Hallen Hävittäjäsivu

Ilmasota Koreassa

Johdanto
Korean kartta
Korean sodan lentokoneet
Ilmasodan kronologia
Sodan vaiheet
YK:n perääntymisvaihe
Pohjois-Korean perääntymisvaihe
Kiinan väliintulo
Asemasotavaihe
Merkittäviä ilmataisteluita
Pudotustilastoja
Linkit

Johdanto

Korean sodan syyt juontavat toisen maailmansodan päätteessä tehtyyn miehitysaluejakoon. Korean niemimaa oli ollut Japanin miehittämänä 35 vuotta, mutta toisen maailmanodan loppuvaiheessa neuvostoliittolaiset ja amerikkalaiset joukot kohtasivat Korean niemimaalla samalla tavoin kuin euroopassa. Korea jaettiin 38° leveyspiirin kohdalta "väliaikaisesti" liittoutuneiden kesken. Pohjois-Korean, eli 1948 perustetun Korean Demokraattisen Kansantasavallan johtajaksi nostettiin Neuvostoliitossa tehtäväänsä valmennettu Kim Il Sung. Etelässä USA puolestaan nosti valtaan tiukan antikommunistin, Sygnman Rheen. Kun Etelä-Koreaan oli luotu toimiva hallinto, amerikkalaiset vetivät joukkonsa pois ja Kim Il Sung alkoi harkita hyökkäystä etelään.

Teknisesti ottaen "Korean konflikti" ei ollut amerikkalaisittain sota, vaan ns. poliisitoimi, johon ryhdyttiin ilman virallista sodanjulistusta. Se yleensä myös muistetaan lähinnä amerikkalaisena sotana, vaikka YK:n joukoissa oli mukana 16 maan sotilaita. USA oli toki suurin osapuoli, mutta mukana oli myös mm. brittejä, australialaisia ja tietenkin etelä-korealaisia. Ilmasotaan osallistui YK:n puolella esim. etelä-afrikkalaisia ja australialaisia koneita. Lisäksi liittoutuneiden puolella oli joukkoja, jotka eivät osallistuneet varsinaisiin sotatoimiin, mutta tarjosivat esimerkiksi lääkintähuoltoa. Lääkintämiehiä tuli mm. Norjasta ja Ruotsista. Kun Kiina tuli mukaan taisteluihin marraskuussa -50, Pohjois-Korean puolella taas taisteli itse asiassa huomattavasti enemmän kiinalaisia kuin korealaisia. Neuvostoliittolaisia oli myös mukana, mutta pääasiassa neuvonantajina, lentäjinä ja ilmatorjuntamiehinä.

Neuvostoliiton arkistojen avauduttua on selvinnyt monia ennen epävarmoja seikkoja Korean sodan taustoista. Aikaisemmin oli epäilty, että Pohjois-Korean hyökkäys olisi saattanut olla ennalta suunnittelematon vastaus Etelä-Korean provokaatioihin. Arkistolöydöt kuitenkin osoittavat, että hyökkäyssuunnitelma oli hyväksytty itse isä aurinkoisen, Josef Stalinin toimesta. Amerikkalaiset olivat puolestaan epäilleet, että päätös sodan alkamisesta olisi tullut Moskovasta. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan Kim Il Sung oli joutunut pyytämään Neuvostoliiton tukea moneen kertaan. Kim lähetti aiheen tiimoilta 48 sähkettä ja asia tuli puheeksi myös hänen Moskovanmatkansa aikana maaliskuussa -49. Kun Neuvostoliitto oli saanut oman ydinaseensa ja Mao Tse Tung oli noussut Kiinan johtoon, Stalin uskoi, ettei USA enää puuttuisi aasian tapahtumiin ja antoi keväällä -49 Kim Il Sungille luvan ryhtyä yhdistämään Koreaa asevoimin. Stalin todennäköisesti suostui sotaan osittain lujittaakseen siteitään Mao Tse Tungiin ja säilyttääkseen samalla paikkansa kommunistisen maailman johtajana. 

Pohjois-Korealla oli hyökkäykseen lähtiessään merkittävä sotilaallinen ylivoima. Kim Il Sung uskoi sen käytön riittävän Korean yhdistämiseen eikä neuvotteluratkaisua haettu. Pohjois-Korean joukoista suuri osa oli toisen maailmansodan veteraaneja kun taas Etelä-Korean joukot olivat heikosti koulutettuja. Sen lisäksi, että Pohjois-Korealla oli kaksi kertaa niin paljon sotilaita, sillä oli vielä suurempi ylivoima raskaamman kaluston, kuten konekivääreiden, tykistön, panssarivaunujen ja lentokoneiden määrissä. Pohjois-Korealaisten sotasuunnitelman mukaan sodan piti päättyä alle kuukaudessa. Toisin kuitenkin kävi. USA:ssa presidentti Trumanin hallinto uskoi Pohjois-Korean hyökkäyksen olevan Neuvostoliittolaisten tunnustelua, johon oli pakko vastata. Amerikkalaiset uskoivat, että mikäli USA ei reagoisi, Neuvostoliitto hyökkäisi seuraavaksi esimerkiksi Länsi-Saksaan.

Kartta

Korean kartta

Korean sodan taistelukoneet

YK
AD Skyraider
B-26 Marauder / Night Intruder
B-29 Superfortress
F-2 Banshee
F4U Corsair
F7F Tigercat
F8F Bearcat
F-51 Mustang
F-80 Shooting Star
F-82 Twin Mustang
F-84 Thunderjet
F-86 Sabre
F-94 Starfire
Gloster Meteor
Pohjois-Korea / Kiina / Neuvostoliitto
Il-10 Beast
La-9
La-11 Fang
MiG-9 Fargo
MiG-15 Fagot
Po-2
Tu-2 Bat
Yak-9 Frank
Yak-17 Feather

Ilmasodan kronologia

25.6.1950
Korean sota alkaa kun Pohjois-Korean joukot hyökkäävät Etelä-Koreaan. Yak-9 -koneet hyökkäävät Kimpon kentälle Soulin lähellä tuhoten C-54 Skymaster -kuljetuskoneen. USA:lla ei ole ilmavoimia Koreassa, vaan lähimmät koneet ovat Japanissa, Okinawalla, Filippiineillä ja Guamilla. Yhdysvaltain kansalaiset määrätään evakuoitaviksi hävittäjäsuojan turvin.

27.6.1950
Noin puolen päivän aikaan viisi Yak-9:ä ilmaantuu paikalle kun Skymasterit ovat evakuomassa USA:n kansalaisia. Viisi F-82G Twin Mustangia käy Yakien kimppuun ja ampuu kolme niistä alas. Samana päivänä amerikkalaiset suihkukoneet joutuvat ensimmäistä kertaa tositoimiin kun neljä F-80C Shooting Staria hyökkää kahdeksan lentokentän kimppuun pyrkivän Il-10 Beastin kimppuun ja ampuu neljä niistä alas.

28.6.1950
USA:n B-26 Invader -koneet pommittavat ensimmäisen kerran Pohjois-Koreaa. Samana päivänä Yhdysvallat suorittavat ensimmäisen taistelutiedustelulennon RF-80A -koneella, jonka lentäjänä on luutnantti Bryce Poe II. Samana päivänä korealaiset Yakit hyökkäävät Suwonin lentokentälle.

29.6.1950
Pohjois-Korean joukot etenevät Souliin ja kolme amerikkalaiskonetta tuhotaan maassa. Japanista Koreaan lennätetyt F-51 Mustangit kuitenkin pudottavat neljä Yak-9:ä. Kenraali MacArthur hyväksyy kaukoidän ilmavoimien komentajan, kenraali Stratemeyerin pyynnön hyökätä Pohjois-Korealaisille lentokentille, vaikka presidentti Truman ei ollut vielä antanut lupaa pommittaa 38° leveyspiirin pohjoispuolella sijaitsevia kohteita. 18 B-26 -pommikonetta hyökkää Pjongjangin lentokentälle. Truman antaa suostumuksensa ennen kuin tieto hyökkäyksestä on edes ehtinyt Washingtoniin.

3.7.1950
USA:n laivaston koneet tukialus USS Valley Forgelta ja Brittikoneet HMS Triumphilta suorittavat ensimmäiset tukialuskoneiden iskut.

10.7.1950
F-80 Shooting Starit löytävät Pjongtaekista tuhotun sillan taakse tiiviiseen jonoon kasaantuneen suuren Pohjois-Korean armeijan saattueen. YK:n koneet onnistuvat päivän aikana tuhoamaan 117 kuorma-autoa, 7 puolitelavaunua ja 38 tankkia.

12.7.1950
Pohjois-Korea onnistuu ensimmäisen kerran pudottamaan lentokentälleen hyökkäävän B-29 -pommikoneen.

5.8.1950
67:nen hävittäjä-pommittajalaivueen Fighting Cocksin komentaja Majuri Louis Sebille syöksyy tahallisesti vaurioituneella F-51 Mustang koneellaan amerikkalaisten asemia uhkaavien Pohjois-Korean joukkojen niskaan. Hänelle myönnetään kuolemansa jälkeen ensimmäisenä amerikkalaisena lentäjänä Korean sodassa urhoollisuusmitali 24.8.1951.

15.9.1950
YK:n joukot joutuivat sodan alkuvaiheessa perääntymään aina Pusanin ympäristöön asti, mutta 15 syyskuuta sodan tuuli kääntyy ja Pohjois-Korean joukot alkavat perääntyä. USA:n merijalkaväki tekee maihinnousun Inchoniin Soulin lähelle. YK:n toimintaa tukee viisi amerikkalaista ja yksi brittiläinen lentotukialus.

27.8.1950
Kaksi amerikkalaista Mustangiaerehtyvät luulemaan Antungin lentokenttää Sinuijun lentokentäksi ja hyökkäävät sitä vastaan.

22.9.1950
Sinuijua pommittamaan lähetetty B-29 pommittaa erehdyksessä Antungin ratapihaa.

30.9.1950
Pohjois-Korean joukot on ajettu täydessä epäjärjestyksessä pois Etelä-Korean alueelta. Samaan aikaan on havaittu Kiinalaisten joukkojen ryhmittyvän Pohjois-Korean ja Kiinan rajalle Yalu-joen pohjoispuolelle.

8.10.1950
Kaksi F-80 Shooting Staria eksyy ja tekee useita rynnäkköhyökkäyksiä Neuvostoliittolaiselle lentokentälle Siperiassa luullen sitä Korealaiseksi kentäksi.

19.10.1950
YK:n joukot valtaavat Pohjois-Korean pääkaupungin Pjongjangin ja sota näyttää lähestyvän loppuaan.

20.10.1950
Yli 2800 amerikkalaista laskuvarjosotilasta suorittaa sodan ensimmäisen maahanlaskun Sukhonin lähelle.

1.11.1950
Amerikkalaiskoneet hyökkäävät Sinuijun lentokentälle, mutta siellä havaitut 15 Yak-9 -hävittäjää on siirretty muualle. Yalu-joen pohjoispuolelle sijoitettu kiinalainen IT pudottaa yhden amerikkalaiskoneen.

2.11.1950
Yak-9 -hävittäjät hyökkäävät B-26 Invaderin kimppuun, mutta kolme niistä ammutaan alas. Yhden pudottaa Invader itse ja kaksi muuta saattokoneina toimivat F-51 Mustangit. Samana päivänä toiset F-51 Mustangit ja T-6 Mosquito raportoivat joutuneensa Yalun pohjoispuolelta tulleiden kuuden viistosiipisen hävittäjän hyökkäyksen kohteeksi. MiG-15 Fagot oli ottanut osaa ilmasotaan.

