Integrumin logo

Takaisin Artikkelit-sivulle

 

Sisäiset mallit ohjaavat elämäämme


Kognitiivinen terapia on kiinnostunut ihmisen tavasta rakentaa sisäinen kuva elämästä ja itsestä. Nämä sisäistetyt mallit ohjaavat elämäämme jatkuvasti. Kun me päätimme lapsena, millaisia me haluamme olla, laadimme itsellemme säännöt, miten Minä käyttäydyn, puhun, syön, juon, kävelen, ajattelen tai elehdin. Itsestään huolehtiva "prinsessa" ei lähtenyt ulos resuisen näköisenä eikä "vintiö" hienostellut kallioilla kiipeillessään. Kun me aikuistumme, elämä on heitellyt meitä usein muualle, kuin mihin me lapsena tavoittelimme, mutta yleensä luonne, arvot ja asenteet - sisäiset mallit, säännöt - pysyvät melko samanlaisina.

Nämä sisäiset mallit ovat kuitenkin lapsuuden malleja, keinoja selviytyä aikuisten hallitsemassa maailmassa. Kun me kasvamme aikuiseksi, me huomaamme vain harvoin, että saammekin käyttäytyä tai ajatella toisin:
Aikuisena meidän ei tarvitse noudattaa enää vanhempien tahtoa - selkäsauna ei uhkaa enää.
Aikuisena meidän ei tarvitse enää pelätä sisarusten tai kavereiden kiusaavan meitä - me emme ole enää samoja pikkutyttöjä tai poikia.
Aikuisena me olemme vastuussa itsellemme, omasta elämästämme, ja silloin meidän täytyy löytää uudet sisäiset mallimme, jotka ovat meidän parhaaksemme, nykytilanteessa.
Rajojen murtaminen on kuitenkin vaikeaa.

Perusluonne määrää pitkälti sisäisten mallien kehittymistä, mutta toisten ihmisten käyttäytyminen määrää joskus luonnettakin enemmän: Vanhemmat, sisarukset, kaverit, muut läheiset, aikuiset ihmiset ja myös ne vastaantulijat, tuntemattomat kaduntallaajat, vaikuttavat valtavasti ajatuksiimme, käyttäytymiseemme, arvoihin, asenteisiin, uskomuksiin ja mielikuviin.

Se tapa, miten meitä kohdeltiin lapsena kotona, koulussa, sisarusten tai kavereiden taholta, pakotti meidät keksimään keinoja vastaanottaa rakkautta tai pilkkaa, ystävyyttä tai halveksuntaa. Ne tunteet, joita me koimme lapsena, iskostuivat tilanteisiin, ihmisiin, paikkoihin tai vuorokauden aikaan. Ne samat tavat ja tunteet toistuvat helposti aikuisenakin, kun joudumme samankaltaiseen tilanteeseen. Lapsuuden kokemukset rakensivat perustan sisäisille malleillemme, joita me helposti noudatamme koko elämämme ajan.

Haluaisitko muuttaa itseäsi, mutta et pysty?

Jokaisella ihmisellä on piirteitä, joita he haluaisivat muuttaa itsessään: liian ujo, hiljainen, passiivinen, pelokas, herkkä, ruma, lihava, "epämuodokas", aggressiivinen, sulkeutunut, huolehtija, hintelä.

Osa piirteistä on synnynnäisiä, mutta suurin osa on muutettavissa. Tarkastelemalla omia "päähänpinttymiämme" me voimme päästä irti peloistamme, yksinäisyydestä, mustasukkaisuudesta, alemmuudentunteesta tai muista "heikkouksistamme".

Me näemme elämän sellaisena kuin kuvittelemme sen olevan

Yksinäinen ihminen pelkää usein, ettei kukaan enää rakasta häntä, osoita huomiota ja hyväksyntää häntä kohtaan.

Siten hän tulkitsee poiskääntyvät katseet, vakavan tai iloisen ilmeen, keskustelut tai huudot halveksiviksi, pilkallisiksi, arvosteleviksi tai vain välinpitämättömiksi. Yleensä hän kuvittelee, että ilme oli kohdistettu juuri hänelle - vaikka ihmiset saattavat vilkaista toisia ihmisiä vihaisena täysin muusta syystä.

