Takaisin  

Palkitut-sivulle

 

Palkitut hankkeet

Maria Härkki-Santala:
Oman elämänsä ehtoisa emäntä. Maatilan emännän työn tarkastelua 1990-luvulla.

Väitöskirjassa tarkastellaan, miten suomalaiset emännät kuvaavat ammattiaan. Emäntä oli 1980-luvulle asti verottajan tilastoissa sekä virallisessa ammattiluokituksessa avustava perheenjäsen ja aikuiselätti. Maaseudun naiset ovat pitkään olleet tutkimuksellisesti tavoittamattomissa, heidän työpanoksensa on ollut näkymätöntä ja heitä on määritelty puolisonsa ominaisuuksien tai omaisuuden perusteella. Tutkimuksella pyritään kohentamaan emäntien tekemän työn yhteiskunnallista tunnistamista ja tunnustamista, emäntien omanarvontunnon kohottamista vuorovaikutuksen, sosiaalipsykologian viitekehyksessä.

Esitutkimuksen 111 lomakkeen, ryhmähaastattelujen, kirjallisten yksilöhaastattelujen sekä tiedostamis- tai työnohjausistunnoissa koostuneen maanlaajuisen materiaalin, 72 osallistujan vastausten perusteella analysoidaan elettyä arkea arjessa jaksamisen ollessa läpäisevä ajatus. Teoreettinen perusta on mikrotasolla, elämänhallinnan, työnohjauksen, maatalouden ja nais-tutkimuksen ajatuksiin pohjaava. Analyysissa käytetään fenomenografista lähestymisotetta, jossa yksilön ääni on kuuluvilla ilmiötä tutkittaessa.

Aineisto koostuu 72 naisen elämän pohdinnoista. Seitsemässä ryhmähaastattelussa oli 26 osallistujaa, 31 halusi vastata kirjallisesti ryhmähaastattelujen teemoista muokattuihin kysymyksiin ja väitteisiin. 15 emäntää osallistui kolmeen tiedostamis- tai työnohjausryhmään, joissa sovitusti toteutettiin jo terapeuttista työnohjauksen kaltaista toimintaa ja joka tähtäsi ammatilliseen kehittämiseen, työuupumuksen ennaltaehkäisyyn ja arjessa jaksamiseen.

Koska maatalous ei ole tunnustettu ammatti, professio, selviteltiin, miten osallistujat kokivat työnsä. Avioliiton kautta saavutetussa asemassa yhdistyvät ammattimaisuuteen arjen toimet ja perinteeseen sidoksissa oleva maaseutumainen elämäntapa. Vanhimmat osallistujat näkivät maataloustyön ja elämän olevan kokonaisuus, jossa muu elämä oli niin myönteisesti kuin kielteisesti työlle ja maataloudelle alisteista. Nuoremmilla, 60-luvulla ja myöhemmin syntyneillä, oli näkemys maataloudesta vain ammattina, ja heidän puheissaan esiintyi tavoite erottaa selkeästi työaika ja oma vapaa-aika. Palkan saaminen ja sosiaaliedut koettiin ammattimaisen työn tunnuspiirteiksi, sen sijaan emännän palkan maksajasta tai määrästä eikä sosiaalietujen takaajasta ollut yksimielistä kantaa.

Keskeisiä huolenaiheita olivat toimeentulon riittämättömyys, kansallisen maatalouskulttuurin säilyminen Euroopan Unionin puristuksessa, pari- ja työsuhteen rajan hämärtyminen, anoppi-miniä -suhteen kitkaisuus, jatkajakysymys ja henkisen kuormittavuuden sekä työuupumuksen esiintyminen. Emännyys koettiin antoisaksi luonnonläheisyyden ja tietynlaisen itsenäisyyden ansiosta.

Elämänlaatu ja arjessa jaksaminen ovat keskeisiä työssä, jossa yhdistyvät ammatin, aseman ja elämäntavan olemukset. Vaikka naiset havaitsivat elämänsä rajoittajiksi patriarkaaliset ja yhteisölliset vallitsevuudet, heillä ei ollut tarvetta murtaa niitä kuin puheissa, koska ne antoivat jatkuvuuden ja elämänhallinnan kaltaisen turvallisuuden tunteen maatalouden muutoskurimuksessa.

Kasvokkain annettu aineisto tarjosi tilaisuuden kohdata vahvan ja itseensä luottavan maatilan emännän, kirjallisista haastatteluista tuli eteen naisten toisenlainen arki. Aineistot täydensivät toisiaan, jomman kumman aineiston keruumuodon poisjättäminen olisi vääristänyt tulkintaa.

Ammattitaitoisen ohjaajan toteuttaman työnohjauksen tarve oli ilmeinen, mutta sisällöllisesti toiminnan tulee koostua niin varsinaisen työn kuin elämässä esille tulevien ongelmien käsittelystä, jotta työuupumukselta vältytään ja elämänkokonaisuus säilyy merkityksellisenä. Ennaltaehkäisevässä mielessä työnohjaus toteutuu vuorottelumenetelmänä, joka tähtää työuupumuksen ehkäisyn ohella maatalouskulttuurin vaalimiseen ja yksilön sekä ammatillisten että henkilökohtaisten voimavarojen vahvistamiseen.

Tutkimustulokset liittyvät osiltaan henkisen hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja ovat maatalous-neuvonnan, kenttäväen, yksilö- ja sosiaalipsykologian sekä mielenterveystyön hyödynnettävissä. Niistä voidaan ammentaa maatalouden työnohjauksen kehittämiseen näkökulmia ja niistä saadaan sisältöä eri järjestöjen opinto- ja virkistyspäivien ohjelmiin tai itseohjautuville tai ohjatuille kursseille. Jatkotutkimuksen haasteina ovat tiedostavan työnohjaustoiminnan markkinoiminen kentälle ja maksajatahon kiinnostuksen herättäminen sekä toiminnan jatkuvuuteen sitouttaminen.