eikä tarvi joka päivä erikseen varata. Sääliksi käy oma avuttomuus. Ennen se oli miehen mitta, kun takapihalla tehtiin escorttiin täysi koneremontti tyhjän apulantasäkin päällä. Nyt on koneet muuttuneet ja sormetkin käyneet nakkimakkaroiksi. Parasta vain turvata ammattilaisiin. En ole tähän ikään mennessä omistanut uutta autoa enkä näillä näkymin tule omistamaankaan. En ole siitä suurta murhetta kantanut, koska ajan mielelläni käytetyillä, vaikka siinä sitten minun tuurillani käy niinkuin käy. Auto on sittenkin vain työkalu eikä elämän tarkoitus, vaikka isäntien keväistä autokuumetta seuratessa voisi toisenkin johtopäätöksen tehdä. **** Mutta oltiinpa taas kokemusta rikkaampia, kun Ellin ja Oton kanssa jätettiin auto ja lähdettiin tallustelemaan kohti hoitopaikkaa. Tuli siihen sitten uusi, hohtavanvalkoinen taksimersu, joka tarjosi kyytiä. Sepä olikin elämys, josta puhutaan vieläkin. Puhutaan kyllä autoistakin. Kun lähdin hoitopaikasta, niin Elli muistutti, että "älä huoli isi, mene vain korjaamaan pakettiautoasi". Niin minä menenkin. Mutta kyllä minä Elli vähän huolin.