3.11.1950
Kiinalaiset joukot hyökkäävät Yalun yli ja pakottavat YK:n joukot perääntymään. Joen yli johtavien siltojen tuhoaminen strategisin pommikonein kuitenkin kielletään, koska USA pelkää sen johtavan Kiinan sodanjulistukseen.

8.11.1950
Historian ensimmäinen suihkukone vastaan suihkukone -ilmataistelu päättyy F-80C -pilotti luutnantti Russell J. Brownin voittoon kun hän pudottaa MiG-15 Fagotin Etelä-Korean yllä. Vastauksena MiG-15 Fagoteille USAF päättää lähettää Koreaan F-86 Sabre -hävittäjiä. Samana päivänä 70 Superfortressia pudottaa Sinuijuun yli 500 tonnia palopommeja ja 60% kaupungista tuhoutuu. Samaan aikaan 9 pommittajaa yrittää tuloksetta tuhota Sinuijussa Yalun ylittävien siltojen eteläpäät.

9.11.1950
USA:n laivaston kone F9F Panther pudottaa laivaston ensimmäisessä suihkukone vastaan suihkukone -taistelussa MiG-15 Fagotin. Voittoisa lentäjä on W. T. Amen. Samana päivänä MiGien hyökkäys vaurioittaa RB-29 -tiedustelukonetta pahoin ja pakkolasku johtaa viiden miehistön jäsenen kuolemaan. Samana päivänä myös laivaston Skyraiderit ja Corsairit alkavat Pantherien saattamina hyökätä Yalun yli johtavia siltoja vastaan, mutta eivät onnistu pysäyttämään kiinalaisten invaasiota.

10.11.1950
MiG-15 Fagotit pudottavat RB-29 -tiedustelukoneen ja onnistuvat seuraavina päivinä vaurioittamaan pahasti kolmea muuta B-29 Superfortressia.

26.11.1950
Kiinalaiset aloittavat massiivisen hyökkäyksen YK:n joukkoja vastaan pakottaen ne perääntymään koko rintaman matkalla.

30.11.1950
YK:n joukot vetäytyvät ilmavoimien ja laivaston koneiden tukemina 38° leveyspiirin eteläpuolelle. Yli 300000 sotilasta ja siviiliä laivataan satamakaupungeista niemimaan eteläosiin.

Joulukuu 1950
Joulukuun alkupuolella ensimmäiset F-86 Sabret saapuvat USS Cape Esperancen kyydissä Kimpon lentotukikohtaan. Hieman aikaisemmin oli maahan alkanut saapua F-84 Thunderjetejä. Kommunistien hyökkäys etenee etelään, mutta ilmahyökkäykset täydennyskuljetuksia vastaan alkavat tehota ja hyökkäys pysähtyy vuoden loppuun mennessä 38° leveyspiirille.

17.12.1950
Sabret ja Fagotit kohtaavat ensimmäistä kertaa Yalu-joen läheisyydessä. Neljä MiGiä ja neljä Sabrea kamppailevat ja 355. torjuntahävittäjälaivueen komentaja, everstiluutnantti Bruce Hinton pudottaa yhden MiGin.

22.12.1950
Ensimmäinen Sabre tuhoutuu kun kapteeni Lawrence Bachin ohjaama F-86A ammutaan alas. Samana päivänä käydyssä laskeutuvassa koiratappelussa 8 Sabrea taistelee 15 MiGin kanssa 9 km:n korkeudesta aina 300 m korkeuteen asti. Kuusi MiGiä pudotetaan. Joulukuun lopulla Kimpon lentotukikohta alkaa olla uhattuna ja Sabret siirretään Johnsonin lentotukikohtaan Japanissa. Johnson on liian kaukana jotta Sabret voisivat osallistua taistelutoimiin.

21.1.1951
YK:n koneet suorittavat syöksypommitushyökkäystä Chongcon-joen ylittävää siltaa vastaan kun 16 MiG-15 Fagotia hyökkää niiden kimppuun. Saattokoneena toimiva F-84 Thunderjet saa ensimmäisen MiG-15 -ilmavoittonsa kun everstiluutnantti William Bertram pudottaa yhden MiGeistä.

23.1.1951
33 Thunderjetiä ja 30 Fagotia kohtaa Sinanjun yllä mittavassa ilmataistelussa, jossa Thunderjetit onnistuvat hyödyntämään parempaa ketteryyttään matalalla ja ampuvat alas kaksi MiGiä ilman tappioita.

1.3.1951
9 MiG-15 Fagotia hyökkää 18 B-29:n kimppuun ja vaurioittaa niistä kymmentä. Kolme Superfortressia joutuu tekemään pakkolaskun Taeguun.

Maaliskuu 1951
75 MiG-15 Fagotia sijoitetaan Antungiin heti Yalu-joen pohjoispuolelle. Antungissa on myös suuri ilmavalvontatutka. Samaan aikaan YK:n tiedustelukoneet havaitsevat merkkejä siitä, että kommunistit valmistelevat hyökkäystä. Maaliskuussa USAF päättää myös korvata mäntämoottorisen F-82 Twin Mustangin B-29 saattajana F-94 Starfirellä, mutta Starfiressä ei ole riittävän hyvää jäänpostojärjestelmää Korean operaatioihin.

6.3.1951
48 F-86A Sabrea siirretään Japanista takaisin Korean niemimaalle Suwoniin. Maaliskuun aikana koneet lentävät 940 taistelutehtävää, mutta kohtaavat harvoin vihollisia saaden maaliskuun aikana vain kolme ilmavoittoa.

7.4.1951
MiGit pudottavat B-29 Superfortressin ja alkaa käydä selväksi, ettei F-84 Thunderjet kykene suojelemaan pommikoneita nopeammilta MiGeiltä.

12.4.1951
Sodan siihen saakka suurimmassa ilmataistelussa 48 B-29 -pommikonetta Okinawalta hyökkää Antungissa Yalun ylittävän sillan kimppuun. Pommikoneita saattaa 36 F-84E Thunderjetiä ja 18 F-86A Sabrea. Kaikki Antungiin sijoitetut koneet hyökkäävät osaston kimppuun ja onnistuvat pudottamaan kolme pommikonetta ja lisäksi vaurioittamaan seitsemää. Pommikoneiden ampujat kuitenkin pudottavat yhdeksän kommunistien hävittäjää ja vaurioittavat lisäksi kuutta. Sabret puolestaan pudottavat neljä hävittäjää.

21.4.1951
Pommikone pudottaa ensimmäisen kerran suihkuhävittäjiä kun B-29:n ampuja pudottaa kaksi MiG-15 Fagotia.

22.4.1951
MiGien lennettyä hyvin suurissa osastoissa 12.4. käydyssä ilmataistelussa, USAF päättää kasvattaa F-86:n partiomuodostelman koon neljästä koneesta kuuteen. 22. päivänä 36 Migiä hyökkää neljän partiomuodostelman kimppuun, mutta Sabret ampuvat neljä MiGiä alas ja vaurioittavat lisäksi neljää kärsimättä omia tappioita.

1.5.1951
USS Princetonin 8 AD Skyraideria hyökkäävät Corsairien saattamana torpedoin Hwachonin patoa vastaan. Kuusi torpedoa osuu ja vahingoittaa patoa niin, että Pohjois-Korealaiset eivät enää voi säädellä veden pintaa sotilasoperaatioidensa mukaan.

20.5.1951
Kapteeni James Jabara pudottaa viidennen ja kuudennen Fagotinsa ja hänestä tulee ensimmäinen suihkukone-vastaan suihkukone -ässä.

17.6.1951
Pohjois-Korealaiset käynnistävät hyökkäyksen YK:n joukkojen ensilinjan hävittäjiä vastaan. Korealaiset tekevät ensimmäisen yöllisen pommitushyökkäyksen Suwonin lentotukikohtaan. Näissä pimeyden turvin tehtävissä "Bedcheck Charlie" -hyökkäyksissä käytetään jo vuonna 1927 suunniteltuja Po-2 -kaksitasoja joista pudottellaan viriteltyjä käsikranaatteja ja kranaatinheittimen ammuksia. Yleensä hyökkäykset lähinnä vain häiritsivät unta, mutta ensimmäinen hyökkäys tuhoaa yhden Sabren ja vaurioittaa useita muita. Myöhemmin samana päivänä MiG-15 Fagotit pudottavat 2 Sabrea Yalun yläpuolella. Tästä päivästä alkoi kiivaiden ilmataisteluiden jakso ja kolmen päivän aikana ammuttiin alas 6 MiG-15 Fagotia.

20.6.1951
Noin 30 Yak-9 -hävittäjien saattamaa Il-10 -rynnäkkökonetta hyökkää Etelä-Korean rannikolla sijaitsevalle saarelle, mutta Etelä-Afrikkalaiset Mustangit torjuvat hyökkäyksen.

28.6.1951
Neljännen torjuntahävittäjälennoston komentaja, toisen maailmansodan ässä (18,5 pudotusta), everstiluutnantti Glenn Eagleton saa pahoja osumia Sabreensa. Koneeseen osuu useita MiGin 23 ja 37 mm ammuksia, mutta hän kykenee palaamaan Suwonin kentälle.

6.7.1951
USAF suorittaa ensimmäisen taisteluolosuhteissa tehdyn ilmatankkauksen. Kuusi RF-80A -tiedustelukonetta ottaa polttoainetta KB-29 -tankkerista.

8.7.1951
Francis "Gabby" Gabreski, toisen maailmansodan ässä (31 pudotusta) saa ensimmäisen voittonsa suihkukoneesta. MiGit hyökkäävät Mustangien kimppuun, mutta niitä suojaavat Sabret pudottavat kolme MiGiä yhden pudotuksen mennessä Gabbylle.

11.7.1951
Noin 30 MiGiä hyökkää F-80 Shooting Starien kimppuun ja auttamaan saapuvat Sabret pudottavat niistä kaksi. Kolmas tuhoutuu kun lentäjä ei onnistu oikaisemaan sitä syöksykierteestä. 

12.8.1951
B-29 Superfortressit hyökkäävät tuloksettomasti Wojinissa, vain vajaan 30 km:n päässä Kiinan rajasta sijaitsevaa raideliikenteen keskusta vastaan.

22.8.1951
Huono sää estää toisen hyökkäyksen Wojinia vastaan. Pommikoneet joutuvat kääntymään toissijaisiin kohteisiin.

25.8.1951
Kolmas hyökkäys Wojinia vastaan onnistuu. 35:stä matkaan lähteneestä B-29:stä 29 pääsee kohteeseen ja vaurioittaa pahoin ratapihaa ja satamaa.

16.9.1951
Vaurioitunut F2H epäonnistuu laskeutumisessa tukialus USS Essexille. Kone ei tartu jarruvaijereihin ja rysähtää päin kannelle parkkeerattuja koneita. Onnettomuudessa kuolee 8 miestä ja 27 loukkaantuu. Tukialus on Yokosukassa tehtävien korjausten vuoksi poissa käytöstä ja palaa operatiiviseen käyttöön 3.10.

