Hallen Hävittäjäsivu

Intia vs. Pakistan 1965

Johdanto
Kartta
Sodan taistelukoneet
Ilmasodan kronologia
Sodan vaiheet
Alkunäytös
Täysimittainen sota
Ilmataistelut hiipuvat
Sodan päätös
Merkittäviä ilmataisteluita
Pudotustilastoja
Linkit

Johdanto

Intialla ja Pakistanilla on ollut rajariitoja kautta historian ja marraskuussa 1964 käytiin Tithwalissa rajakahina. Ensimmäinen suuremman luokan konflikti alkoi kärjistyä huhtikuussa 1965 Intian pohjoisrajalla sijaitsevalla Kutchin alueella. Vanhojen provinssien rajoja ei oltu määritelty erityisen tarkasti Intian ollessa brittihallinnon alla ja nyt sekä Intia että Pakistan pitivät aluetta omanaan. Asia, joka teki muta- ja suolatasankoisesta alueesta kumpaakin valtiota kiinnostavan, oli mahdollisuus öljyn löytymisestä.

Intian ja Pakistanin käsitykset siitä, kuka konfliktin aloitti, eroavat vahvasti toisistaan, mutta useiden pienien rajakahinoiden jälkeen Intia siirsi maaliskuun aikana kyseiselle alueelle Bhujiin jalkaväkiprikaatin. Kun 8.4. käytiin uusi kahina, Intia siirsi alueelle toisen moottoroidun jalkaväkiprikaatin. Pakistan vastasi siirtämällä omia joukkojaan alueelle. 24. huhtikuuta joukkojen välille puhkesi taistelu, jonka aloittamisesta kumpikin osapuoli syyttää yhä toisiaan.

Kartta

Sodan taistelukoneet

Intia
Canberra (90)
Gnat
Hunter
MiG-21 Fishbed (Vikram, Trishul)
Mystere IV
Sea Hawk (9)
Ouragan (Toofani)
Vampire
Pakistan
B-57 Canberra (32)
F-86 Sabre (120)
F-104 Starfighter (14)
T-33
Intialaisilla oli konfliktin alkaessa käytössään enemmän koneita ja myös useampia konetyyppejä kuin Pakistanin ilmavoimilla.

Sekä intialaisilla että pakistanilaisilla oli käytössään vain yksi varsinainen pommikonetyyppi, Canberra, joka oli kuitenkin vuoden 1965 mittapuiden mukaan vanhentunut konetyyppi. Pakistanin koneet olivat Yhdysvalloissa lisenssillä valmistettuja (B-57) kun taas intialaisten koneet olivat Britanniassa valmistettuja. Pommikone ei kyennyt puolustautumaan hävittäjiä vastaan, mutta se oli kuitenkin kokoonsa nähden varsin ketterä. Sen asekuorma oli 3,5 tonnia ja erityisessä rynnäkköversiossa voitiin käyttää raketteja ja ulkoista neljän tykin podia. Se oli riittävän nopea, jotta Sabren oli hyvin vaikea tavoittaa sitä. Päivänvalossa se oli kuitenkin erittäin haavoittuva torjuntahävittäjille, mikä rajoitti sen käytön pääasiassa yöaikaan.

Pakistanilaisten Sabre oli jo vanha kone, mutta se kykeni sekä ilmataistelutehtäviin että rynnäköintiin. Se ei ollut erityisen nopea, mutta se oli erittäin ketterä, tutkavarustettu ja kykeni kantamaan ilmataisteluohjuksia. Sabren lähin intialaisvastustaja oli Gnat, joka oli hieman nopeampi, mutta hävisi joissakin tilanteissa ketteryydessä. Sitä vaivasi lisäksi alkuun epäluotettava aseistus.

Intialaisten Hunter kykeni Sabren tavoin ilmataisteluun ja rynnäköintiin. Kuten Gnat, Hunter hävisi ketteryydessä Sabrelle, mutta oli nopeampi ja omasi paremman kiihtyvyyden. Hunterissa ei ollut tutkaa, joten se oli öisin hyödytön ilmasta-ilmaan -roolissa.

Intialaisten Mystere oli suunniteltu rynnäkkökoneeksi ja se näkyi. Se ei ollut erityisen ketterä, mutta se oli vahva ja riittävän nopea aiheuttaakseen päänvaivaa sitä takaa-ajaville Sabreille.

Pakistanin ilmavoimilla oli käytössään jonkin verran uusia F-104 Starfightereita, jotka olivat erittäin nopeita, mutta kömpelöitä. Ne oli suunniteltu ampumaan ohjuksin alas pommikoneita, eikä niiden kannattanut ryhtyä kaartotaisteluun hävittäjien kanssa. Lisäksi tuon ajan ohjukset olivat vielä varsin epäluotettavia, etenkin matalalla. Starfighter olisi kuitenkin erittäin vakava uhka intialaisille Canberroille.

Intian Mach 2 -hävittäjä MiG-21 vastasi monilta suoritusarvoiltaan Starfighteria, mutta sen toimintasäde oli huomattavasti heikompi eikä se pärjännyt nopeudessa matalalla. Se oli kuitenkin selvästi ketterämpi hitaissa nopeuksissa. Suuressa nopeudessa varhaisten MiG-21:n mallien (F ja FL) ilmanotto häiriintyi helposti ja moottori saattoi jopa sammua. Kaikissa MiGeissä ei ollut sisäänrakennettua tykkiä ja niiden K-13 -ohjukset olivat vielä epäluotettavampia kuin pakistanilaisten Sidewinderit (joiden kopioita ne olivat). Koneita oli kuitenkin vähän, ja ne olivat niin uusia, että niiden lentäjillä oli vähän koulutusta ja kokemusta takanaan. MiG-21 oli kuitenkin Intian ainoa tutkavarusteltu hävittäjä ja pystyisi torjuntatehtäviin öisin.

Intialaisten Vampire ja Ouragan olivat selkeästi vanhentuneita tyyppejä, eikä niillä ollut asiaa ilmataisteluun. Niitä voitiin käyttää rynnäköintiin, mutta ne olisivat helppoa riistaa pakistanilaishävittäjille. Tukialaus Vikrantin Sea Hawkit oli sijoitettu Jamnagariin eivätkä ne juurikaan ottaneet osaa sisämaassa käytävään sotaan. Sea Hawk olisikin ollut alakynnessä taistellessaan Sabrea vastaan ja niinpä se toimi lähinnä laivaston tiedustelutehtävissä.

Ilmasodan kronologia

24.4.1965
Jamnagarin tukikohdasta noussut intialainen Vampire, ohjaimissaan Utpal Barbara, suorittaa tiedustelulennon taistelevien joukkojen ylitse. Pakistanin maajoukot pelkäsivät sitä seuraavan ilmahyökkäyksen ja kaksi F-104A Starfighteria ja joitakin F-86F Sabreja nousi suojaamaan Pakistanin armeijaa. Samana päivänä pakistanilaiset Sabret pakottivat syvällä Pakistanin ilmatilassa olevan intialaisen Ouraganin laskeutumaan ja lentäjä jäi vangiksi.

23.7.1965
PAF:n komentaja Asghar Khan jää eläkkeelle ja uudeksi komentajaksi tulee Nur Khan.

5.8.1965
Pakistanin tukemat sissit tunkeutuvat Intian puolelle ja alkavat lietsoa kapinaa, räjäytellä siltoja ja tehdä väijytyksiä.

