Laitila 20.7. 1998 MT / kolumni / TK Höyhenet pöllyävät Olen hieman ristiriitaisin tuntein seurannut ja kuulostellut kananmunasektorin kuohuntaa. Kohu keskittyy nyt Munakuntaan, jossa johtoa vaaditaan vastuuseen, ellei kananmunien hinta heti nouse parilla markalla kiloa kohti. Nimilistoja on taas kerätty ja kokouskin pidetty, suhteellisen rakentavassa hengessä kuitenkin, kuulemma. Ikävä kyllä tilanne ei ole millään tavalla uusi. Menossa on jo neljäs tappiollinen vuosi useimmille tuottajille. Siksi tiukkasävyisen tavoitteen nopeasta hinnannoususta ymmärtää enemmän kuin hyvin. Keinojen suhteen olen kuitenkin eri mieltä. Epäilemättä ei minkään sektorin tuottajalla hädänpäivää olisi, jos hinnat nimikirjoituksilla korjaantuvat. Tällaiseen tuskin uskovat hankkeen puuhamiehetkään. Ketään loukkaamatta haluan sanoa, että painostus taisi maatalouspoliittisena aseena halvaantua EU-jäsenyyteen. Markkinoiden ääni - kuka sitä ikinä käyttääkään - lienee sittenkin tuottajan hätähuutoa voimakkaampi. Tietysti oman näkemykseni pohjalla on vain parin vuoden kokemus kananmunamarkkinoiden kaoottisuudesta hallinnon näkökulmasta. Myönnän siinäkin yhteydessä virheitä tehneeni, vaikka tietyistä peruslinjauksista olen edelleen samaa mieltä kuin syksyllä 1995. Silloisen otaksunnan mukaan markkinat ovat myös kehittyneet, hintoja lukuunottamatta. Mutta jos virhearvioista puhutaan, niin sinisilmäisyys ja usko alan järkevään yhteisvastuuseen saattavat olla hankalimpia. Kananmunantuotannon helmasynti on ollut ylituotanto. Alhaiset hinnat ovat jo puristaneet tuotantoa rajusti, mutta tasapainoa ei ole vieläkään saavutettu. Kulutuskin karkaa alta eivätkä jutut nälkiintyneistä kanoista ainakaan ostohalukkuutta lisää. Siitä huolimatta viimeisen vuoden aikana on jo otettu melkoisia askelia parempaan suuntaan. Pakkaamojen kitinästä huolimatta Rusko-sopimus on voimassa ja valtakirjoineen mukana on 80 prosenttia tuottajista. Vientimaksuja peritään ja niitä myös viejille tilitetään, eikä kysymys ole suinkaan pelkästä muodollisuudesta vaan selvästä rahasta. Syksyllä tuotanto näyttäisi myös selvästi edelleen putoavan. Yhteisvastuuseen on siten puitteet olemassa. Pelkkä Rusko-sopimus ei kuitenkaan riitä. Markkinoiden toimivuuteen nähden pakkaamoja (tarjoajia) on liikaa ja alalta puuttuu selkeä markkinajohtaja. Munakunta ei sellainen valitettavasti ole, vaikka osuuskunnan syyksi onkin niin helppoa vierittää yhteisiä syntejä. Järkevintä olisikin, jos kaikki osuustoimintataustaiset yritykset voisivat lähentyä, ainakin hankintansa osalta. Samassa yhteydessä pitäisi siirtyä myös entistä tiukempaan sopimuspolitiikkaan, jotta markkinoille tulevaa munamäärää voitaisiin ennakoida pakkauskoneen eikä haudontakoneen viereltä. Ja mikä tärkeintä: vihdoinkin voitaisiin toteuttaa alan todellista rakennemuutosta erilaistamalla edelleen tuotantoa markkinoiden tahdissa. Eteenpäin Tanskan viitoittamaa tietä. **** "Suomalaisten kananmunantuottajien syyttämisen sijasta - jotka eivät koskaan ole olleet mikään todellinen uhka - olisi ruotsalaisen munasektorin pitänyt yhdistää voimansa tulevaisuuden varalta". Näin sanoo ruotsalaisen Keskoa vastaavan kaupparyhmän johtaja Land-lehdessä viikko sitten. Lisäksi kaveri uskoo, että Munakuntaa vastaava Kronägg on poissa pelistä nykyisellä rakenteella vuoden sisällä. Kronäggissähän on johtoa vaihdettu tuottajien vaatimuksesta kolmesti kahden vuoden ajalla. "Yhdistää voimansa tulevaisuuden varalta". Hmph? Toisaalta täällä Laitilassa kyllä pruukattiin ennen vanhaan ihmetellä, että eikös pitäjästä sen vertaa yksimielisyyttä löydy, että saadaan toinen meijeri perustettua.