Me havaitsemme ne asiat, jotka tukevat sisäistä mielikuvaamme ja sivuutamme loput. Siten vaikka meille läheiset ihmiset yrittäisivät osoittaa rakkauttaan tai ventovieraat haluaisivat tutustua meihin, me tulkitsemme heidän katseensa ja sanansa arvostelevaksi ja torjuvaksi.

Vältämme horjuttamasta perusmallia

"Sun on helppo selittää" tai sen vastakohta "Minä olen kuitenkin oikeassa" ovat tyypillisiä ajatuksia, jolla päätämme väittelyn tai keskustelun jonkun läheisemme kanssa.

Toinen on selittely: "Niin, mutta kun...", "Joka tapauksessa ..." löytyvät usein niiden suusta, jotka ehkä epäröivät vastauksessaan, mutta ei kuitenkaan muuta mielipidettään minnekään suuntaan.

Perusarvoja, sisäisiä malleja ja mielipiteitä ei muuteta heppoisten väitteiden perusteella. Jokainen muutos vaatii oivalluksen, jolloin me ymmärrämme miksi entisiä malleja pitäisi muuttaa. Lihavat ihmiset selittelevät, jotta he voisivat välttää tai torjua ihmisten loukkauksia. Yksinäiset ihmiset keksivät tekosyitä silloin, kun joku lopulta pyytää heitä ulos tai olisi kiinnostunut heistä seksuaalisesti. Ihmiset, jotka eivät usko olevansa rakastamisen arvoisia, välttelevät intiimejä kontakteja tai kiintymyssuhteen rakentamista.

Jotta meidän ei tarvitsisi kärsiä toisten arvostelua, me vältämme sellaisia paikkoja, tilanteita, ihmisiä tai mielikuvia, jotka voisivat herättää kielteisiä mielikuvia, pelkoja tai huonouden tunteita. Samalla me vältämme kuitenkin myös korjaavaa palautetta: hyväksyntää rakkautta, tukea, kannustusta ja ystävyyttä.

Mitä tilanteita sinä vältät - mieti sitä!

Toistaminen vahvistaa mallia

Kun me kerran olemme oppineet välttämään jotakin tilannetta, jossa me olisimme voineet joutua arvostelun kohteeksi, me teemme sen varmasti myös seuraavalla kerralla: Kavereiden saunaillat, kuntoilupaikat, ruokalat, vanhempien tai sisarusten tapaaminen tai esimerkiksi pakokauhua herättävät - korkeat, ahtaat, pimeät - paikat.

Samoin jos me tunnemme itsemme hitaastioppivaksi tai avuttomaksi, saatamme toistuvasti välttää ylennyksiä, työtarjouksia, ryhmätöitä tai esimerkiksi luottamustehtäviä vapaa-ajalla.

Näin jokaisella kerralla kielteiset mielikuvat, muistikuvat arvostelun hetkistä, vahvistuvat ja välttämisestä - sisäisestä käyttäytymismallista - tulee aina hyväksytympi tapa toimia ja ajatella.

Yritämme korjata virheitä väkisin

Kun me huomaamme itsessämme piirteitä, joita me haluaisimme muuttaa, käytämme valtavasti aikaa ja vaivaa "vian" korjaamiseen. Hintelät suunnistavat punttisalille, ylipainoiset ostavat tukuittain laihdutustuotteita, seksuaalisuuttaan pelkäävät peittävät itsensä kaapuihin ja välttelevät kaikkea seksiin liittyvää, ujot voivat muuttua hyökkääviksi ja sisimmässään "tahraantuneet" huolehtivat sairaalloisen tarkasti kodistaan, vaatteistaan, lemmikeistään jne.

Me pyrimme kompensoimaan eli korvaamaan sisäisen mallimme täysin vastakkaisella kuvalla: lihaksikkaana, hoikkana, älykkönä tai suurena ihmisten ystävänä. Kompensoiminen vahvistaa kuitenkin vain alkuperäistä mallia.

Punttisalilla hintelä vertaa itseään valtavat lihakset omaaviin bodareihin ja tuntee olonsa entistäkin surkeammaksi. Lihavat aloittavat yhtäkkisen laihdutuskuurin, vetävät trikoot jalkaan ja väsyvät kahden viikon rääkin jälkeen. Kaapuihin pukeutuva verhoaa vartalonsa vastenmielisiin vaatteisiin ja inhoaa omaa vartaloaan entistä enemmän.

Katso peiliin!