28.8.1965
Intian armeija ottaa haltuunsa strategisesti tärkeän Haji Pirin solan ja sen mukana suuren maa-alueen.

1.9.1965
Pakistanin armeija käynnistää operaatio Grand Slamin hyökäten Intialaisten joukkojen kimppuun Chambin kaupungin läheisyydessä. Konflikti alkaa laajeta täysimittaiseksi sodaksi. IAF käy pakistanilaishyökkääjien kimppuun, mutta kärsii pahoja tappioita.

2.9.1965
IAF:n Mysteret ja PAF: Sabret tekevät ilmahyökkäyksiä, mutta ilmataisteluita ei käydä. Kahdeksan IAF:n Gnatia siirretään matalalennossa Panthakotiin.

3.9.1965
IAF järjestää ansan houkuttelemalla PAF:n koneet hyökkäämään neljän Mysteren kimppuun tietämättä kahdeksan Gnatin lentävän niiden perässä matalalla tutkakatveessa.

4.9.1965
Tänä päivänä käytiin kaksi ilmataistelua, joita leimasi IAF:n aseiden epäluotettavuus. Samana päivänä intialainen ilmatorjunta ilmoittaa pudottaneensa pakistanilaisen Sabren 40 mm Bofors -tykillä.

6.9.1965
Pakistanilaiset Sarfighterit hyökkäävät tuloksetta neljän Ghakharin rautatieasemaa pommittavan intialaisen Mysteren kimppuun. Samana päivänä Intia avaa uuden rintaman ja hyökkää kohti Lahoren kaupunkia. Pakistanin ilmavoimat osallistuvat kaupungin puolustukseen. Illalla PAF tekee laajamittaisen ilmahyökkäyksen Intialaisille lentokentille. Samana pävänä YK:n turvallisuusneuvosto vaatii osapuolia lopettamaan vihollisuudet.

7.9.1965
Intialaiset vastaavat Pakistanin hyökkäykseen pommittamalla Sardoghan lentokenttiä yöllä Canberroin ja aamunkoitteessa Mysterein. Canberran perään nouseva Sabre syöksyy maahan ja lentäjä kuolee. Hunterit hyökkäävät aamulla tyhjään Kurmitolan lentotukikohtaan Itä-Pakistanissa. Pakistanilaiset Sabret hyökkäävät Srinagarin lentokentälle tuhoten mm. Kanadan ilmavoimien (RCAF) YK-tehtävissä olevan Caribou -koneen. Itä-Pakistanilaset Sabret hyökkäävät Kalaikundan kentälle ja tuhoavat kaksi Canberraa. PAFin vastahyökkäyksissä tuhoutuu neljä intialaista Canberraa ja Hunterit ampuvat alas kaksi Sabrea.

8.9.1965
Intialaiset Hunterit tuhoavat ilman omia tappioita ammusjunan Raiwindin rautatieasemalla aiheuttaen pakistanilaisille panssareille ammuspulan. IAF ampui myös alas pakistanilaisen C-130 -rahtikoneen, joka pyrki pommittamaan Delhiä.

9.9.1965
Intialaiset menettävät yhden Hunterin pilotteineen lähitulitukitehtävissä. Hunterit onnistuvat kuitenkin tuhoamaan useita pakistanilaispanssareita ja muita ajoneuvoja.

10.9.1965
Intialainen Mystere-lentäjä D.P. Chinoy ammutaan ilmatorjunnan toimesta alas ja hän joutuu hyppäämään n. 20 km linjojen taakse. Hän pääsi kuitenkin omien joukkojensa luokse joutumatta vangiksi. Intialainen Canberra osuu nousuvaiheessa lintuun ja tuhoutuu sitä seuraavassa pakkolaskussa. Pakistanilaiset Sabret hyökkäävät idässä useille kentille tuhoten Baghdorassa kaksi Vampirea ja vaurioittaen C-119:ää. Ilmatorjunta vaurioittaa yhtä Sabrea.

11.9.1965
Mach 2 -hävittäjät kohtaavat ensimmäistä kertaa historiassa. Pakistanilainen Starfighter irtautuu kohdatessaan kaksi MiG-21:tä käyttäen hyväkseen suurempaa nopeuttaan matalalla. PAF menettää yhden Sabren ilmatorjunnan vuoksi.

12.9.1965
Intialainen panssari ampuu pääasellaan alas lasekeutumassa olevan pakistanilaisen OH-13 -helikopterin. Matkustajana ollut pakistanilainen divisioonankomentaja kaatuu. PAF:n Sabret hyökkäävät onnistuneesti Khem Karaniin pyrkivien intialaisjoukkojen kimppuun. PAF hyökkää Jamnagarin lentokentälle.

13.9.1965
Ilmatorjunta pudottaa pakistanilaisen Sabren. Lentäjä hyppää, mutta menehtyy haavoihinsa. Sabret ampuvat alas yhden Gnatin ja vaurioittavat toista. Vaurioituneen koneen lentäjä laskeutuu turvallisesti, mutta kuolee seuraavana päivänä haavoihinsa. Pudotetun Gnatin lentäjä pelastautuu heittoistuimella.

14.9.1965
IAF:n Canberrat hyökkäävät yöllä toimintasäteensä äärirajoilla sijaitsevaan Peshawarin lentotukikohtaan. Päiväsaikaan toisaalla intialaisia Canberroja saattavat Gnatit torjuvat Sabrejen hyökkäyksen pommikoneiden kimppuun ja yrittäessään paeta Gnatia yksi Sabre törmää maahan.

15.9.1965
Kaksi PAF:n C-130 -kuljetuskonetta pommittaa yöllä Intian armeijan yksiköitä Ramgarhin lähellä laihoin tuloksin.

16.9.1965
Yksinäinen C-130 toistaa edellisen yön hyökkäyksen. Hunter-pari kohtaa kaksi Sabrea Halwaran lähellä ja sitä seuraavassa taistelussa yksi Hunter ja yksi Sabre ammutaan alas.

18.9.1965
PAF:n Sabret tulittavat intialaispoliitikko Balwant Rai Mehtan seuruetta kuljettavaa siviilikonetta ja se tekee epäonnistuneen pakkolaskun, jossa lentäjä J.M. Engineer ja kaikki kahdeksan matkustajaa saavat surmansa. Samana päivänä intialainen Gnat -lentäjä A.S. Sandhu pudottaa pakistanilaisen Sabren.

19.9.1965
Pakistanilaiset B-57:t hyökkäävät Jamnagariin. Neljä Mysterejä saattavaa Gnatia joutuu taisteluun neljän Sabren kanssa. Kaksi Sabrea ja yksi Gnat ammutaan alas. Toinen voittoisa Gnat -pilotti oli Denzil Keelor, Trevor Keelorin isoveli.

20.9.1965
PAF:n B-57:t hyökkäävät Jodhpuriin ja intialaiset Vampiret puolestaan tuhoavat junan Arifwalassa. Illalla intialainen tutka huomaa neljä Sabrea ja neljä konetta lähetetään torjumaan niitä. Seuraa sodan viimeinen suuri ilmataistelu.

21.9.1965
Intialaiset Canberrat hyökkäävät aamupäivällä pommein ja raketein Länsi-Pakistanin kaakkoiskulmassa sijaitsevalle Badinin tutka -asemalle. Tutka-asema vauroituu eivätkä intialaiset kärsi tappioita.

22.9.1965
PAF:n B-57:t pommittavat yöllä Jodhpuria osuen kaupungin vankilaan ja surmaten 30 vankia.

23.9.1965
Aselepo alkoi 23.9. klo 3:30 aamulla. Vielä tunteja ennen aselevon alkua pakistanilaiskoneet iskivät Chertaan, jolla ei ollut sotilaallista merkitystä, ja surmasivat 53 siviiliä.