Tukialus Essexin historiaa

16.10.1951
Tänä päivänä käydyissä ilmataisteluissa amerikkalaiskoneet ampuvat alas yhdeksän MiG-15 -hävittäjää.

22.10.1951
Kahdeksan Superfortressia pommittaa Namsia. Pommikoneita suojaamassa on 55 F-84 Thunderjetiä ja 34 F-86 Sabrea. Noin 100 MiGiä hyökkää saattokoneiden kimppuun kun toiset 50 ahdistelee pommikoneita. Noin viiden minuutin mittaisessa taistelussa pudotetaan kolme Superfortressia ja yksi Thunderjet. MiGejä puolestaan pudotetaan kuusi, joista kolme pommikoneiden, kaksi Sabrejen ja yksi Thunderjetien toimesta.

6.11.1951
Kaksi F-86 Sabrea tuhoaa neljä kahdestatoista Uijun kentällä parkissa olevasta Fagotista.

16.11.1951
F-84 -lentäjä kapteeni John Paladino menettää tajuntansa huonon pullohapen vuoksi. Kaksi muuta lentäjää sijoittaa Thunderjetiensä siivet Paladinon koneen siivenkärkien alle ja ohjaa sen varovasti alemmas. Noin neljän ja puolen kilometrin korkeudessa Paladino tulee tajuihinsa ja alkaa ohjata konettaan.

20.11.1951
31 Sabren muodostelma kohtaa 12 Tu-2 -pommikonetta joita saattaa 16 La-9 ja 16 MiG-15 -hävittäjää. Nopeassa taistelussa amerikkalaiset pudottavat ilman tappioita kahdeksan Tu-2 Batia, kolme Lavochkinia ja yhden MiGin. Majuri George Davis ampuu alas kolme Tupolevia ja hänestä tulee sodan viides amerikkalaisässä.

13.12.1951
Majuri George Davis pudottaa kaksi Fagotia ja hänestä tulee ensimminen amerikkalainen, joka on saanut Korean sodan aikana 10 ilmavoittoa.

10.2.1952
Majuri George Davis käy siipimiehensä kanssa kahdestaan kahdentoista MiG-15 Fagotin kimppuun ja onnistuu uhkarohkealla hyökkäyksellä pudottamaan niistä kaksi ennen kuin hänet ammutaan alas.

1.4.1952
Toisen maailmansodan lentäjä-ässä Eversti Francis "Gabby" Gabreski saa viidennen ilmavoittonsa Korean sodassa ja hänestä tulee myös Korean sodan ässä.

12.4.1952
48 B-29 Superfortressia pommittaa Sinuijun rautatiesiltoja ja 70-80 MiGiä hyökkää niiden kimppuun. Kolme Superfortressia pudotetaan jolloin kaukoidän ilmavoimien (FEAF) komentaja George Stratemeyer lopettaa raskaiden pommikoneiden hyökkäykset näitä siltoja vastaan.

13.5.1952
Kommunistien vähennettyä hävittäjätoimintaansa myös Sabreja aletaan käyttää pommitustehtävissä. Tänä päivänä F-86E:t tekevät ensimmäisen pommituslennon. Kahta tuhannen naulan pommia (n. 450 kg) kantavat Sabret pommittavat Sinuijun lentokenttää.

28.5.1952
F-84G Thunderjetit tekevät ensimmäisen hyökkäyksen Pohjois-Koreaan käyttäen ilmatankkausta. 16 Thunderjetiä hyökkää Sariwoniin ja koneet tankkaavat ilmassa KB-29P:stä.

10.6.1952
Noin 10 MiG-15 Fagotia hyökkää yöllä siltaa pommittavien B-29 Superfortressien kimppuun pudottaen niistä kaksi ja vaurioittaen pahasti kolmatta.

23.6.1952
Erittäin suuri YK:n koneosasto hyökkää Suihon vesivoimalaa vastaan. 208 USAF:n, USA:n merijalkaväen, USN:n, Australian- ja Etelä-Korean ilmavoimien pommittajaa suojaa 108 F-86E Sabrea. Hyökkäyksen käynnistyessä suuri osa 190:stä Antungiin sijoitetusta Fagotista pakenee pohjoiseen Mantsuriaan.

9.8.1952
Britannian laivaston lentäjä, luutnantti Peter Carmichael onnistuu ampumaan alas MiG-15 -suihkukoneen mäntämoottorisella Sea Furyllä. Tämä oli sodan ensimmäinen mäntämoottorikone vs. suihkukone -pudotus.

10.10.1952
Robinson Risner ajautuu ilmataistelussa Kiinan puolella sijaitsevan lentotukikohdan ylle. Taistelun jälkeen Risner työntää koneensa nokalla siipimiehensä vaurioituneen Sabren omalle puolelle.

2.11.1952
Suihkukoneiden välisissä taisteluissa tehdään ensimmäistä kertaa pudotus yöllä, kun USA:n merijalkaväen F3D-2 Skyknight ampuu alas Pohjois-Korealaisen Yak-15 -hävittäjän.

3.11.1952
F-94B Starfiren käyttö kommunistien hallussaan pitämien maa-alueiden yllä sallitaan, koska B-29:en menetykset yöllisillä pommituslennoilla ovat olleet niin suuria.

18.11.1952
Yhdysvaltain laivaston uusi kone F9F-5 Panther kohtaa ensimmäistä kertaa MiG-15 Fagotin. Neljän Pantherin ja seitsemän MiGin välisessä taistelussa pudotetaan kaksi Fagotia ilman amerikkalaistappioita.

23.1.1953
F-51 lentää viimeiset taistelulentonsa Korean sodassa. F-51 Mustangien lisäksi myös myös F-80 Shooting Stareja korvataan F-86F Sabreilla.

30.1.1953
F-94 Starfirelle kirjataan ensimmäinen yöllinen pudotus. Kapteeni Ben Fithian ja Luutnantti Sam Lyons pudottavat saattamiaan pommikoneita ahdistelevan La-9 -hävittäjän.

21.3.1953
Kymmenen viholliskonetta pudottanut ässä Hal Fischer joutuu hyppäämään vihollisen hallitseman alueen yläpuolella ja jää vangiksi.

18.5.1953
Kapteeni Joseph McConnell nousee sodan johtavaksi amerikkalaisässäksi pudottamalla Kolme MiG-15 Fagotia ja nostamalla ilmavoittojensa kokonaismäärän kuuteentoista.

17.7.1953
F4U -lentäjä luutnantti Guy Bordelon pudottaa viidennen vastustajansa ("Bedcheck Charlie" Po-2) ja hänestä tulee USA:n laivaston ainoa ässä.

27.7.1953
Konflikti päättyy aselepoon vain muutama tunti viimeisen ilmataistelun jälkeen. Viimeisessä taistelussa F-86F -lentäjä kapteeni Ralph Parr ampuu alas Il-12 Coach -kuljetuskoneen.

Sodan vaiheet

YK:n puolustusvaihe

Pohjois-Korean lähtiessä hyökkäykseen sunnuntai-aamuna 25.6.1950 sen armeija (NKPA - North Korean People's Army) oli huomattavasti vahvempi kuin Etelä-Korean armeija, joka koostui n. 82000 heikosti koulutetusta ja kevyesti varustetusta miehestä. Neuvostoliiton varustaman NKPA:n miesvahvuus oli puolestaan n. 180000 ja sillä oli tukenaan 300 neuvostovalmisteista T-34 -panssarivaunua.

Pohjois-Korean hyökkäys tuli amerikkalaisille täytenä yllätyksenä, eikä siihen oltu varauduttu millään lailla. Lähimmät amerikkalaisjoukot oli sijoitettu Japaniin, eivätkä ne olleet lähimainkaan valmiita sotaan. USA kutsui koolle YK:n turvallisuusneuvoston, joka kokoontui sunnuntaiaamuna USA:n aikaa. Se tuomitsi hyökkäyksen ja pari päivää myöhemmin se päätti muodostaa monikansallisen armeijan YK:n lipun alle Etelä-Koreaa puolustamaan. 16 maasta tulevien joukkojen komentajaksi tuli liittoutuneiden Tokion ylipäällikkö, toisen maailmansodan Tyynenmeren sankari, kenraali Douglas McArthur. Tällä välin Pohjois-Korea saavutti päätavoitteensa, Etelä-Korean pääkaupungin Soulin kolmessa päivässä ja NKPA oletti, että sota käytännössä päättyisi siihen. Oletus oli väärä.

Ensimmäiset Koreaan lähetetyt joukot olivat Japaniin sijoitettuja amerikkalaisia. USA kuvitteli, että Pohjois-Korea perääntyisi heti kun ns. YK:n joukot osallistuisivat sotaan. Näin ei kuitenkaan tapahtunut. Yksi amerikkalaisdivisioona ei ollut tarpeeksi kääntämään sodan kulkua. Huonosti valmistautuneet ja varustautuneet amerikkalaiset joutuivat etelä-korealaisten lailla perääntymään sekaannuksen vallitessa. Noin kuukauden kestänyt perääntymisvaihe jatkui aina siihen asti, kun YK:n joukkojen hallussa oli pelkästään Pusanin satamakaupungin ympäristö sillanpääasemana. Tämä ns. "Pusan perimeter" ulottui noin 220 kilometrin päähän sataman ympärille. Perääntymisvaiheen aikana etenkin YK:n ilmavoimat aiheuttivat kuitenkin NKPA:lle raskaita tappioita ja myös YK:n joukkojen välttyminen Pusanin evakuoinnilta oli suurelta osin ilmavoimien ansiota.

Toisen maailmansodan jälkeen USA oli keskittynyt kehittämään massiivista mannertenvälistä pommikonelaivastoa, ajatellen että seuraava sota olisi suurvaltojen välillä käytävä ydinsota. Koreassa toisen maailmansodan tyyppisistä massiivisista strategisista pommituksista ei kuitenkaan ollut juurikaan hyötyä. Korea oli hyvin kehittymätön maatalousmaa, jossa ei ollut juurikaan kohteita strategisille pommituksille, sillä suurin osa Korean tarvitsemista teollisuustuotteista valmistettiin Kiinassa. USAF joutui siis kehittämään koneilleen uudentyyppisiä tehtäviä. Aluksi tärkeimmäksi rooliksi muodostui lähi-ilmatuki maajoukoille, mutta USAF ei ollut tähän tehtävään erityisen tyytyväinen. Ilmavoimat olivat 40-luvun loppupuolella joutuneet taistelemaan irtautuakseen maavoimista ja nyt ne oli alistettu lentävän tykistön rooliin. USA:n kaukoidän ilmavoimien (FEAF - Far East Air Force) komentaja Vanderberg halusi hyökätä varsinaisen taistelukentän takana tukiorganisaation kimppuun, kohteisiin kuten tarvikekuljetukset ja reservijoukot. YK:n joukkojen ylipäällikkö, kenraali Douglas McArthur kuitenkin kielsi tällaiset operaatiot.

Sodan alkuvaiheessa YK:n tärkeimmät konetyypit olivat F-80 Shooting Star ja F-51 Mustang. F-80 oli suunniteltu alunperin puhtaasti hävittäjäksi ja tästä syystä se ei kyennyt kuljettamaan pommeja. Lisäksi sen toimintamatka oli varsin lyhyt, mutta koneeseen lisättiin siipitankit, jotka enemmän kuin kaksinkertaistivat sen toimintasäteen 360 kilometriin. Japanissa rakennetut lisätankit nostivat toimintasädettä lisää, noin 560 kilometriin. Pommituskykyä koneeseen ei ehditty Pusanin taistelun aikana lisätä, mutta se toimi hyvin tykein ja raketein tapahtuvassa rynnäköinnissä. Suihkumoottori ei aiheuttanut samanlasta vääntöä kuin potkuri ja Shooting Star kykeni tästä syystä tähtäämään tarkemmin kuin Mustang.