Voivottelun, itsesäälin, itsensä pakottamisen ja soimaamisen sijaan me voimme katsoa peiliin rehellisin silmin: Se on sinun peilikuvasi, jonka näet. Sinun vartalosi, kasvonpiirteesi tai ilmeesi kertovat voitko hyvin vai huonosti. Jos peilikuva ei näytä luonnolliselta, terveeltä ihmiseltä, voit ryhtyä oman itsesi hoitajaksi.

Mieti ajatuksiasi ja käyttäytymistäsi - sisäisiä mallejasi. Syytteletkö sinä toistuvasti itseäsi? Parantaako se todella tilannetta vai tuntuuko sinusta entistäkin surkeammalta?

Mieti: "Mitä sitten, jos...? Mikä oikeastaan on niin kauheaa? Mikä on pahinta, mitä voisi tapahtua? Miten todennäköistä on, että pahin tapahtuu KOSKAAN?"

"Minun parhaakseni?"

Sinä tarvitset huomiota, rakkautta, itsesi hyväksymistä, hellyyttä ja hoivaa. Sinun täytyy oppia nauttimaan taas elämästäsi, itsestäsi, auringosta ja jokaisesta päivästä. Itsekkyys on osa tervettä itsesuojeluvaistoa ja myös Sinun täytyy olla myös hieman itsekäs. Tarkkaile itseäsi eri tilanteissa ja mieti: "Mikä tekisi minun oloni paremmaksi".

Jos ensimmäinen ajatuksesi on: "Jos olisin lihaksikas/ laiha/ rohkea/ sosiaalinen tms., silloin oloni olisi parempi", ajattelet edelleen sisäisen mallisi mukaisesti. Et voita mitään, jos hoet jatkuvasti millainen sinun PITÄISI olla. Sinun on parempi tajuta millainen sinä olet tällä hetkellä ja alkaa nauttia elämästä nykyisin puittein.

Vastaväitteitä!

Seuraa itseäsi: mitä väitteitä sinä toistat itsellesi aina kun syytät itseäsi tai vältät jotain tilannetta? Kun tunnistat näitä väitteitä, mieti niitä uudelleen. Huomaat varmasti, etteivät ne paranna sinun oloasi pätkän vertaa.

Keksi näille väitteille vastaväite: "Minä olen kaunis, koska minulla on iloinen hymy/ pehmeät hiukset/ hoidettu iho/ persoonalliset kasvonpiirteet/ muodokas vartalo..." tai "Minä olen komea/ rohkea/ uskallan katsoa ihmisiin/ saan nauttia yksinolostani/ minun ei tarvitse sietää pahoinpitelyä/ voin saada rakkautta/ uskallan nousta esiintymislavalle, koska..."

Ongelmat korjaantuvat ajan myötä - ei yhtäkkiä

Kun uskallat unohtaa ongelmasi vähäksi aikaa ja teet kaiken niin kuin sinusta tuntuu parhaimmalta, ongelmasi tasaantuu usein itsestään!

Hintelät saavat energiaa ja voimaa arkisista askareista innostuessaan jostain uudesta asiasta. Silloin myös urheilu voi tulla luonnollisesti viikon ohjelmistoon, ilman jatkuvaa hermoilua massan määrästä. Lihavat liikkuvat luonnollisesti enemmän silloin kun he innostuvat jostain uudesta asiasta. Liikkuminen vie siten kiloja mennessään huomaamatta. Ujot tutustuvat uusiin ihmisiin väkisinkin, kun he kiinnostuvat jostain uudesta aiheesta: jonakin päivänä asiasta voi tulla keskustelua ruokalassa, atk-luokassa, lähikaupassa, kadulla... Rakkautta pelkäävät huomaavat rakastuvansa, kun he unohtavat koko asian ja jatkavat taas normaalia elämää työn, ihmisten ja vapaa-ajan merkeissä. Silloin se oikeakin kiinnittää huomionsa.

Anna itsellesi ja muutoksille aikaa, ja muista hyväksyä, hemmotella itseäsi muutoksen aikana! Se on terveen muutoksen lähtökohta. Ole itsekäs ja uskalla muuttaa entisiä ajatusmallejasi! Uskalla antaa itsellesi positiivista huomiota, kannustusta, hyvää mieltä, hymyä, hemmottelua ja hyväksyntää!

Teksti: Johanna Kauppila