Sodan vaiheet

Alkunäytös

Kun Intian ja Pakistanin maajoukot joutuivat taisteluun keskenään 24.4, kummankaan maan ilmavoimat eivät olleet erityisen hanakoita osallistumaan rähinään. Pakistanin ilmavoimien komentaja Asghar Khan tapasi Intian ilmavoimien komentajan Arjan Singhin. Miehet tunsivat toisensa jo ajalta ennen Pakistanin erkanemista Intiasta. Tapaamisessa Khan varoitti, että mikäli IAF hyökkäisi Pakistanin joukkojen kimppuun, PAF vastaisi hyökkäämällä IAF:n tukikohtiin Punjabissa.

Myös maiden hallitukset olivat halukkaita estämään konfliktin laajenemisen täysimittaiseksi sodaksi ja kokoontuivat neuvottelupöytään. Tulitauosta sovittiin 1. toukokuuta ja vaikka toukokuun aikana taisteltiin vielä taisteluita Kargilin alueella, osapuolet pääsivät kesäkuuhun mennessä sopuun joukkojen molemminpuolisesta vetäytymisestä.

Tulitauon aikana Pakistanin armeijan suunnittelijat laativat kuitenkin sotasuunnitelmaa taistelujen jatkumisen varalta. Tämä operaatio Gibraltariksi nimetty suunnitelma valmistui 29.6. ja se oli paljolti kenraalimajuri Akhtar Malikin käsialaa. Suunnitelmaan kuului satojen soluttautujien ujuttaminen Intian Kashmiriin ja väestön yllyttäminen kapinaan. Kapinassa oli tarkoituksena joidenkin tärkeiden kohteiden, kuten lentokentän ja radioaseman valtaus ja Kashmirin julistaminen itsenäiseksi.

Sissit tunkeutuivat Intian puolelle 5.8, mutta eivät onnistuneet yllyttämään paikallista väestöä kapinaan. Heidän toimensa kuitenkin loivat alueelle runsaasti sekasortoa. Sissit mm. räjäyttivät siltoja ja järjestivät väijytyksiä Intian armeijan saattueille. PAF:n rooli suunnitelmassa oli soluttautujien tukeminen pudottamalla tarvikkeita ilmasta. Vaaralliset öiset matalalennot vuoristoisessa maastossa tehtiin C-130 Hercules -koneella.

Estääkseen sissien tihutyöt alueella, Intian armeija otti 28.8. haltuunsa strategisesti tärkeän kulkuväylän, Haji Pirin solan ja sen mukana suuren alueen Kashmiria. 

Täysimittainen sota

Pakistan vastasi 1.9. käynnistämällä operaation nimeltä Grand Slam. YK:n valvoman tulitaukolinjan eteläpäässä sijaitsevan Chambin kaupungin lähistöllä sijaitsevia Intian armeijan asemia oli tulitettu tykein säännöllisesti jo aikaisemmin, mutta kello 3:30 alkoi vahva tykistövalmistelu, joka kesti kolme tuntia. Sitä seurasi Pakistanin armeijan hyökkäys kahden jalkaväkiprikaatin ja 70 panssarin voimalla. Hyökkäystä johti kenraalimajuri Akhtar Malik ja sen päätavoitteena oli Akhnurin silta, joka oli tärkeä kulkureitti lounaisessa Kashmirissa sijaitseviin Rajaurin, Jhangarin, Nausheran and Poonchin kaupunkeihin.

Pahassa alakynnessä oleva intialaisten joukkojen komentaja pyysi ilmatukea klo. 11:00, mutta ennen kuin puolustusministeri oli hyväksynyt pyynnön, oli aikaa kulunut jo viisi tuntia. Lähin Intialainen lentotukikohta oli Pathankotissa, mutta kyseisessä tukikohdassa ei ollut torjuntahävittäjiä, vaan ainoastaan vanhentuneita Vampireja ja hieman uudempia Mystere IV -koneita joita käytettiin rynnäköintitehtävissä. Pakistanin ilmavoimat odottivat IAF:n mukaantuloa ja 12 Sabrea ja 4 Starfighteria piti yllä jatkuvaa partiointia Pakistanin ilmatilassa lähellä taistelualuetta valmiina torjumaan IAF:n hyökkäyksiä.

Ensimmäiset ilmahyökkäykset tekivät Vampiret, kolmessa neljän koneen aallossa. Näistä neljä konetta menetettiin, yksi ilmatorjunnalle ja kolme F-86 Sabreille. Vain yksi lentäjistä pelastui. Vanhentuneen konetyypin kärsimät tappiot johtivat siihen, ettei Vampirea enää käytetty ensilinjan tehtävissä. Mysteret jatkoivat rynnäköintitehtäviä hyökäten jo sodan ensimmäisenä päivänä 16 koneen voimin ja tuhoten erehdyksessä myös kolme intialaista AMX-13 -panssaria, yhden panssarivaunun ammuksia kuljettaneen kuorma-auton ja suuren määrän tykistökranaatteja. Erehdys aiheutti panssarivaunuille ammuspulan. Hyökkäykset kuitenkin pakottivat pakistanilaiset suurempaan varovaisuuteen ja hidastivat näin etenemistä.

Hyökkäyksiä jatkettiin seuraavana päivänä, mutta ne eivät aiheuttaneet Pakistanin joukoille kovin suuria tappioita, eikä ilmataisteluita käyty. Jo aikaisin aamulla pakistanilaiset onnistuivat ylittämään Tawi-joen ja saamaan pienen sillanpääaseman vastarannalta. PAF:n koneita oli jälleen alueella, mutta ilmataisteluihin ei jouduttu. IAF päätti jatkossa suojata rynnäkkökoneita hävittäjin ja kahdeksan Gnatia siirrettiin vaivihkaa Panthakotiin. Sodan toisena päivänä myös PAF:n Sabret tekivät kaksi ilmahyökkäystä intialaisia joukkoja vastaan Akhnurin lähistöllä, missä Pakistanin armeija oli kohdannut kovaa vastarintaa. Samanä päivänä PAF siirsi lisää koneita toiminnan painopistealueille.

Pakistanilaiset onnistuivat valtaamaan Chambin kaupungin, mutta intialaisten joukkojen vastarinta pakotti pakistanilaiset pysäyttämään etenemisensä ja uudelleenryhmittymään. Tämä antoi intialaisille aikaa vahvistaa Akhnurin puolustusta. 3.9. Pakistan hyökkäsi Jaurianiin vallaten sen vuorokaudessa. Pakistanin ilmavoimat tukivat hyökkäystä kolmella lentueella iltapäivällä 4.9. ja intialainen ilmatorjunta pudotti Nasir Mahmood Buttin ohjaaman Sabren. 5.9. Pakistanin joukot olivat jo vajaan kymmenen kilometrin päässä Akhnurista.

Seuraavana päivänä Intia suoritti vastahyökkäyksen Punjabissa lievittääkseen painetta Akhnurin alueella. Intian joukot ylittivät rajan Lahore-Kasurin sektorilla ja etenivät kolmessa suunnassa. Päivän päättyessä intialaiset olivat vallanneet Burkin ja päässeet pohjoisessa Lahoren laitamille, missä pakistanilaisjoukot olivat vaikeassa tilanteessa. Intialaiset eivät kuitenkaan päässeet Lahorea suojaavan kanavan yli ennen kuin PAF:n Sabret hyökkäsivät joukkojen kimppuun ja rökittivät niitä pahoin. Intian ilmavoimat eivät tukeneet hyökkäystä eivätkä häirinneet millään tavalla pakistanilaisten ilmatoimintaa. Eteläisin hyökkäyssuunta kohtasi kuitenkin suurimman vastuksen ja joutui ennen päivän päättymistä vetäytymään takaisin lähtöpaikkaansa.