Sodan alkuvaiheessa ilmataistelut käytiin Pohjois-Korean ilmavoimien (NKFA) vanhentuneiden koneiden ja amerikkalaisten hävittäjien kesken. 132 koneen vahvuinen ja kokemattomista lentäjistä koostuva NKFA ei kyennyt tarjoamaan juurikaan vastusta amerikkalaisille F-51 Mustangeille ja F-80 Shooting Stareille, mutta raskaimmat tappiot se kärsi maassa. Suurin osa pohjois-korean ilmavoimista tuhottiin kotikentilleen.

F-51 Mustang osoittautui erinomaiseksi lähitulitukikoneeksi, vaikka sen vesijäähdytteinen moottori olikin melko haavoittuvainen ilmatorjuntatulelle. Se kuitenkin kykeni toimimaan rintamalinjan läheisyydessä sijaitsevilta sorapintaisilta tilapäiskentiltä ja pystyi kantamaan jopa kuusi 150 gallonan (n. 675 l) napalm-pommia. Napalm osoittautui tehokkaaksi aseeksi panssareita vastaan. Epäsuorakin osuma sytytti helposti T-34:n telapyörästön kumiosat.

Suuremmat B-26 -pommikoneet hyökkäsivät pääasiassa vahvistuksia ja tarvikekuljetuksia vastaan varsinaisen rintamalinjan takana. Koska Korean maasto oli liian vaikeakulkuista ajoneuvoille, koneet partioivat teitä pitkin ja hyökkäsivät kaiken sillä liikkuvan kimppuun. NKPA suoritti panssarihyökkäyksensä teiden suunnassa ja siksi tankit oli helppo löytää. Myös muut pohjois-korealaiset ajoneuvosaattueet kulkivat liian usein päivisin ja öisin kulkiessaan käyttivät normaaleja ajovaloja. Kun saattueet olivat vielä huonosti suojattuja ilmasta tapahtuvaa hyökkäystä vastaan, YK:n ilmavoimat löylyttivät niitä pahanpäiväisesti.

Pohjois-Korean perääntymisvaihe

McArthur huomasi NKPA:n olevan haavoittuvainen maihinnousulle ja päätti ryhtyä uhkapeliin.YK:n joukot tekivät 70000 miehen voimin maihinnousun Inchoniin 15.9 ja kohtasivat vain heikkoa vastarintaa. Riskinotto oli kannattanut ja YK:n joukot alkoivat työntyä tasaisesti sisämaahan katkaisten NKPA:n joukkojen huoltamiseen tarvittavat tie- ja raideyhteydet. Nyt oli NKPA:n vuoro paeta häntä koipien välissä ja YK:n joukoilta meni Soulin takaisinvaltaukseen vain kaksi viikkoa. Pääkaupungin takaisin saamisen jälkeen Sygnman Rhee palautettiin valtaan.

Syyskuun 23. päivään mennessä YK:n ilmavoimien yksiköt olivat ilmoittaneet tuhonneensa 875 ajoneuvoa, 1314 junanvaunua, 280 veturia ja 140 siltaa. Syys-lokakuun aikana YK:n hyökkäyksen työntäessä NKPA:n jälleen 38° leveyspiirin pohjoispuolelle, NKPA:n hyökkäysreitiltä löytyi 180 tuhottua Pohjois-Korean panssaria. Näistä tankeista 102 oli tuhottu ilmahyökkäyksin. YK:n panssarit olivat tuhoneet niistä 39 ja loput 39 oli tuhottu tykistön ja sinkojen avulla. Pelkkä panssarien tuhoaminen ei kuitenkaan pysäyttänyt Pohjois-Korean hyökkäystä, vaan tärkeämpänä syynä oli huoltoon kohdistunut rasitus. Ilmahyökkäykset täydennyksiä vastaan olivat saaneet aikaan pulan polttoaineesta, ammuksista ja ruoasta.

Ilmasodan luonne muuttui täysin 1.11.1950 kun kuusi Kiinalaista MiG-15 -hävittäjää ylitti rajan ensimmäistä kertaa. Sillä kertaa ne eivät onnistuneet pudottamaan YK:n koneita, mutta se oli huomattavasti kyvykkäämpi kuin yksikään vastapuolen kone. Vastatakseen MiGien uhkaan amerikkalaiset joutuivat lähettämään Koreaan uusimpia F-86 Sabre -hävittäjiään.

Vaikka MiG-15 perustui paljolti toisen maailmansodan aikaisiin saksalaisiin tutkimuksiin ja sen moottori oli Rolls Royce Nene:n paranneltu kopio, se oli kuitenkin monilta ominaisuuksiltaan parempi kuin Sabre. MiGillä oli parempi teho/paino -suhde ja sillä oli parempi kiihtyvyys, nopeus ja lakikorkeus. Sabre oli kuitenkin nopeampi pitkissä syöksyissä ja omasi hydraulisten ohjaimiensa ansiosta paremman ohjattavuuden etenkin suurissa nopeuksissa. Lisäksi Sabressa oli tutkaetäisyysmittariin perustuvat tähtäimet, vahva panssarointi, luodinkestävä kuomu ja paineistettu ohjaamo. Suurempi paino ei siis tullut tyhjästä ja koska Sabre kykeni vielä kääntymään tiukemmin kuin MiG 9000 metrin alapuolella, koneet olivat itse asiassa melko tasaväkisiä. Lentäjän kyvyt olivat siis usein merkittävin tekijä ilmataistelun tuloksen ratkaisijana. Yksi Sabren heikko kohta oli sen konekivääriaseistus, joka oli käynyt turhan kevyeksi. Ilmavoitto vaati siis usein lukuisia osumia.

Etenkin alkuvaiheessa MiGit lensivät varsin varovaisesti hyökäten vain kun ne omasivat ehdottoman ylivoiman tai etulyöntiaseman. Lisäksi ne rajoittivat operaationsa varsin tiukasti ns. MiG Alleylle. Tätä aluetta rajasivat pohjoisessa Yalu -joki, etelässä Chongchon -joki, lännessä Koreanlahti ja idässä suunnilleen Huichonin kaupungin ja Sui-Ho:n vesialtaan väliin piirretty viiva. Yksi syy pieneen operointialueeseen oli MiGin lyhyt toimintamatka, mutta toinen tärkeämpi syy oli se, ettei koneita haluttu menettää YK:n hallitsemilla alueilla. Tällöin lentäjien identiteetti olisi paljastunut, eikä kommunistijohto halunnut tunnustaa, että ainakin noin 150 MiGin ohjaimissa oli neuvostoliittolainen lentäjä. Korean sotaa käytettiin taistelukokoemuksen hankkimiseen uusille neuvostopiloteille, jotka operoivat Kiinan Antungista käsin. Koneissa oli kiinalaiset tunnukset ja ne käyttivät yleensä kiinalaisia radiokutsuja.

Kenraali McArthur ei pysäyttänyt YK:n hyökkäystä vanhoille rajalinjoille, vaan Etelä-Korea ja YK lähtivät nyt puolestaan yhdistämään Koreaa asevoimin. Hän halusi saada operaation päätökseen ennen talven tuloa ja määräsi 24.10. joukot etenemään Kiinan rajalle, Yalu-joelle asti. Tämän hyökkäyksen aikana FEAF jatkoi lähi-ilmatukitehtäviä ja rintamalinjojen takana sijaitsevien kohteiden pommittamista. Etenemisvaiheen aikana pommituslentojen painopiste oli kuitenkin siirtynyt enemmän lähi-ilmatukeen.

Kiina alkoi pelätä, että sota laajenee sen aluelle ja alkoi varautua sotaan siirtämällä suuren määrän joukkoja Yalun pohjoispuolelle. Siitä huolimatta, että kenraali McArthur sai tiedustelutietoja Kiinan massiivisista joukkojen keskityksistä, hän ei uskonut Kiinan osallistuvan sotaan. Pohjois-Korea pyysi Kiinalta apua, mutta Peking epäröi. Tällöin Stalin lähetti Maolle sähkeen, jossa hän kehotti Kiinaa liittymään sotaan Pohjois-Korean pelastamiseksi. Kiina oli jo lokakuussa -50 lähettänyt vapaaehtoisia joukkoja Koreaan, mutta täysipainoisesti se lähti mukaan Kiitospäivän yönä 25.-26.11, jolloin jo 180000 kiinalaissotilasta oli ylittänyt Yalu-joen. McArthur joutui ilmoittamaan Washingtoniin, että YK:lla oli vastassaan "aivan uusi sota".

Kiinan väliintulo

Kiinan hyökätessä jopa yli 300000 miehen voimin YK:n joukot joutuivat jälleen pakenemaan hyvin vaikeissa olosuhteissa. Talvi oli tullut ja pakkasta oli usein jopa -25°C. Perääntyvät YK:n joukot sovelsivat poltetun maan taktiikkaa räjäyttäen jopa satamat ennen lähtöään. Kommunistit valtasivat takaisin Pjongjangin 6.12. ja joulukuun loppuun mennessä YK menetti myös Soulin. USA harkitsi jopa ydinaseiden käyttöä ja kenraali McArthur halusi laajentaa sotaa pommittamalla suoraan Kiinaa. Presidentti Truman ei ollut samaa mieltä ja kun McArthur laukoi käsityksiään julkisuudessa, Truman kutsui hänet kotiin ja kenraali Ridgway nimitettiin hänen tilalleen.

Kiina tuki joukkojaan suurella määrällä lentokoneita. Marraskuun -50 loppuun mennessä kiinalaiset olivat sijoittaneet n. 550 sotilaskonetta heti Yalu-joen pohjoispuolelle. YK:n koneilla ei ollut lupaa ylittää tätä rajaa, mikä teki hävittäjien tehokkaasta torjunnasta vaikeampaa. Ainakin amerikkalaiskoneet kuitenkin ylittivät Kiinan rajan silloin tällöin. Joskus se tapahtui vahingossa kesken taistelun tiimellyksen ja joskus taas BARCAP-lentojen oli pakko suunnata pohjoisemmas, jotta voisivat suojella Yalu-joen juoksua seuraavia pommikoneita tehokkaasti. YK:n pommikoneet yrittivät marraskuussa tuhot kaikki relut 10 Yalun ylittävää siltaa, mutta tulokset olivat varsin laihoja. Ennen kuin lääke keksittiin, Yalu jäätyi ja kiinalaisten oli helppoa ylittää se.

Kiinan massiivista hyökkäystä hidasti se, että se ei kuitenkaan kyennyt huoltamaan valtavaa joukkojen määrää niin hyvin, että ne olisivat kyenneet painostamaan jatkuvasti. Kiinalaiset kykenivät hyökkäämään vain viikon tai kaksi kerrallaan. YK:n joukotkin kykenivät vastahyökkäyksiin ja tammikuun -51 loppuun mennessä ne olivat taas Han-joella. Maaliskuun 14. päivään mennessä Soul oli jälleen YK:n joukkojen käsissä. Pohjoisen logistiikkaongelmia epäilemättä pahensi YK:n ilmavoimien pommituskampanja, joka tähtäsi etulinjan joukkojen täydelliseen eristämiseen hyökkäämällä tarvikekuljetusten kimppuun. Suunnitelmaa kutsuttiin aluksi nimellä STRANGLE ja myöhemmin nimellä SATURATE. Kampanjan kunnianhimoisena tavoitteena oli painostaa kommunistit suostumaan YK:n asettamiin aselepoehtoihin.

