Poronkäristys on herkkua!


Käristystä, puikulapottuja ja puolukkahilloa

Poronliha koetaan edelleen jotenkin eksoottisena ruoka-aineena etelä- ja keskiosissa maatamme, vaikka sitä on saavana pakasteena ympärivuoden. Maukkaan poronlihan soisi löytävän tiensä yhä useamman perheen ruokalistalle.
Hyvinvarustettujen elintarvikeliikkeiden pakastealtaista löytyy poronkäristyslihaa, paistia, kyljyksiä ja jauhelihaa. Kauppahallien riistamyymälöistä voi ostaa poronkieliä sellaisenaan ja savustettunana sekä kylmä- että lämminsavustettua poronpaistia. Lisäksi saattaa olla tarjolla myös kuivalihaa.
Poronliha on tummaa, ohutsyistä ja mureaa. Se ei useimmiten kaipaa niin pitkiä kypsytysaikoja kuin hirvenliha. Poronlihassa on tuntuva riistanmaku. Se on vähärasvaista, joskaan ei niin kuivantuntuista kuin hirvenliha, koska rasvaa on tasaisesti lihaksissa.
Poronkäristys lienee tutuin pororuoka myös eteläisimmän Suomen asukkaille. Huolellisesti valmistettuna ja tulikuumana tarjottuna se onkin maistuvaa. Poronkäristyslihaa on saatavana valmiiksi viipaloitunan pakasteena, mutta aitoon tapaan käristyksen voi valmistaa pakastetusta paistista ohuita lastuja vuollen, mikä ei ole lopputulokseen nähden kovin suuri vaiva.
Herkullisimpia pororuokia ovat kuorrutetut poronkielet ja täytetyt savuporonkielet, jotka sopivat vaativankin vierasaterian ruokalistalle.

Poronkäristys

500 g luutonta, jäistä poronpaistia tai lapaa
100 g siansilavaa
tilkkanen vettä
1 tl suolaa
(sipuliakin voi laittaa)

Vuole jäinen liha ohuiksi lastuiksi. Leikkaa silava pieniksi kuutioiksi. Käristä kuumassa padassa ensin silava. Kun neste on haihtunut, liha käristyy. Lisää sen jälkeen tilkka vettä ja suola, mikäli et käyttänyt suolasilavaa. Hauduta kypsäksi.
Käristykseen ei ole mikään pakko panna silavaa. Joidenkin mielestä siihen kuuluu laittaa voita. Ja voita pitäisi laittaa vielä hyvin runsaasti. Toiset taas korvaavat veden oluella. Maustepippuri saattaa sopia hyvin poronkäristykseen. Tärkeätä on se, että käristyksessä on tarpeeksi rasvaa, oli se sitten läskiä tai voita. Jotkut kokkaajat käyttävät molempia.

Tarjoa tulikuumana puikulapottujen tai pottumuusin ja puolukkahillon kanssa.

Yleensä käristys on niin hyvää, että ihminen syö sitä helposti liikaa.

 

Tietopankkisivulle!.......Etusivulle!


Äkäslompolon Ala-aste 1997