Pakistanilaiset vastasivat saman päivän iltana (6.9.) intialaisten hyökkäykseen suorittamalla laajamittaisen ilmahyökkäyksen intialaisille lentokentille. Huolimatta tutkahavainnoista, jotka varoittivat odotettavissa olevasta hyökkäyksestä, torjuntahävittäjiä ei lähetetty ilmaan, vaan IAF yllätettiin maassa. Pakistanilaiset onnistuivat tuhoamaan useita koneita maahan.

Seuraavana päivänä intialaiset vastasivat hyökkäämällä vuorostaan pakistanilaisiin lentotukikohtiin. Hyökkäykset maksoivat intialaisille ainakin viisi konetta ja lentäjää, mutta myös pakistanilaiset kärsivät raskaita tappioita, joihin maan pienehköillä ilmavoimilla ei ollut varaa. Lentotukikohtien lisäksi intialaiset hyökkäsivät mm. Gujranwalan tutka-asemaa vastaan, minkä intialaiset onnistuivat tuhoamaan, mutta kustannuksena oli yksi Mystere pilotteineen. Kone syöksyi tuntemattomasta syystä maahan ilman että lentäjällä oli mahdollisuutta hypätä.

Pakistan oli maantieteellisesti erikoinen valtio, koska se oli jakautunut kahteen eri maa alueeseen, Intian itä- ja länsipuolella. Itä-Pakistan ei näytellyt sodassa mitenkään merkittävää osaa, sillä kumpikaan osapuoli ei pyrkinyt valtaamaan maa-alueita sillä sektorilla. Ilmasotaa käytiin kuitenkin sielläkin.

Itä-Pakistaniin oli sijoitettu vain hyvin pieni määrä Sabreja (12 kpl) ilmapuolustusta varten, mutta silti ne vastasivat intialaisten Itä-Pakistaniin suuntautuneisiin ilmaiskuihin. Intialaiset pommittivat Itä-Pakistanin lentotukikohtia, mutta eivät ilmeisesti saavuttaneet iskuilla merkittävää menestystä. Pakistanilaiset vastasivat ja onnistuivat tuhoamaan useita intialaiskoneita maahan Kalaikundan lentotukikohdassa. Koneet olivat tankattuna ja aseistettuna lähdössä suorittamaan ilmaiskua. Ensimmäisen iskun onnistuminen sai pakistanilaiset tekemään uuden yrityksen, mutta tällä kertaa intialaisia ei yllätetty ja puolustavat Hunterit onnistuivat pudottamaan ainakin yhden Sabren ja vaurioittamaan useaa muuta.

Suorat hyökkäykset vihollisen ilmavoimia vastaan kävivät kummallekin osapuolelle kalliiksi ilman suoranaista vaikutusta maasodan kulkuun, eikä edes Pakistanin ilmavoimia suurempi IAF voinut jatkaa tällä linjalla. Sodan loppumisesta ei ollut mitään tietoa, eikä uusia lentokoneita ollut helppoa saada. Niinpä kummatkin ilmavoimat keskittyivät tästä eteenpäin lähinnä maavoimien tukemiseen. Pakistanilaiset jatkoivat IAF:n häiritsemistä B-57 yöpommituksin.

Maassa taistelut riehuivat kiivaina ja kumpikin armeija otti vuoroin askeleita eteen ja taakse. Sodassa nähtiin joitakin todella suuria panssaritaisteluita ja tappiot olivat suuria puolin ja toisin. Pakistanilaiset painostivat etenkin Khem-Karanin akselilla. Varsinaista ratkaisua ei kuitenkaan tullut. IAF pyrki myös iskemään Pakistanin armeijan huoltoreitteihin ja intialaisten suosikkikohde oli Raiwindin rautatieristeys, joka oli tärkeä huoltoreitti.

Pakistanilaiset pyrkivät silloin tällöin houkuttelemaan intialaiskoneita ilmataisteluun, onnistumatta siinä. Pakistanilaiset pitävät tätä jonkinasteisena ilmaherruutena, mutta PAF ei kuitenkaan kyennyt estämään IAF:n hyökkäyksiä Pakistanin maavoimia vastaan.

Pakistan hyökkäsi voimakkaasti yrittäen saada Beasin sillan haltuunsa. Rohkea hyökkäys kuitenkin epäonnistui. Ilmavoimat osallistuivat taisteluun, mutta niiden vaikutusta lopputulokseen on vaikeaa arvioida. Yleisesti ottaen maajoukot saivat konfliktin alkuosan aikana varsin vähän ilmatukea ilmavoimien ottaessa mittaa pääasiassa toisistaan. Etenkin IAF sai osakseen kitkerää arvostelua maavoimien taholta.

PAF puolestaan syytti heikoista tuloksista ilmavoimien ja maavoimien heikkoa yhteistyötä. Maavoimat eivät kyenneet tehokkaasti merkkaamaan haluttuja kohteita ja etsiessään maaleja lähitulitukikoneet altistuivat tarpeettomasti vihollisen ilmatorjunnalle. Vaikka koneita ei juuri ilmatorjunnan vaikutuksesta menetettykään, vaurioitui yli puolet Sabreista jossakin vaiheessa IT-tulesta.

12.9. PAF kunnostautui Sabrejen rynnäköidessä Khem Karania valtaavia intialaisjoukkoja vastaan. Intialaiset menettivät taisteluissa noin 200 miestä ja yli kymmenen panssaria Pakistanin ilmavoimien näytellessä hyvin tärkeää osaa. Kun sota oli kestänyt kaksi viikkoa, ilmataistelut olivat jo harvinaistuneet kummankin osapuolen keskittyessä enemmän maavoimien tukemiseen.

Ilmataistelut hiipuvat

Syyskuun puolivälissä rintamalinjat alkoivat vakiintua Chambin ja Lahoren ympäristössä, mutta kumpikin osapuoli oli keskittänyt paljon joukkoja Sialkotin lähistölle. PAF häiritsi Intian maavoimia voimakkaasti vaikka ilmatorjunta vaati veronsa. Suurin osa Sabreista kärsi jonkinasteisia vaurioita, mutta koneet korjattiin ja ne palasivat tositoimiin. Intian armeija painosti, mutta IAF ei tukenut hyökkäystä. Yksi syy oli, etteivät maavoimat kertoneet aikeistaan ilmavoimille ja pyytäneet tukea.

Nopeasti muuttuva rintamalinja vaikeutti ilmavoiman käyttöä etulinjan yksiköitä vastaan ja suurin hyöty ilmatuesta saatiin kohdistamalla se taaempana sijaitseviin reserveihin ja huoltoon. Ilmatuen painopiste oli Chawindan taistelussa

Sodan päätös

Tulitauon astuessa voimaan 23.9. klo 3:30 aamulla, intialaiset olivat vallanneet noin 1800 neliökilometriä pakistanilaista maaperää kun taas pakistanilaiset hallitsivat noin 550 neliökilometriä alunperin intialaista maaperää. Tulitako ei ollut erityisen vahva, vaan pieniä rajakahakoita käytiin silloin tällöin.