Joulukuussa -50 laaditussa suunnitelmassa Pohjois-Korea jaettiin yhteentoista vyöhykkeeseen, jotka oli priorisoitu. B-29 Superfortressien oli tarkoitus pommittaa tärkeimpiä kohteita ensimmäisenä. Tällaisia kohteita olivat esim. Sinuijun rautatiesillat, Manpojin ja Pjongjangin ratapihat. Kommunistit kuitenkin oppivat hyödyntämään prioirisoituja kohteita siirtämällä kuljetukset muualle kun tärkeimmät reitit olivat hyökkäyksen kohteena. Samaten ilmatorjunta voitiin keskittää tärkeimpien kohteiden ympärille maksimaalisten tappioiden aiheuttamiseksi YK:n lentokoneille.

Hävittäjä-pommittajat käyttivät erilaista lähestymistapaa. Talvesta -51 lähtien hävittäjä-pommittajat hyökkäsivät kuorma-autojen, teiden ja siltojen kimppuun noin 80 kilometrin päähän asti rintamalinjan takana. Kommunistit kykenivät kuitenkin tehokkaisiin vastatoimiin, etenkin kun rintamalinja alkoi vakiintua toukokuussa -51. Jo talvella -51 kommunistit paransivat Kiinasta toimivien hävittäjien suojaamana useita lentokenttiä Pohjois-Koreassa ja niille sijoitettiin Neuvostoliiton toimittamia taistelukoneita, kuten Il-10, Yak-9, MiG-9, MiG-15, Tu-2 ja Yak-17. Samaan aikaan USAF teki varsin vähän vahvistaakseen voimiaan. Ainoastaan uusia F-84E -koneita toimitettiin alueelle.

Kommunistien ilmatorjunta oli tehokas hitaita potkurikoneita, kuten F-51 ja B-26, vastaan ja Mustangien napalm-pommit eivät tehonneet vakiintuneen rintamalinjan taakse rakennettuihin tarvikebunkkereihin. Kommunistit olivat sijoittaneet korjausmiehistöjä kolmen kilometrin välein pääteiden varsille, jolloin tarvkekuljetukset voitiin ohjata nopeasti muille reiteille ja vauriot silloille ja teille voitiin korjata nopeasti. Tarvikkeita kuljetettiin myös pienempiä polkuja pitkin eläinten selässä.

Huhti-toukokuun aikana maasota riehui edestakaisin 38° leveyspiirin ympäristössä, mutta kumpikaan puoli ei varsinaisesti edistynyt. Kesällä aloitettiin aseleponeuvottelut, mutta sota jatkui entiseen malliin. Rintamalinja alkoi kuitenkin vakiintua ja keväällä 1951 Stalin lähetti salassa neuvostoliittolaisia maajoukkoja Koreaan. Tämä tapahtui todennäköisimmin siksi, että Stalin halusi tukea Kiinalaisia joukkoja yhteisen puolustussopimuksen mukaisesti. Neuvostoliittolaisten sotilaiden määrästä ei ole varmaa tietoa, mutta joka tapauksessa määrä oli merkittävä, joskin kiinalaisiin verrattuna varsin pieni. Neuvostoliittolaiset sotilaat olivat lähinnä neuvonantajia, ilmatorjuntamiehiä ja taistelulentäjiä. Kiinalaisia sen sijaan osallistui sotaan jopa yli miljoona.

Kesäkuussa -51 kommunistit aloittivat ns. "Bedcheck Charlie" -hyökkäykset. Nimi juontaa nimensä toisen maailmansodan kevyistä saksalaiskoneista, jotka pommittivat liittoutuneiden lentokenttiä pimeän suojassa. Hyökkäykset suoritettiin yleensä Polikarpov Po-2 -kaksitasolla, jotka pudottelivat käsikranaatteja ja kranaatinheittimen ammuksia. Koska koneet oli tehty pääosin puusta ja kankaasta, niitä oli hyvin vaikea torjua. Ne näkyivät huonosti tutkassa ja suihkuhävittäjät olivat liian nopeita puidenlatvojen tasalla kapeissa laaksoissa lentelevien kaksitasojen torjuntaan. Vaikka hyökkäykset tekivät harvoin pahaa vahinkoa, ne kuitenkin haittasivat lentäjien tarvitsemia yöunia. Ilmatorjunnan lisäksi hyökkäysten torjuntaan käytettiin useita konetyyppejä, mutta parhaaksi osoittautui F4U Corsair. Laivaston lentäjä Guy Bordelon ampui maakentälle sijoitetulla Corsairillaan alas viisi konetta ja hänestä tuli vähän ennen sodan loppua ensimmäinen "Charlie-ässä" ja samalla laivaston ainoa ässä.

Kesä- ja heinäkuussa -51 USAF vahvisti joukkojaan alkamalla korvata F-80 Shooting Stareja F-84E ja -G Thunderjeteillä. Pohjois-Korean pommituksia jatkettiin 99 B-29:n voimin, mutta lisääntynyt tutkaohjattu ilmatorjunta osui myös niihin usein. Kesä-heinäkuun aikana vaurioitui 13 konetta ja 20 miehistön jäsentä kuoli. Samoihin aikoihin kommunistilentäjät muuttivat taktiikkaansa. Kokemattomia lentäjiä alettiin korvata kokeneemmilla ja syksyllä Kiinan ilmavoimien komentaja, kenraali Liu Ya-lou siirsi hävittäjien hyökkäysten painopisteen Sabreista pommikoneisiin ja hävittäjä-pommittajiin. MiGit kävivät muodostelmien kimppuun jopa 80 koneen ns "MiG train" osastoissa ja mikäli ne kohtasivat Sabreja, joitakin koneita irtautui sitomaan torjuntahävittäjät, kun pääosa jatkoi pommikoneiden kimppuun.

Heinakuussa -51 aloitettiin aseleponeuvottelut Kaesongissa, mutta ne eivät tuottaneet tulosta ennen katkeamistaan elokuun lopulla. YK:n joukot aloittivat hyökkäyksen ajaakseen kommunistit kauemmaksi Hwachonin vesialtaasta, joka oli Soulin veden ja sähkön lähde. Samaten tarkoituksena oli ajaa vihollinen Chorwonin ja Soulin väliseltä rautatieltä. Nämä taistelut jatkuivat aina 14.10. asti, jolloin kommunistit olivat halukkaita aloittamaan aseleponeuvottelut uudelleen. Taistelupaikkojen nimet ovat jääneet historiaan mm. nimillä "Bloody Ridge" ja "Heartbreak Ridge".

YK:n ilmavoimat eivät siis kyenneet yksinään täyttämään niille asetettuja korkeita odotuksia vihollisen painostamiseksi rauhaan. Syitä epäonnistumiseen oli useita, kuten ilmavoimien heikko yhteistyö maajoukkojen kanssa, vihollisen tehokkaat vastatoimet ja kommunistijoukkojen pieni huollon tarve. Elokuussa -51 hävittäjä-pommittajat vaihtoivatkin pääkohteekseen rautatiet säilyttäen tavoitteensa ennallaan. Tälle uudelle pommituskampanjalle annettiin koodinimi STRANGLE II. Syynä tähän päätökseen oli se, että harvojen rautateiden tunnistaminen ja pommittaminen oli helpompaa kuin teiden ja niiden korjaaminen oli työlästä. Rautateitä pitkin myös kuljetettiin pääosa kommunistiarmeijan tarvitsemista tarvikkeista. Pommitusten tavoitteeksi asetettiin rautatiekapasiteetin radikaali heikentäminen kuudessakymmenessä päivässä ja rataliikenteen täydellinen lopettaminen kuudessa kuukaudessa.

Kommunistien joukot tarvitsivat noin 3000 tonnia täydennyksiä päivittäin. Tämä määrä voitiin siirtää 120 junanvaunulla, kun taas saman määrän kuljettamiseen päivittäin kuorma-autoin vaadittaisiin 6000 autoa. Amerikkalaiset laskivat, että mikäli kommunistiarmeija alkaisi kuljettaa tarvikkeet kuorma-autoin, voitaisiin niistä tarvittaessa tuhota ilmahyökkäyksin sekä pelkän kulumisen seurauksena noin 5000 autoa kuukaudessa. Tämä oli noin 15% Kiinan ja Neuvostoliiton kuorma-autojen yhteenlasketusta kokonaistuotannosta ja rasituksen uskottiin koituvan liian suureksi maiden taloudelle.

Heinäkuussa tuhottiin 9 MiG-15 -hävittäjää, joista 7 joutui F-86 Sabren uhriksi. Se ei kuitenkaan juurikaan tuntunut pohjoisen voimissa, sillä maataisteluiden riehuessa suunnilleen 38° leveyspiirin tasalla, kommunisteilla oli käytössään jo yli 1000 Neuvostoliiton toimittamaa taistelukonetta. Näistä vajaa puolet oli MiG-15 Fagoteja. Elokuussa Antungiin siirrettiin vielä toinen MiG-15 -rykmentti ja vastauksena tähän USAF siirsi neljännen torjuntahävittäjälennoston parannellut F-86 Sabret kauemmaksi pohjoiseen Kimpon kentälle. Uusien MiGien läsnäolo alkoi näkyä syyskuussa jolloin käydyissä ilmataisteluissa Sabret pudottivat 13 Fagotia ja F-84 yhden lisää. Syyskuussa Sabre-tappioita alettiin korvata uudella selvästi parannellulla versiolla, F-86E:llä, jossa on mm. uusi "all flying tail" -rakenne. Taktiikkaansa muuttaneet MiGit olivat kuitenkin tehokkaita, eivätkä Sabret kyenneet pitämään määrällisesti ylivoimaista vihollista erossa pommikoneista. MiGit kykenivät käyttämään myös nopeus- ja lakikorkeusetuaan YK:n hävittäjien välttämiseen. Syyskuussa USAF lopetti hävittäjä-pommittajien hyökkäykset Chongchon -joen pohjoispuolella.

Asemasotavaihe

Kun YK:n hyökkäys päättyi 14.10. ja tavoitteena olleet harjanteet oli saatu vallattua, alkoi käytännössä sodan viimeinen vaihe. Sitä leimasivat pienet partiokahakat, tykistökaksintaistelut ja taistelut vartiopaikoista. Vuoden -51 lopulla Etelä-Korean puolella maavoimissa taisteli noin 700000 miestä joista etelä-korealaisia oli noin 380000.

Kun SRANGLE II käynnistyi elokuussa ja pommituskohteiden painopistettä muutettiin rataverkon tuhoamiseksi aivan Korean pohjoisosissa, ei tämä jäänyt kommunisteilta huomaamatta. Alkuun pommituskampanjan tulokset näyttivät hyviltä, mutta vielä lokakuun aikana Antungiin siirrettiin kolmas MiG-15 rykmentti. Uusi rykmentti oli varustettu parannellulla MiG-15bis -versiolla. Lisäpolttoainetankeilla varustetut MiGit pystyivät lentämään aina Pjongjangiin asti. Uuden kaluston saapuminen näkyi välittömästi USAF:n tappioluvuissa. Vielä lokakuun lopulla ammuttiin alas viisi ja vaurioitettiin kahdeksaa B-29 -pommittajaa. Mikä pahinta, nämä menetykset tapahtuivat vain kolmessa päivässä ja kaikki B-29 päiväpommitukset keskeytettiin. Sensijaan pommittamista jatkettiin öisin sekä tukialuksilta että maakentiltä pienemmillä koneilla kuten Skyraidereilla ja Corsaireilla.

