Laitila 9.3. 1998
Lalli / Kolumni


 Talonpojan vaihtoehdot

Maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilän pitäisi jatkuvasti puhua
ruotsia. Ruotsalaisten Maaseudun Tulevaisuuteen eli Land-lehteen
antamassaan haastattelussa ministeri perustelee oikein järkevästi,
miksi EU:n maatalousuudistus on Suomelle mahdoton. Arvostelua saa myös
EU:n maatalouspolitiikka.

Mutta kun puhutaan ruotsalaisille viljelijöille, ei mukana ole
lainkaan Suomessa tuttua vinoilua talonpoikien suuresta määrästä saati
rakennemuutoksen välttämättömyydestä. Hemilä lupaa jopa taistella
yhteisrintamassa Ruotsin maatalousministeri Annika Åhnbergin kanssa
Brysseliä vastaan ja pohjoisen maatalouden puolesta.

EU:n maatalouspolitiikan uudistuksessa suomalaisen viljelijän lohduksi
voikin todeta, että ruotsalaiset ovat ihan yhtä huonossa jamassa.
Maidon- ja naudanlihan tuottajat kärsivät, koska eivät saa unionin
suurten jäsenmaiden käyttöönsä räätälöimää maissisäilörehun tukea:
maissi kun ei meillä eikä naapurissa kasva.

Viljelijä saakin taas seurata suurta ministerien kamppailua, jossa
panoksena on hänen tulevaisuutensa. Ei ole mikään ihme, että
epävarmuus on maaseudulla hallitseva olotila ja henkinen uupumus on
lisääntynyt. Tuntuu siltä, että kaikki ratkaistaan Brysselissä ja
Helsingissä eikä omalla työllä ole enää merkitystä.

Yksi euromaatalouden suurista toiveista olikin, että se vapauttaisi
meidät poukkoilevasta maatalouspolitiikasta. Toisin on käynyt. Suomi
tuli jäseneksi vaiheessa, jossa EU:n maatalousuudistuksen seuraava
vaihe oli jo näköpiirissä. Oma sopeutuminen pääsi vasta aluilleen kun
jo pitäisi hyökätä mukaan uuteen euroreformiin.

Maatalousyrittäjältä vaaditaankin nyt viileää harkintaa. Vaikka
maatalouspolitiikka on umpisolmussa, ei täällä vielä ole syömästä
heretty. Tuotannon kannattavuus on jatkuvasti heikentymässä, mutta
onneksi yhä pystytään itsekin vaikuttamaan siihen, mikä lopputulos on.
Kaikkea ei sentään ole uskottu  poliitikkojen armoille.

Uskallan väittää, että esimerkiksi kustannusten alentamisessa, jossa
toki on jo paljon tapahtunut, on vielä pelivaraa. Maatilojen
käyttövaroista on suhteettoman paljon sitoutunut konepääomaan, jonka
tuotto on kovin alhainen. Perinteisesti hyvää konekapasiteettia on
perusteltu paitsi pienellä tilakoollamme, myös vaikeilla kasvukauden
sääoloilla.  Pitää olla hevosvoimaa.

Niin pitääkin, mutta aivan liian vähän on meille syntynyt muualla
Euroopassa arkipäiväistä urakointipalvelua. Omat luonnolliset esteensä
on silläkin, mutta pellon tuotteiden hintatason pudotessa tinkimisen
varaa löytyy myös itsellisyydestä. Maanviljelystyön sankari voi
tulevaisuudessa pärjätä jopa ilman omaa traktoria.

Sanotaan, että Suomeen sopii vain yksi ajatus kerrallaan. Niin se
näyttää olevan maataloudenkin suhteen. Liikaa pannaan nyt hyvän
tukiratkaisun ja rakennemuutoksen varaan.

Maatalouden tulevaisuutta voitaisiin kuitenkin paremmin tehdä
modernilla "kolmikantamallilla". Poliittisella puolella pitäisi nyt 
unohtaa tappolinjat ja keskittyä sellaisen ratkaisun löytämiseen,
jolla luonnonolosuhteista koituva haitta tasataan keskiseen Eurooppaan
nähden. Ajatuksellisesti tämän ei pitäisi olla mahdotonta omaksua
millekään poliittiselle ryhmittymälle.

Viljelijöiden haaste kohdistuisi tuotannon ja tilarakenteen
rationalisointiin. Volyymituotteisiin keskittyvien tilojen tulisi
saada kustannuksensa alas, kun monipuolistuvien tilojen päänvaivana on
kannattavan kokonaisuuden aikaansaaminen. Sekaan mahtuu kyllä
elämäntapatilojakin, vaikka "vain" maisemaa hoitamaan.

Kolmas haaste on vaikein. Kysymys kuuluu: kuinka maailman parhaista
maataloustuotteista saadaan arvoisensa hinta. Tai kuinka maaseudun
muut tuotteet - maisema, kulttuuriarvot, perinne - voidaan arvioida
yhteiskunnallisena hyötynä. Hankalia kysymyksiä, mutta maaseudun
kannalta keskeisiä.

Timo Kaunisto