16.12.1965 pakistanilainen Auster -pienkone tunkeutuu Intian ilmatilaan ja kaksi Gnatia lähetetään tunnistamaan sitä. Pakistanilaislentäjä ei tottele laskeutumiskäskyä ja Gnatit ampuvat sen alas. Lentäjä kuolee, mutta matkustaja, majuri Aftab Haider pelastetaan palavasta hylystä jalat pahoin palaneena.

Tammikuussa 1966 osapuolet käyvät Tashkentissa neuvostoliiton pääministerin Aleksei Kosyginin johdolla kuuden päivän neuvottelut, joissa päätetään vaihtaa välittömästi sotavankeja ja vetää joukot ennen 5.8.1965 vallinneisiin asemiin. Tämä tapahtui 25.2.1966 mennessä. Pakistanilaiset palauttivat 1083 sotavankia, joista 7 oli lentäjiä ja intialaiset vastaavasti 734, joista 3 lentäjiä. Sota oli tullut kalliiksi kummallekin osapuolelle, eikä tuloksena ollut näyttää kuin joukko sankarihautoja. kaiken kaikkiaan intialaissotilaita kaatui 3261 ja haavoittui 8444. Siviilejä kuoli ilmeisesti 416. Pakistanilaiset eivät ole julkistaneet vastaavia lukuja, mutta ottaen huomioon, että kumpikin osapuoli heitti taisteluun puolisen miljoonaa miestä, ovat luvut sodan lyhyestä kestosta huolimatta kohtalaisen pieniä.

Intia joutui sodan jälkeen myöntämään, ettei IAF pärjännyt lentotaidossa ja taktiikassa PAF:lle. Pian sodan jälkeen IAF ryhtyi korjaaviin toimenpiteisiin ja tulostakin syntyi. Vuonna 1971 käydyssä sodassa IAF oli selvästi ammattimaisempi. Vaikka pakistanilaiset pärjäsivät ilmasodassa intialaisia paremmin, he joutuivat huomaamaan, että eivät kuitenkaan olisi voineet ryhtyä pitkään ja kuluttavaan sotaan Intian suurempia ilmavoimia vastaan.

Merkittäviä ilmataisteluita

1.9.1965: Vanha kalusto tulessa

Kun IAF sai luvan käydä Pakistanin maajoukkojen kimppuun, lähimmästä Pathankotissa sijaitsevasta tukikohdasta nousi klo 17:19 neljä Vampirea, jotka olivat odottaneet aseistettuna ja lähtövalmiina käskyä hyökätä. Päivänvalo oli nopeasti vähenemässä ja kun Vampiret saapuivat taistelualueelle, ne erehtyivät joukkojen sijainnista ja tulittivat ensin omia joukkoja ennen kuin vaihtoivat kohteeksi pakistanilaiset panssarit. Hyökkäys omia joukkoja vastaan ei kuitenkaan tuottanut tappioita. Koneet tekivät useita hyökkäyksiä, mutta ilmatorjuntatuli osui yhteen koneeseen. Koneen ohjaaja, luutnantti Pathak keräsi korkeutta ja hyppäsi.

Tieto IAF:n hyökkäyksestä saavutti partioivat pakistanilaiskoneet ja kaksi Sabrea ohjaimissaan laivueenkomentaja Sarfraz Rafiqui ja luutnantti Imtiaz Bhatti ohjattiin nopeasti alueelle. Kun Sabret saapuivat taistelukentän yläpuolelle, ensimmäinen Vampire-aalto oli jo poistunut paikalta, mutta toinen, joka oli noussut klo. 17:30, oli juuri saapunut. Taistelukentän yläpuolella Sabret laskeutuivat alemmas etsien intialaiskoneita.

Bhatti huomasi kaksi Vampirea alapuolellaan ja ilmoitti parin johtajalle joka ilmoitti välittömästi käyvänsä niiden kimppuun. Bhatti suojasi johtajaansa ja havaitsi vasemmalla puolellaan kaksi konetta, joita hän luuli intialaisiksi Canberroiksi. Niitä ei kuitenkaan tuolloin alueella ollut. Tämän jälkeen hän huomasi kaksi Vampirea lisää. Nämä koneet olivat pyrkimässä Rafiquin taakse ja Bhatti siirtyi puolestaan ahdistelemaan niitä. Samaan aikaan Rafiqui onnistui pudottamaan yhden Vampiren ja siirtyi jahtaamaan toista. Bhatti sai myös vampiren tähtäimeensä, mutta ei uskaltanut ampua peläten osuvansa Vampiren edessä olevaan Rafiquihin.

Kun intialaiskoneet lähestyivät vaarallisesti Rafiquin Sabrea, Bhatti varoitti johtajaansa. Rafiqui tulitti vielä jahtaamaansa Vampirea ja väisti vasempaan vasta Bhattin seuraavan varoituksen jälkeen. Bhatti ampui toista Vampirea ja kun tämä oli tuhoutunut, hän kääntyi viimeisen koneen perään Rafiquin suojatessa. Taistelu oli siirtynyt aivan maanpinnan yläpuolelle ja kun Bhatti ampui viimeistä Vampirea, tämä väisti alas osuen puihin.

Pakistanilaislentäjien mukaan he ampuivat alas kaikki neljä Vampirea, mutta intialaislähteiden mukaan yksi koneista, ohjaimissaan luutnantti Sondhi, pääsi pakenemaan. Muut kolme lentäjää, luutnantit Bhagwagar, Joshi ja  lentueen johtaja Bharadwaj menettivät henkensä. Sabret kuitenkin poistuivat alueelta ennen viimeisen neljän Vampiren aallon saapumista alueelle.

Viimeistä lentuetta johti luutnantti Mehta, jolla oli yölentokelpuutus. Tämä oli tarpeen, koska lentue joutui palaamaan kotikentälleen pimeässä. Koneet tekivät useita hyökkäyksiä ja palasivat sitten kentälle, missä karmea totuus paljastui. Neljä kahdestatoista koneesta oli tuhottu ja kolme lentäjää oli kaatunut.

Mystere IVA:t hyökkäsivät seuraavaksi pakistanilaisten kimppuun. Neljä neljän koneen lentuetta hyökkäsi ja jotkut koneet tekivät jopa kuusi hyökkäystä raketein ja tykein. Koneet aiheuttivat pakistanilaisjoukoille paljon vahinkoa, mutta erehtyivät myös maaleista ja tuhosivat myös kolme intialaispanssaria sekä monta kuorma-autollista tykistön ja panssarivaunujen ammuksia aiheuttaen maajoukoille pulan panssarivaunujen laukauksista.

Sodan ensimmäisen päivän taistelu osoitti, kuinka tärkeää toimiva tiedonkulku on. Intialaistutkat olivat nähneet alueella olevat pakistanilaiset Sabret ja ilmoittaneet asiasta, mutta tieto ei ollut saavuttanut Panthakotia ja Vampiret lensivät suoraan ansaan. Vaikka sekä Vampire että Sabre olivat 1965 varsin vanhentuneita konetyyppejä, niistä uudempi Sabre oli silti murskaavan ylivoimainen.