Joulukuussa -51 USAF otti käyttöön ensimmäiset F-94B Starfiret Suwonin lentotukikohdassa. Tällä konetyypillä ei kuitenkaan aluksi saanut lentää Pohjois-Korean ilmatilassa, koska amerikkalaiset eivät halunneet sen uudenaikaisten järjestelmien joutuvan vihollisen käsiin. Näitä kehittyneitä yöhävittäjiä käytettiin myös "Bedcheck Charlie" -koneiden jahtaamiseen. 

Tammikuussa -52 "kaukoidän ilmavoimat" (FEAF) päättivät vauhdittaa Pohjois-Korean rataverkon romahdusta keskittämällä pommitukset pienelle alueelle rataverkkoa. Tarkoituksena oli estää korjausten suorittaminen ja sulkea näin rata tarkoin valitusta kohdasta. Ensin tätä nimellä "SATURATE" tunnetuksi tullutta taktiikkaa sovellettiin Wadongiin, jossa itä-länsi -suuntainen päärata leikkasi suuren pohjois-etelä -suuntaisen tien. Kohdetta pommitettiin kellon ympäri 44 päivää noin 4000:lla 225 kg:n pommilla. Tuokset eivät olleet vakuuttavia, vaan rata oli suljettuna vain viikon. Taktiikkaa yritettiin vielä uudelleen, mutta kommunistit onnistuivat ohjaamaan kuormat rataan syntyneiden katkosten ohi kuorma-autoin.

Vuoden 1952 keväällä MiGit kävivät huomattavasti aikaisempaa agressiivisemmiksi, mutta USAF pystyi vastaamaan haasteeseen ottamalla käyttöön enemmän F-86E -koneita. Maaliskuun aikana pudotettiin 39 MiG-15 Fagotia ja huhtikuu sujui kommunistien kannalta vielä huonommin MiG-15 -tappioiden noustessa 44 koneeseen kuukaudessa. Silti kommunistit olivat aseleponeuvotteluissa sitä mieltä, että he hallitsevat ilmatilaa. Kuitenkin toukokuun alkuun mennessä neuvottelut olivat edenneet vaiheeseen, jossa ainoa paha kiistakapula oli sotavankikysymys.

Toukokuussa kommunistit alkoivat vähentää taistelulentojen määrää ja tämän kuukauden aikana pudotettiin vain 27 Fagotia. Tämä vapautti F-86E Sabreja myös pommitustehtäviin. STRANGLE II / SATURATE alkoi kuitenkin tuottaa jonkinlaisia tuloksia. FEAF väitti tuhonneensa 34211 maakulkuneuvoa, 276 veturia, 3820 raitiotievaunua ja lukuisan määrän siltoja. FEAF:in lukujen mukaan ratakatkoksia oli saatu aikaan 19000 kappaletta ja 90% kommunistien tarvikekuljetuksista oli pysäytetty. Luvut olivat todennäköisesti liian optimistisia, mutta pommituksilla oli myös todellisia vaikutuksia.

Kiinasta tulevien joukkojen piti marssia koko matka Yalulta rintamalinjalle pääasiassa öisin, kantaen raskasta varustepakkausta. He joutuivat käyttämään vaikeakulkuisia vuoristopolkuja ja ruoan saanti marssin aikana oli usein epävarmaa. Joidenkin sotavankien mukaan jopa 10% miesvahvuudesta menetettiin jo marssin aikana paleltumiin ja tauteihin. Pommituskampanja ei missään vaiheessa rasittanut kommunistien voimia romahduksen partaalle, mutta se esti tarvikkeiden keräämisen suurhyökkäystä varten.

Koska pommituksilla ei kuitenkaan ollut vaikutusta rauhanneuvottelujen kulkuun, kaukoidän ilmavoimien (FEAF) silloinen komentaja kenraali Otto Weyland päätti kesäkuussa -52 muuttaa pommituskohteita täydellisesti. Hän määräsi koneet hyökkäämään harvojen jäljellä olevien strategisten kohteiden, kuten vesivoimaloiden ja patojen kimppuun. Samaan aikaan hän pyysi laivastoa tekemään samoin. STRANGLE II / SATURATE -kampanjat olivat lisäksi käyneet kalliiksi. Yli 50% kommunistien ilmatorjunta-aseista oli siirretty vartioimaan junanratoja ja siltoja. Arviolta n. 130 raskasta ilmatorjuntatykkiä (76 - 85 mm) ja yli 700 kevyempää automaattiasetta (7,62 - 37 mm) suojasi näitä kohteita. Nämä aseet yhdessä torjuntahävittäjien kanssa olivat tuhonneet yli 240 YK:n konetta ja vaurioittaneet lähes kolmeasataa muuta. Tämä oli enemmän kuin mitä YK pystyi täydennyksin korvaamaan.

Syyksi pommitusten luultua heikompaan tehoon FEAF arvioi neljä pääsyytä. Ensimmäinen oli ilmavoimien heikko kyky hyökätä joukkojen ja tarvikekuljetusten kimppuun öisin. Tämä johtui paljolti siitä, että kaukoidän ilmavoimilla oli vain 100 yörynnäkkökonetta (B-26 Night Intruder). Toinen syy oli kommunistijoukkojen pieni huollon tarve. Kolmanneksi syyksi arvioitiin kommunistien tapa käyttää miesvoimaa tekniikan sijasta. Neljäs syy oli FEAF:n mielestä Korean maaston laatu, joka tarjosi viholliselle hyvän ilmasuojan.

Pohjoisen vähentynyt ilmatoiminta näkyi myös kesäkuussa, kun Fagoteja pudotettiin enää 20 kappaletta. Kesäkuussa Etelä-Koreaan alettiin siirtää myös Sabren uusinta versiota F-86F, joka pystyi vastaamaan MiG-15bis:n suoritusarvoihin kaikessa muussa paitsi nousukyvyssä. Tämä oli saatu aikaan poistamalla siiven johtoreunan ohjainpinnat (slat). Tämä vähensi ilmanvastusta ja yhdessä uuden tehokkaamman J-47-GE-27 -moottorin kanssa nostivat Sabren lakikorkeuden 14880 metristä 15600 metriin ja nopeuden 0,9 Machista 1,05 Machiin. Sabre ei vielä varsinaisesti ohittanut MiGin suoritusarvoja, mutta kuroi etumatkan useimmilta osin kiinni. Lentäjien taidot olivat siis yhä merkittävin taistelujen lopputulokseen vaikuttava tekijä. Heinäkuussa MiGejä kuitenkin pudotettiin taas vähemmän - 18 kpl.

Elokuussa -52 kommunistit alkoivat taas lisätä ilmatoimintaansa, mutta he olivat muuttaneet taktiikkaansa. Entisten, jopa 50 koneen muodostelmien sijasta he käyttivät pienempiä, 4 - 6 koneen muodostelmia, joissa oli todennäköisesti johtajana kaksi erittäin taitavaa pilottia. Amerikkalaislentäjät alkoivat keskittyä kokemattomampien lentäjien jahtaamiseen ja onnistuivat elokuun aikana pudottamaan 33 MiG-15 Fagotia neljää Sabrea vastaan. Syyskuussa tahti vain kiihtyi. 63 Fagotia ammuttiin alas kun amerikkalaiset menettivät vain yhdeksän Sabrea.

Joulukuussa 1952 MiGit alkoivat jälleen ahdistella Sabreja. Kun MIGCAP-lento ilmoitti radiolla "bingo", eli kertoi polttoainetilanteen olevan sellainen, että koneiden piti palata kentälle, MiGit ylittivät Yalun ja kävivät niiden kimppuun. Samaan aikaan toinen MiG-osasto yritti katkaista YK:n koneiden pakotien etelämpänä Chongchon -joella. Sabret vastasivat tähän alkamalla palata Keltaisenmeren kautta. MiG-lentäjät eivät saaneet lentää meren yllä, koska tällöin lentäjän joutuminen YK:n käsiin olisi ollut liian todennäköistä ja pilotin kansallisuus olisi paljastunut.

Tammikuussa -53 MiGien lisääntynyt aktiivisuus alkoi näkyä pudostustilastoissa. Vuosi alkoi kommunistien ilmavoimien kannalta huonosti, kun heti tammikuun aikana pudotettiin 37 MiG-15 Fagotia amerikkalaisten menettäessä vain kaksi Sabrea. Tammikuun loppuun mennessä jo 25 Korean sodan Sabre-lentäjää oli pudottanut viisi viholliskonetta ja saanut näin lentäjä-ässän statuksen.

Neuvostoliittoa rautaisella kädellä hallinnut Josef Stalin kuoli 5.3.1953 ja hänen seuraajakseen noussut Nikita Hrutsev ei ollut yhtä aggressiivisen potitiikan kannattaja. Stalinin hautajaisiin Moskovaan matkustanut Zhou Enlai kävi Korean tilanteesta keskusteluja neuvostojohdon kanssa ja tämä alkoi pikkuhiljaa heijastua rauhanneuvotteluihin. Maaliskuussa Moskovasta lähetettiin myös edustaja Pjongjangiin mukanaan suositus rauhanneuvotteluiden nopeasta edeistämisestä. Tämän jälkeen myös korealaiset alkoivat osoittaa aikaisempaa suurempaa kiinnostusta aselepoon. Jo huhtikuun 20.-26 päivänä vahdettiin sairaita ja haavoittuneita sotavankeja. USA:ssa vaihto tunnetaan nimellä "little switch", eli pikku vaihto. 

Sodan alkupuolella noin kolmannes vangiksi jääneistä amerikkalaissotilaista oli kuollut ensimmäisen vankeustalvensa aikana. Tämä oli huolestuttanut kiinalaisia ja nämä olivat ottaneet vangit vastuulleen. Kiinalaiset olivat pitäneet vangeista parempaa huolta fyysisesti, mutta pyrkivät "aivopesemään" heidät päivittäisillä propagandaluennoilla.

Vielä toukokuussa -53 ei näkynyt merkkejä ilmasodan laantumisesta, vaan MiG-15 Fagoteja pudotettiin 56 kpl kun Sabreja pudotettiin vain yksi. Suhdeluvut alkoivat näyttää siltä, että amerikkalaislentäjien taitojen kehittyessä kommunistilentäjien keskimääräinen taitotaso puolestaan laski. Kesäkuussa MiGejä pudotettiin jo 77 kpl ilman tappioita YK:lle. Samaan aikaan rauhanneuvottelut etenivät edelleen ja toukokuun kolmantena vaihdettiin loput haavoittuneet ja sairaat sotavangit.

Sotatoimien päättyessä Etelä-Koreassa oli 150000 sotavankia, joista lähes puolet ei halunnut palata pohjoiseen. 18.6. etelä-korealaiset vapauttivat 27000 vankia, jotka eivät halunneet palata kotimaahansa. Tämä sai kommunistit keskeyttämään neuvottelut. Kommunistit palasivat neuvottelupöytään vasta 10.7. kun YK vakuutti, että Etelä-Korea noudattaisi aselevon ehtoja. Aseleposopimus allekirjoitettiin Panmunjomissa viimein 27.7.1953 klo. 10 kenraaliluutnanttien Nam Il ja William Harrison toimesta. Kaikki taistelu päättyi kaksitoista tuntia myöhemmin. Vankien vaihto jatkui kuitenkin vasta 4.9. Osapuolien välille muodostettiin demilitarisoitu vyöhyke.

Konfliktin päättyessä, YK:n joukoilla oli alueella 297 F-86 Sabrea ja 218 F-84 Thunderjetiä. Kommunistien ilmavoimien vahvuudessa arvioitiin olevan n. 950 MiG-15 Fagotia. Tästä huolimatta YK:n koneet käytännössä hallitsivat ilmatilaa. Koko konfliktin aikana ilmataisteluissa ammuttin alas n. yksi Sabre kymmentä Fagotia kohti.