3.9.1965: IAF:n ansa

Panthakotiin sijoitetut Gnat-lentäjät olivat saaneet yksinkertaisen tehtävän; ampua PAF:n Sabret alas. Laivueenkomentaja Johnny William Greene laati suunnitelman pakistanilaiskoneiden houkuttelemiseksi ansaan. Kolmannen päivän aamuna klo. 7:00 neljä Mystereä nousi Panthakotista ja suuntasi melko matalalla, noin 500 m korkeudessa Akhnurin sillan kautta kohti Chambia. Pakistanilainen tutka-asema huomasi koneet ja PAF pelkäsi koneiden hyökkäävän Tawi-jokea ylittävien joukkojen kimppuun. Ilmassa oleva F-104 Starfighter ja useita F-86 Sabreja ohjattiin intialaiskoneita kohti. Pakistanilaiset tutkaoperaattorit eivät kuitenkaan huomanneet että alle sadan metrin korkeudessa Mysterejä seurasi kaksi neljän koneen Gnat -lentuetta. Ensimmäistä lentuetta johti laivueenkomentaja Johnny Greene ja toista laivueenkomentaja Trevor Keelor.

Mysteret kääntyivät oikealle ja lensivät matalalla pois alueelta. Gnatit jatkoivat suoraan ja kun Mysteret olivat poistuneet, ensimmäinen Gnat-lentue alkoi nousta jyrkästi pyrkien 9 km korkeuteen. Hetkeä myöhemmin Keelor huomasi n. 1500 m korkeudessa lähestyvän yksinäisen Sabren, joka pyrki Greenen lentueen taakse. Sabre haki Greenen siipimiestä (Murdeshwar) tähtäimiinsä, jolloin lentueen neloskone (Pathania) varoitti Sabresta. Greene komensi tiukan kaarron vasemmalle. Kolmoskoneen ohjaaja (Sikand) kääntyi kuitenkin oikealle ja joutui eroon päämuodostelmasta.

Tällä välin Keelor oli päässyt ensimmäistä muodostelmaa ahdistelevan Sabren taakse ja joutui vähentämään nopeutta ilmajarruin, ettei ajautuisi tiukan kaarron ulkopuolelle. Kun koneet oikaisivat kaarrosta, Keelor huomasi Sabren olevan suoraan edessä ja käytti täyttä kaasua saavuttaakseen sitä. Keelor avasi tulen reilun 400 m päästä ja lähestyi vajaan 200 m päähän. Luutnantti Khanin ohjaama Sabre sai osuman oikeaan siipeen ja näytti joutuvan hallitsemattomaan syöksyyn. Gnat oli ensimmäisen kerran historiassa näyttänyt kyntensä taistelussa.

Trevor Keelor sai tapauksesta tililleen ilmavoiton, mutta Pakistanin mukaan Sabre onnistui palaamaan kotikentälleen ja se onnistuttiin korjaamaan. PAF:n mukaan yksi Gnatin 30 mm ammuksista oli osunut Sabren siiven alle ripustetun Sidewinder -ohjuksen suihkuputkeen ja räjähtänyt noin puolessa välissä ohjusta singoten suuren määrän sirpaleita siiven läpi.

Keelorin taistellessa ensimmäisen Sabren kanssa, Pathania oli huomannut kaksi Sabrea lisää ja käynyt niiden kimppuun, mutta Gnatien yläpuolelle ilmestynyt F-104 Starfighter syöksyi suurella nopeudella alas ja pakotti Pathanian keskeyttämään hyökkäyksensä. Muutaman Starfighterin tekemän hyökkäyksen jälkeen Gnatit kokoontuivat ja irtautuivat kotitukikohtaansa. Perillä Sikandin huomattiin puuttuvan. Hän oli joutunut eroon muista ja eksynyt. Polttoaineen vähentyessä uhkaavasti, hän päätti laskeutua näkemälleen kentälle, jota luuli hylätyksi intialaiskentäksi. Kyseessä oli kuitenkin Pasrurin kenttä Pakistanissa. Sikand joutui vangiksi ja Pakistanilaiset saivat käsiinsä toimintakuntoisen Gnatin.

Pakistan väitti myöhemmin, että luutnantti Hakimullahin ohjaama Starfighter oli pakottanut Sikandin antautumaan ja laskeutumaan Pakistaniin, mutta tämä on epätodennäköistä.

4.9.1965: Epäluotettavia aseita

Iltapäivällä 4.9. taistelualueelle sijoitettujen IAF:n Gnatien piti suojata rynnäkkötehtävissä olevia Mysterejä. Neljän Gnatin lentuetta johti jälleen laivueenkomentaja Greene ja muita koneita ohjasivat laivueenkomentaja Amarjit Singh Sandhu, luutnantti Pathania ja luutnantti Murdeshwar. Gnatien ja Mysterejen piti kohdata Chambin yläpuolella, mutta kun Gnatit saapuivat paikalle, ne eivät nähneet Mysterejä, vaan neljä pakistanilaista Sabrea hyökkäämässä intialaisten tykistöasemien kimppuun.

Greene käski Gnatit hyökkäykseen lenkkiä lentäviä pakistanilaiskoneita kohti. Kun Sabret huomasivat intialaiskoneet, ne yrittivät irtautua. Greene yritti yhden Sabren taakse, mutta ei päässyt hyvään asemaan, eikä jatkanut hyökkäystä. Greeneä seuraava Murdeshwar oli sillä välin päässyt toisen Sabren taakse ja saanut sen tähtäimiinsä. Gnatin aseet kuitenkin jumittuivat yhden laukauksen jälkeen.

Pathania huomasi yhden Sabren erkanevan ryhmästä ja hän kääntyi sen perään. Kolme laukaussarjaa tuotti tulosta ja savuava Sabre putosi Akhnurin kaupungin lähistölle. Koneen lentäjä, luutnantti Nasir Mahmood Butt pelastautui heittoistuimella ja hänet onnistuttiin pelastamaan ennen kuin hän jäi intialaisten vangiksi.

Gnatien yläpuolella oli vielä suojana kaksi intialaista MiG-21F Fishbediä. Ne lensivät reilun viiden kilometrin korkeudessa ja kuuntelivat kuuntelivat alempana käytävän taistelun radioliikennettä. Tutkamiehet ohjasivat MiG -lentäjät (Wollen & Mukerjee) alemmas, jolloin Wollen huomasi kahden Sabren lentävän editseen. Hän kaarsi tiukasti niiden perään, jolloin Mukerjee kadotti hänet näkyvistään. Wollen sai toisen Sabren tähtäimiinsä ja laukaisi ensimmäisen K-13 -ohjuksen, joka räjähti Sabren edessä vahinkoa aiheuttamatta. Sabre alkoi väistellä ja kun Wollen laukaisi toisen ja viimeisen ohjuksensa liian läheltä. Koneet olivat niin matalalla, että ohjus osui maahan. MiGissä ei ollut tykkiä ja Wollen syöksyi suurella nopeudella läheltä Sabren ylitse joutuen jättämään sen rauhaan.

Nämä ilmataistelut osoittivat jälleen kerran, että aseiden luotettavuus todellisissa taistelutilanteissa osoittautuu usein huomattavasti odotettua heikommaksi.

6.9.1965: Pakistanin ilmahyökkäys

Yllättyneenä Intian ilmavoimien passiivisuudesta omien joukkojen hyökkäyksen tukemisessa, pakistanilaiset katsoivat tilaisuutensa tulleen ja päättivät hyökätä IAF:n kimppuun maassa. Hyökkäys oli suunniteltu jo viikkoja aikaisemmin ja suunnitelmaan tehtiin vain pieniä muutoksia. Tarkoitus oli hyökätä Pathankotin, Adampurin ja Halwaran lentotukikohtiin, sekä Amritsarin, Ferozepurin ja Porbunderin tutka-asemiin. PAF ei kuitenkaan saanut suunnitelman edellyttämää määrää koneita irroitettua yhtäaikaiseen hyökkäykseen. Osa koneista odotti aamusta asti hyökkäykseen lähtöä, joka kuitenkin viivästyi. Iltapäivällä kaksi Starfighteriä teki tiedustelulennon, joka paljasti lähellä rintamaa sijaitsevien intialaisten kenttien olevan täynnä koneita.

8 Sabren osasto oli määrätty hyökkäämään Pathankotin lentotukikohtaan kahden Starfighterin tukemana. Koneet olivat viiden aikaan iltapäivällä jo lähdössä, kun muita, Adampurin ja Halwaran kentille hyökkääviä koneita vasta valmisteltiin. Käytössä olevat harvat Sabret jaettiin neljän koneen osastoihin, jotka hyökkäisivät erikseen kummallekin kentälle selvästi myöhässä Intian ilmapuolustuksen ollessa valmiina Pathankotiin tehdyn hyökkäyksen jälkeen.

Pathankotiin hyökkäävät koneet yllättivät intialaiset täysin, vaikka intialaiset tutkat olivat huomanneet merkkejä lähestyvästä osastosta. Lähes kaikki koneet olivat maassa, eikä torjuntahävittäjiä lähetetty ilmaan. Jopa ilmatorjunta oli puoliunessa. Yksi kentälle palaava Gnat oli laskeutumassa kun hyökkäys alkoi, mutta sen polttoaine oli niin vähissä, ettei se voinut taistella vaan laskeutui. Sabret rynnäköivät neljän koneen ryhmissä kentälle onnistuen tuhoamaan ilmeisesti neljä Mystereä, kaksi Gnatia, kaksi Fishbediä ja yhden C-119 -kuljetuskoneen. Se, että Sabressa ei ole räjähtävin ammuksin varustettua tykkiä todennäköisesti pelasti intialaiset vielä suuremmilta tappioilta. Pakistanilaiset selvisivät iskusta tappioitta.

Adampurin ja Halwaran kentille lähtevistä koneista vielä kaksi vikaantui ja vain kolmen koneen osasto suuntasi kohti kumpaakin kenttää noin 20 minuuttia ensimmäisen osaston jäljessä. Adampuriin suuntaava osasto kohtasi Taran Taranin yllä neljä Halwaran kentältä lähtöisin olevaa Hunteria, jotka lensivät pakistanilaiskoneiden editse n. 90 asteen kulmassa hieman Sabreja ylempänä. Kaikki koneet pudottivat lisäsäiliönsä ja kääntyivät toisiaan kohti. Ilmataistelu käytiin varsin matalalla ja pian sen alun jälkeen pakistanilaisosaston johtaja Alam sai Kumar Rawlleyn ohjaaman Hunterin tähtäimiinsä. Lyhyt sarja pudotti koneen eikä lentäjällä ollut mahdollisuutta hypätä. Taistelu jatkui puidenlatvojen tasalla, mutta muita koneita ei pudotettu, joskin pakistanilaislentäjät ilmoittivat vaurioittaneensa kahta muuta Hunteria. Ensikosketuksen perusteella Sabre vaikutti kaartotaistelussa selvästi ketterämmältä, kuin uudempi ja suurempi Hunter.

Halwaraan matkalla oleva kolmen koneen Sabre-osasto lähti matkalle niin myöhään, että ilta alkoi jo pimentyä, eikä kohteen löytäminen ollut helppoa. Etsiessään halwaran kenttää Sabret kohtasivat intialaisen C-119 -kuljetuskoneen, mutta eivät hyökänneet sen kimppuun. Hetkistä myöhemmin pakistanilaisosaston johtaja Safraz Ahmed Rafiqui näki kaksi Halwaran kentän suojana partioivaa intialaista Hunteria. Van noin 60 metrin korkeudessa lentävät Sabret pääsivät yllättämään hieman korkeammalla lentävät Hunterit. Rafiquin Sabren ammukset iskivät P.S. Pingalen ohjaamaan Hunteriin, jonka moottori teki lakon pakottaen lentäjän hyppäämään.

Tässä kohdassa pakistanilaisten ja intialaisten käsitykset taistelun kulusta alkavat ratkaisevasti erota toisistaan. Intialaisten mukaan Sabreja oli alun perin neljä ja toinen intialaislentäjä A.R. Gandhi kykeni väistämään hyökkäyksen saaden yhden pakistanilaiskoneen vilaukselta tähtäimiinsä. Sabre sai osumia ja syöksyi maahan ennen kuin sen ohjaaja ehti hypätä. Jäljellä olevat Sabret pippuroivat kuitenkin Hunterin oikean siiven seulaksi ja Gandhi joutui hyppäämään. Intialaisten mukaan ilmatorjunta pudotti toisen Sabren ja paikalle palasi Amritsarin tutkaa suojaamasta kaksi Hunteria lisää (D.N. Rathore ja V.K. Neb). Rathoren hyökkäys sai Luutnantti Yunus Husseinin vetämään Sabrensa ylös, jolloin se nousi maan varjoista taivasta vasten ja Neb ampui sen siiven palasiksi räjäyttäen koneen ilmassa liekkeihin.

Ainoan osastosta selvinneen pakistanilaislentäjän (Cecil Choudry) kuvaus tapahtumista oli täysin erilainen. Hänen mukaansa ensimmäisen Hunterin pudotuksen jälkeen taisteluun liittyi peräti kuusi Hunteria lisää. Lisäksi Rafiquin aseet jumittuivat, mutta Choudry sanoi ampuneensa alas yhden Hunterin, jonka lentäjä onnistui hyppäämään. Yksi Hunter puolestaan tuhoutui sen siiven raapaistessa maata ja kolmas räjähti ilmassa sen lennettyä Choudryn asiden eteen kun hän teki hitaan tynnyrikierteen. Choudyn mukaan myös Yunus Hussein sai yhden Hunterin saaliikseen, mutta Rafiqui katosi taistelun tuoksinassa. Choudryn ja Husseinin vetäytyessä vielä kaksi Hunteria yllätti ne takaapäin ampuen ylösvetoon erehtyneen Husseinin alas. Choudry sanoi päässeensä Huntereiden taakse, mutta kriittisellä hetkellä vielä kaksi Hunteria ilmaantui Choudryn taakse ja varoitti ystäviään. Choudry kääntyi vielä kohti näitä koneita, mutta päätti huonon polttoainetilanteen vuoksi palata kotikentälle.

Halwaran taistelun todellinen kulku jää ainakin toistaiseksi hämärän peittoon ja mahdollisesti kumpikin osapuoli on värittänyt tapahtumia omaksi edukseen. Pakistanilaisten tarina tuntuu kuitenkin vähintäänkin uskomattomalta lukuisine paikalle osuneine Huntereineen ja pudotuksineen.

Amritsarin tutka-aseman tarkka sijainti ei ollut pakistanilaisten tiedossa ja siksi hyökkäys sitä vastaan oli suunniteltu siten, että RB-57 johdattaisi neljä Sabrea tutkan luokse. Ensimmäinen yritys epäonnistui RB-57:n vikaantuessa ja osasto palasi kentälle. Sabret tankattiin ja toinen RB-57 lähti johdattamaan niitä kohdealueelle. Lähellä tutkaa ilmatorjuntatykin ammus teki selvää tiedustelukoneen toisesta moottorista ja se joutui vetäytymään. Sabret eivät pimenevässä illassa kyenneet näkemään kohdettaan ja joutuivat myös poistumaan alueelta. Myöskään etelämpänä sijainneita Ferozepurin ja Porbunderin tutkia etsineet T-33:t eivät löytäneet kohteitaan.