Tämä kolmevuotinen 'poliisitoimi' oli maksanut amerikkalaisille kaiken kaikkiaan n. 150000 miestä kaatuneina tai haavoittuneina. Taisteluissa amerikkalaisia kaatui 33629, kaiken kaikkiaan kuolleiden määrä oli jopa 54000. Muiden YK:n joukkojen tappiot kuolleina tai haavoittuneina olivat 16532, joista kaatuneita oli 3094. Kommunistien tappioista ei ole varmaa tietoa, mutta varovaisten arvioiden mukaan kiinalaisia kaatui noin puoli miljoonaa, toisten arvioiden mukaan jopa 900000. Korealaisia kuoli tai haavoittui noin kolme miljoonaa, suuri osa kuolleista oli siviilejä jotka kuolivat joko pommituksissa tai vainojen uhrina.

YK:n sotilaille vankeudessa propagandaa syöttämällä tehty "aivopesu" haihtui hyvin pian paluun jälkeen. Kommunistit eivät ilmeisesti kuitenkaan palauttanet kaikkia vankeja ja etenkin lentäjiä ja muita upseereja ilmeisesti sirrettiin Neuvostoliittoon jatkokuulusteluja varten. Vankien määrästä ei ole tietoa ja arviot vaihtelevat monesta junalastillisesta vain muutamiin. Neuvostoliitto, Kiina ja Pohjois-Korea ovat tietenkin kiistäneet nämä tiedot, mutta Neuvostoliiton hajottua on alkanut tihkua tietoja tietoja neuvostoliittolaisilla vankileireillä olleista amerikkalaisvangeista. 

Lopullista rauhaa yritettiin hieroa Genevessä huhtikuussa 1954, mutta neuvottelut päättyivät umpikujaan jo kahdessa kuukaudessa pääosin siksi, että epäluuloiset amerikkalaiset eivät olleet alkuunkaan vastaanottavaisia kommunistileirin ehdotuksille.

Myöhemmin rauha on ollut uhattuna moneen kertaan pääosin Pohjois-Korean tekemien hyökkäysten johdosta.21.1.1968 29 pohjois-korealaista kommandosotilasta yritti etelä-korealaisiin univormuihin sonnustautuneena hyökätä etelä-korean presidentin asuntoon, mutta kaikki paitsi yksi kuolivat tulitaistelussa poliisien ja sotilaiden kanssa. Saman vuoden marraskuussa yli sata pohjois-korealaista sissiä soluttautui Etelä-Korean itäosiin. Vuonna 1974 havaittiin ensimmäinen pohjois-korealaisten demilitarisoidun vyöhykkeen alle kaivamista tunneleista. 90-luvulla Pohjois-Korean sukellusveneet ovat tunkeutuneet useita kertoja etelän aluevesille.

Varsinaista rauhansopimusta ei edelleenkään ole allekirjoitettu, vaan käytännössä Pohjois- ja Etelä-Korea ovat yhä sodassa keskenään. Osapuolten välillä vallitsee pelkkä aselepo.

Merkittäviä ilmataisteluita

5.8.1950: Epätoivoinen tilanne vaatii epätoivoisia tekoja?

67:nen hävittäjä-pommittajalaivueen Fighting Cocksin komentaja Majuri Louis Sebille oli lentänyt jo toisessa maailmansodassa ja ylennyt nopeasti majuriksi. Sodan jälkeen hän erosi palveluksesta, mutta palasi pian ilmavoimiin ja toimi mm. lennonopettajana F-51 ja F-80 -koneilla. Marraskuussa -58 hänet nimitettiin Filippiineille sijoitetun 67:nen hävittäjä-pommittajalaivueen komentajaksi. Laivue oli juuri vaihtamassa kalustoa F-51 Mustangeista F-80 Shooting Stareihin kun Korean sota puhkesi. Laivue määrättiin vaihtamaan takaisin Mustangeihin ja siirtymään Kyushun saarelle Japaniin.

5.8. Sebille oli sodan viidennellä taistelulennollaan hyökkäämässä Naktong -jokea ylittävien pohjois-korealaisten joukkojen kimppuun. F-51 Mustangit oli aseistettu raketein ja kahdella 500 naulan pommilla. Ensimmäisessä hyökkäyksessä Sebille ehti pudottaa vain toisen pommeistaan, jonka jälkeen koneet alkoivat tulittaa raketein joenpenkan puiden alle suojautuneita joukkoja ja ajoneuvoja.

Kun koneet vetivät ylös hyökkäyksestä, Sebillen siipimies, kapteeni Martin Johnson, huomasi Sebillen moottorista valuvan jäähdytysnestettä. Johnson ehdotti Sebillelle irtautumista Taegun kentälle, mutta Sebille kuulemma vastasi: "En ikinä tule pääsemään takaisin. Menen takaisin ja nappaan sen paskiaisen!" Sebillellä olisi kuitenkin ollut mahdollisuus lentää omien joukkojen hallitsemalle alueelle ja hypätä, mutta sensijaan hän valitsi hyökkäämisen.

Sebille käänsi kohti vihollisen puolitelavaunua ja syöksyi kohti sitä n. 30 asteen kulmassa. Johnsonin mukaan hänen aseensa leimusivat törmäykseen asti. Rysäys nostatti suuren tulipallon ja tuhosi puolitelavaunun ja aiheutti viholliselle miestappioita.

10.2.1952: Ylivoimaisen vihollisen kimppuun

Majuri George Davis oli ampunut alas seitsemän japanilaiskonetta toisessa maailmansodassa. Korean sodassa hän oli pudottanut kolmessa kuukaudessa jo 12 konetta, joista yhdeksän oli MiG-15 Fagoteja ja kolme Tu-2 -pommikoneita. Nämä ilmavoitot olivat tehneet hänestä Korean sodan johtavan amerikkalaisässän.

10.2.1952 hän johti 60. korean sodan taistelulennollaan neljän Sabren partiota. Heidän tehtävänään oli suojata Kunu-ri:n lähellä sijaitsevia rautateitä vastaan hyökkääviä hävittäjä-pommittajia. Toisen koneparin johtajalta loppui happi ja tämä palasi siipimiehensä kanssa Kimpon kentälle. Davis jatkoi partiointia kahdestaan siipimiehensä kanssa.

Muutamaa minuuttia myöhemmin Davis näki 12 Fagotin suuntaavan etelään kohti F-84 hävittäjä-pommittajia. Vihollisen ylivoimasta huolimatta Davis hyökkäsi. Hän syöksyi ylhäältä vihollisen kimppuun räjäyttäen yhden MiGeistä. Useita vihollishävittäjiä kääntyi hänen peräänsä, mutta hän onnistui siitä huolimatta pudottamaan toisen MiGin.

Hän ei kuitenkaan vieläkään irtautunut suuremman nopeutensa turvin, vaan hidasti uhkarohkeasti päästäkseen kolmannen MiGin taakse. Tällöin yksi MiG sai Sabren tähtäimiinsä tulittaen lähietäisyydeltä Davisin takavasemmalta. Davisin Sabre putosi hallitsemattomasti vuorenrinteeseen muutama kilometri Yalu-joen eteläpuolella. MiG-muodostelma oli kuitenkin sekaisin ja F-84 hävittäjä-pommittajat saivat tehtävänsä suoritettua.

10.10.1952: Kiinan puolella

Kello yhdeksältä aamulla neljän F-86 Sabren osasto "John Red" nousi Kimpon kentältä suuntanaan Mig Alley. Osastoa johti Majuri Robinson "Robbie" Risner siipimiehenään Joe Logan. Osaston piti suojella Yalu-joen suulla sijaitsevaa kemiantehdasta vastaan hyökkääviä hävittäjä-pommittajia. YK:n koneet eivät virallisesti saaneet ylittää Kiinan rajaa, mutta tämän lennon käskynjaossa Eversti Baker oli antanut koodisanan IFF:n (Identification Friend or Foe) eli omakonetunnistimen päältäkytkemiseen. IFF pimeänä amerikkalaiset tutkaoperaattorit eivät kyenneet seuraamaan koneiden sijaintia Yalun yläpuolella ja koodisanan antaminen oli vaivihkainen tapa antaa lupa Yalun ylittämiseen.

Lento kohdealueelle vei noin 30 minuuttia ja välittömästi alueelle saavuttuaan Risner antoi koodisanan "pussy willow" eli pajunkissa. IFF poiskytkettynä Sabret siirtyivät partioimaan Yalun pohjoispuolelle. Tämä oli ainoa tehokas tapa estää MiGejä pääsemästä pommittajien kimppuun. Toisella partiokierroksella Risner näki auringon heijastuksen viholliskoneesta matalalla etuoikealla. Sabret pudottivat siipitankkinsa, jolloin MiGit tekivät samoin ja tekivät täyskäännöksen takaisin kohti kotikenttäänsä Antungissa. MiGit jahtasivat mielummin heikompitasoisia F-84 hävittäjä-pommittajia kuin taistelivat tasaveroisia Sabreja vastaan. Risner ei kuitenkaan aikonut päästää MiGejä pakoon vaan syöksyi niiden perään.

Risner sai jälkimmäisen Fagotin tähtäimiinsä ja ampui sarjan kuudella .50 -kaliiberisella M-3 -konekiväärillään. Sarja rikkoi MiGin kuomun ja sen pilotti pyrki pakenemaan syöksymällä maksiminopeudella alaspäin. Yhdessä vaiheessa MiGkääntyi ylösalaisin ja lensi siten noin 50 sekuntia Risnerin ampuessa lyhyitä sarjoja sitä kohti. Sitten MiG veti jaetun S:n ja Risner uskoi ettei se kykenisi oikaisemaan ennen kuin törmäisi maahan. Risner seurasi tekemällä saman liikkeen viistosti korkeutta säästääkseen, mutta myös MiG selvisi täpärästi oikaisten niin lähellä kuivaa joenpohjaa että se nosti ilmaan pyörteilevän pölypilven.

MiG jatkoi pakoaan niin matalalla, että Sabre ei voinut ampua sitä hieman yläviistoon suunnatuilla konekivääreillään. Risner siirtyi MiGin sivulle ja näki lentäjän menettäneen happinaamarinsa. MiG-pilotti pui nyrkkiä ja vähensi tehoa toivoen Risnerin lentävän edelle, mutta amerikkalainen ei mennyt ansaan, vaan teki usean G:n tynnyrikierteen MiGin yli ja asettui sen taakse. Silloin MiG teki mahdollisimman tiukan kaarron oikealle, mutta ei pystynyt karistamaan Sabrea kannoiltaan. Koneet poistuivat kuivasta joenuomasta ja alkoivat nousta kukkulan rinnettä ylös. MiG kääntyi taas ylösalaisin ja ylitti kukkulan huipun tällä tavalla lähes puunlatvoja hipoen.

Kukkulan ylityksen jälkeen MiG vähensi jälleen nopeasti tehoa ja Risner teki tynnyrikierteen Fagotin yli päätyen sen rinnalle. MiG-pilotti pui jälleen nyrkkiä, löi kaasun täysille ja teki 90° käännöksen vasemmalle. Risner lähti viimeiseen hyökkäysyritykseen, sai Fagotin tähtäimiin ja juuri kun hän oli avaamassa tulen siipimies varoitti ilmatorjuntatulesta. Koneet olivat taistelun tuoksinassa joutuneet kiinalaisen Tak Tung Kaun lentotukikohdan ylle. Risner kuitenkin jatkoi ajojahtia. MiG -lentäjä ilmeisesti luuli ilmatorjunnan pelottavan amerikkalaiskoneet pois, mutta erehtyi. Kun MiG yritti laskeutua kahden lentokonesuojan väliin, Risner ampui irti yli metrin pätkän sen vasemmasta siivestä. Seuraavaksi hän ampui kaikki jäljellä olevat ammuksensa palavan MiGin suihkuputkeen. MiG -pilotti onnistui vielä suoristamaan koneensa ja yritti mahalaskua, mutta kone räjähti ja ympäriinsä lentelevät palavat lentokoneenosat sytyttivät useita muita parkkeerattuja koneita tuleen.

Logan huusi radioon: "Punainen johtaja (Red lead), tuhosit juuri suunnilleen koko kommunistien ilmavoimat!" Sabret kiipesivät jyrkässä kulmassa kentältä poispäin ja ylittivät noustessaan noin 250 Antungin ja Tak Tung Kaun lentotukikohtia suojaavaa ilmatorjuntatykkiä. Juuri ennen Yalu-joen ylitystä Logan ilmoitti polttoainemittarinsa näyttävän tyhjää. Risner lensi siipimiehensä koneen ympäri ja havaitsi sen vuotavan polttoainetta ja hydrauliikkanestettä. Hän ehdotti Loganille täyden kaasun käyttöä, jotta mahdollisimman suuri osa polttoaineesta voitaisiin muuttaa nopeudeksi ja lentokorkeudeksi ennen kuin se valuisi ulos.

Kun Loganin polttoaine loppui, Risner yritti hyvin vaarallista liikettä. Hän sijoitti koneensa Loganin Sabren taakse ja työnsi sitä. Vaarana oli, että Risnerin koneen moottori ei saisi tarpeeksi ilmaa tai että se imaisisi jonkin osan Loganin rikkoutuneesta moottorista ja hajoaisi. Temppu kuitenkin toimi ja moottori sai riittävästi ilmaa kun sitä virtasi Loganin koneen pysähtyneen moottorin läpi ja sen rungon alitse. Risner työnsi Loganin koneen kymmenen mailin (n. 16 km) päähän Chodon saaresta ja Logan hyppäsi. Pelastusmiehistöt yrittivät nostaa lentäjän vedestä, mutta eivät ehtineet ajoissa. Logan, joka oli entinen kilpauimari, sotkeutui laskuvarjonsa naruihin ja hukkui.

21.3.1953: Neuvostolentäjät eivät olleet haavoittumattomia

Harold Fischer oli sodan aikana lentänyt 100 tehtävää F-80 Shooting Stareilla ja oli toimistotehtävissä kun hän kuuli ohimennen käydyssä keskustelussa lentäjä-ässä Bill Whisneriltä, että että kokeneita lentäjiä kaivattiin kipeästi torjuntahävittäjiin. Hän anoi toista taistelukomennusta ja pääsi lentämään F-86 Sabrea.

21.3.1953 mennessä hän oli pudottanut sodassa jo kymmenen  viholliskonetta kun hän lähti jälleen uudelle taistelulennolle. Lento kohtasi MiG -muodostelman ja Fischer valitsi kaksi muodostelmassa lentävää MiGiä hyökkäyksen kohteeksi. Hän lähestyi niin nopeasti, että hän joutui pyöräyttämään tynnyrikierteellä taaemman MiGin ylitse lähestymisnopeuttanopeutta hidastaakseen. Pitkä sarja pysäytti taaemman MiGin moottorin ja Fischer kohdisti huomionsa johtokoneeseen.

Fischer avasi tulen vajaan neljänsadan metrin päästä ja MiG alkoi hajota. Fischer väisti vaistomaisesti kun osia satoi kohti hänen ohjaamokuomuaan. Hetken kuluttua hänen moottorinsa yllättäen pysähtyi ja kun ohjaamoon tulvi savun hajua hän hyppäsi. Hyppy johti kahden vuoden sotavankeuteen. Fischer oletti, että moottori oli sammunut, koska se oli imaissut osia tuhoutuvasta MiGistä.

Vasta vuonna 1990 Fischer sai kuulla, että hänen viimeisellä lennollaan jahtaamansa MiGit olivat neuvostolentäjien ohjaamia. Samalla kertaa hän sai tietää, että toisen koneen ohjaaja, toisen maailmansodan ässä (26 pudotusta) majuri Dimitri Yermakov oli saanut tapauksesta toisen kahdesta hänelle Korean sodassa lasketusta ilmavoitosta. Fischer pitää hyvinkin mahdollisena, että Yermakovin tykin ammus olisi osunut hänen moottoriinsa ja on käynyt tämän kanssa kirjeenvaihtoa.

Yleensä hävittäjä-pommittajien lentäjät suhtautuivat kohtaloonsa fatalistisesti tietäen, että taitava lentäminen ei voinut pelastaa heitä huonolta onnelta, joka saattoi kohdata ketä tahansa. Ilmatorjunta sattoi osua vaikka lentäjä teki kaiken täysin oikein. Hävittäjälentäjätkään eivät kuitenkaan olleet täydellisesti oman kohtalonsa herroja, vaan huono onni väijyi myös heitä. Jo pudottaessaan sodan viidettä vihollistaan Fischer oli lentänyt palavan viholliskoneen perässä ja kuumuus oli saanut yhden hänen omista .50 kaliiberin ammuksistaan räjähtämään katkaisten sivuperäsimen kaapelin, jumittaen puolet aseista ja poistaen ohjaamon paineistuksen.

Toinen tämän taistelun opetus on, että sotatilanteessa tapahtumien lopullista kulkua on erittäin vaikea selvittää - etenkin ilman vihollisen apua. Fischer oli luullut, että hänen moottorinsa sammui siihen imeytyneistä koneenosista, mutta vasta kylmän sodan päättyessä saatiin tieto siitä, että itse asiassa neuvostolentäjä oli saanut tapauksesta osalleen ilmavoiton.

Myöskään Fischerin omia ilmavoittoja viimeiseltä lennolta ei vahvistettu. Hänen koneensa mukana tuhoutui myös tykkikameran filmi. Hän on kuitenkin pyytänyt uutta tutkintaa asiasta ja koska kylmän sodan päätyttyä myös entisten neuvostolentäjien tiedot ovat saatavilla, on mahdollista että tilastot saavat oikaisun. 

Pudotustilastoja

Tilastot osoittavat, että sota-ajan lentäminen on jo sinällään vaarallista, koska vain noin puolet tuhoutuneista amerikkalaiskoneista tuhoutui vihollisen toiminnan vaikutuksesta. Tappioluvuissa on tosin mukana myös sellaiset onnettomuudet, jotka ovat tapahtuneet yksiköissä, jotka eivät edes olleet mukana sotatoimissa. Ne muodostavat kuitenkin melko pienen osan kokonaisonnettomuuksista. Epäilemättä yhtenä syynä lukuisiin onnettomuuksiin oli ensimmäisen sukupolven yksimoottoristen suihkuhävittäjien luotettavuus yhdistettynä Korean niemimaan vaikeisiin olosuhteisiin. Tilastot osoittavat kuitenkin myös joidenkin konetyyppien vaarallisuuden lentäjän kannalta. Yleensä lentäjä selvisi hengissä varmimmin uusissa, heittoistuimella varustetuissa konetyypeissä. Tosin poistuminen ensimmäisestä amerikkalaisesta suihkuhävittäjästä, F-80 Shooting Starista oli epävarmempaa kuin F-51 Mustangista.

Yhdysvaltain ilmavoimien hävittäjien tilastot:
Konetyyppi F-51 F-80 F-82 F-84 F-86 F-94
Ilmavoitot 9 37 4 9 810 4
Maahan tuhotut viholliskoneet 28 21 - - 4 -
Vaurioitetut + ehkä tuhotut vihollisk. 38 94 2 96 937 2
Ilmatappiot 10 14 - 18 78 1
IT-tappiot 172 113 4 122 19 -
Epävarmat tappiot (IT/ilma) 12 16 - 13 13 -
Muut tappiot 157 230 20 182 114 27
Kuolleet lentäjät 131 160 23 98 47 6
Tuhottuja viholliskoneita yht. 37 58 4 9 814 4
Menetettyjä koneita yht. 351 373 24 335 224 28

Ylläolevat tilastot ovat jälleen kerran suuntaa-antavia eikä varmoja tietoja ainakaan toistaiseksi ole saatavilla. Monet pudotuksista eivät ole varmistettavissa, koska koneen tuhoutuminen ei ole tarttunut tykkikameran filmille tai filmi on esimerkiksi tuhoutunut ampujan itsensä tehdessä pakkolaskun. Tällaisissa tapauksissa siipimiehen pitäisi varmistaa pudotus, mutta se, että siipimies joutui eroon taistelun tuoksinassa, ei ollut mitenkään harvinaista. Joskus lentäjällä on kuitenkin ollut onnea. Esimerkiksi yksi James Hagerstromin pudotus varmistettiin sillä perusteella, että Sabren siiven johtoreunaan oli puoliksi uponnut pala räjähtäneestä MiGistä.

Korean sota oli viimeinen amerikkalaisten käymä ilmasota, jossa yksittäiset lentäjät onnistuivat keräämään suuren määrän ilmavoittoja. Sota tuotti 39 amerikkalaisässää, jotka pudottivat 287 konetta, mikä on 38% kaikista USA:n koneiden sodassa saamista ilmavoitoista. MiG-pudotukset olivat tapa varmistaa uran eteneminen USA:n ilmavoimissa ja kun toiset hävittäjälentäjät joutuivat taisteluun suhteellisen harvoin, aggressiiviset pilotit tuntuivat löytävän MiGejä huomattavasti useammin. 8 huippuässää pudotti 98 viholliskonetta, eli alle yksi prosentti amerikkalaislentäjistä teki 13% pudotuksista. Eräs syy voittojen kasautumiseen tietyille lentäjille löytyy amerikkalaisten käyttämästä "finger four" muodostelmasta, jossa käytännössä vain johtokone ja joskus kone numero kolme ampuivat kun muut vartioivat. Näin ollen nuorempien lentäjien oli vaikeampi saada ilmavoittoja.

Vaikka maasota päättyi tavallaan ratkaisemattomana, ilmasota oli ylivoimaisine pudotussuhteineen melkoinen voitto USAF:lle. Amerikkalaiset tosin menettivät sodassa 3335 konetta, mutta suurin osa menetettiin ilmatorjunnalle tai mekaanisiin vikoihin. On puolestaan arvioitu, että vajaat 350 alasammutuista n. tuhannesta kommunistien koneesta olisi ollut Neuvostoliittolaisia.

Linkit

Air Force Magazine: Valor
Air Force Magazine: Chronology 1950-1953
Naval aviation chronology 1950-53
Naval historical center: Korean conflict
USN and USMC Tactical Aircraft in Korea
FAS: Korean War
Korean War Project
The Korean War Museum
The Forgotten War... Korea
The American War Library: Korean War Websites
US Army: Combat Actions In Korea
Berkeley: Liberation and the Korean War
Korean Conflict History Gallery
Air Force History: Korean War
A Brief History of U.S. Navy Aircraft Carriers
Korean war US Aces
US Aces
Soviet Aces
Sabre & MiG-15
Hal Fischer Story - My Ten Migs
The Korean War (kronologiaa)

[Takaisin ilmailun yleistietoon] [Takaisin pääsivulle]