Yksi pakistanilainen RB-57 putosi ilmatorjunnan osumasta Jamnagarin lähistöllä ja lentäjä Shabbir Alam Siddique sekä navigaattori Aslam Gureshi kuolivat.

Tiedot päivän taisteluista ovat melko ristiriitaisia, mutta vaikka pakistanilaiset todennäköisesti liioittelivatkin menestystään, lienee silti selvää, että heidät voidaan lukea taisteluiden voittajaksi. Ainoa varsinaisesti onnistunut ilmaisku tehtiin kuitenkin Pathankotin kentälle ja pakistanilaiset epäilemättä menettivät monia yllätyksen tuomia etuja rajallisen konekaluston määrän vuoksi.

Hyökkäyksen viimeinen vaihe, laskuvarjojoukkojen pudottaminen intialaisiin lentotukikohtiin, epäonnistui. C-130 Hercules -koneet pudottivat noin 180 Special Services Groupin (SSG) sotilasta Pathankotin, Halwaran ja Adampurin kenttien lähettyville. Huonosti tehtävään valmistautuneet joukot eivät kuitenkaan ehtineet edes kokoontua ennen kuin niitä alettiin jahdata ja päivän koittaessa sekä Intian armeija, poliisit että siviilit etsivät hyökkääjiä. 136 miestä otettiin vangiksi ja 22 kuoli taisteluissa tai siviilien lynkkaamana. Vain reilut parikymmentä sotilasta pääsi takaisin Pakistanin puolelle.

7.9.1965: Intian vastaus

Intialaiset vastasivat lentotukikohtiinsa tehtyyn hyökkäykseen välittömästi. Seitsemännen päivän yönä Canberrat pommittivat Sardoghan lentokenttiä ja aamunkoitteessa 12 Mystereä lähti kolmessa allossa Adampurin kentältä omaan hyökkäykseensä Sardoghan pääkentälle.. Mysteret joutuivat tehtävässä toimintasäteensä äärirajoille ja lisäksi toimimaan ilman hävittäjäsuojaa. Sabre oli ketterämpänä vaarallinen vastus raskaasti lastatulle Mysterelle, varsinkin kun jälkimäisellä ei ollut polttoainetta tuhlattavaksi.

Tehtävä käynnistyi viiden aikaan aamulla ja laivueenkomentaja Taneja johti ensimmäistä neljän koneen aaltoa. Toisen aallon koneista kaksi vikaantui ja yksi varakone lähetettiin paikkaamaan sitä. Kolmannen aallon koneet puolestaan eksyivät kurssista ja joutuivat keskeyttämään tehtävän. Matalalla lähestyvät Mysteret pääsivät yllättämään pakistanilaiset, eikä valmiudessa näkösällä seisovia koneita ehditty lähettää ilmaan. Koneet ehtivät pudottaa pomminsa ja pippuroida näkyviä kohteita raketein ja tykein ennen kuin pakistanilaiskoneet ehtivät hätiin. Mysteret rynnäköivät useita Starfightereita ja Sabreja kohti ja lentäjien mukaan ainakin yksi Starfighter syttyi tuleen.

Kuuden ensimmäisen koneen irtautuessa varakoneena ilmaan lähetetty Mystere, ohjaimissaan lentueenkomentaja A.B. Devayya saapui paikalle. Luutnantti Amjad Hussain oli Starfighterillaan etsimässä intialaiskoneita kun hän havaitsi yksinäisen Mysteren. Devayyalla oli ainoastaan huonoja vaihtoehtoja. Polttoainetilanne ei sallinut yhtään ylimääräistä manööveria eikä Mystere pystynyt nopeutensa puolesta pakenemaan Starfighteria. Starfighter pääsi pian Mysteren taakse ja laukaisi molemmat Sidewinder -ohjuksensa. Devayya kykeni kuitenkin väistämään ne ja Hussain jatkoi hyökkäystä Vulcan-tykin sarjalla. Mystereen osui ja kun Hussain uskoi koneen olevan tuhoon tuomittu, hän irtautui etsimään muita intialaiskoneita.

Devayyan kone oli kuitenkin lennettävissä ja hän olisi todennäköisesti päässyt turvallisesti ainakin omalle puolelleen. Devayya kuitenkin valitsi hyökkäyksen ja kääntyi kohti Hussainin Starfighteria. Hussain näki koneen tulevan ja oletti sen olevan yksi toisista intialaishyökkääjistä. Tässä vaiheessa hän teki ratkaisevan virheen kääntyen suoraan kohti Mystereä. Nopea Starfighter oli kuitenkin kaartotaisteluominaisuuksiltaan surkea ja Devayya sai sen äkkiä tähtäimiinsä. Mysteren tykit tekivät Starfighterista selvää ja Hussain laukaisi heittoistuimensa uskoen yhä tulleensa ammutuksi alas toisen Mysteren toimesta. Hussain laskeutui turvallisesti, mutta Devayya ei koskaan selvinnyt kotikentälleen, eikä hänen kohtalostaan ole tietoa tänäkään päivänä.

Intialaiset hyökkäsivät saamaan aikaan myös Bhagtanwalan lentotukikohtaan. Siellä intialaiset onnistuivat tuhoamaan ainakin yhden koneen Sabre-osastosta, jota oltiin juuri aseistamassa.

Noin 45 minuuttia ensimmäisen iskun jälkeen Halwarasta lähti viisi Hunteria hyökkäämään Chota Sardoghaan. Alun perin koneita piti olla kuusi, neljä rynnäkkövarustuksessa ja kaksi ilmataisteluvarustuksessa valmiina kohtaamaan ensimmäisen iskun jäljiltä varuillaan olevat puolustajat. Yksi ilmataistelukone ei kuitenkaan suostunut käynnistymään ja osasto lähti tehtävään yhtä konetta vajaana.

Koneet erehtyivät kohteesta ja iskivät Chota Sardoghan sijasta Wagowalin kentälle. Sen yläpuolella kaksi Sabrea hyökkäsi Hunterien kimppuun onnistuen vaurioittamaan yhtä. Toinen Hunter sai osuman ilmaisesti ilmatorjuntatykistön ammuksesta. Sabret kuitenkin irtautuivat ja Hunterit lähtivät kohti kotikenttää. Ilmatorjunnan vaurioittama Hunter menetti polttoainetta ja hyvin pian tankit olivat tyhjät ja lentäjän (O.N. Kacker) joutui hyppäämään Pakistanin yläpuolella jääden myöhemmin vangiksi.

Koneiden vetäytyessä viisi uutta Hunteria tuli niitä vastaan. Ensimmäiset Hunterit eivät voineet varoittaa niitä erilaisten radiotaajuksien vuoksi ja raskaassa lastissa olevat uudet koneet lensivät suoraan pakistanilaisten Sabrejen riistaksi. Maataisteluvarustuksessa olevat Hunterit pudottivat aselastinsa ja kääntyivät pakoon kahden ilmataisteluvarustuksessa olevan Hunterin jäädessä taistelemaan Sabreja vastaan. Ilmataistelussa Intialaiset jäivät kuitenkin tappiolle ja kummatkin saattokoneet jäivät palaamatta lentäjien (S.B. Bhagwat ja J.S. Brar) menettäessä taistelussa henkensä. Rynnäkkökoneet pääsivat Sabreilta karkuun ja palasivat tukikohtaansa. Pakistanilaisten mukaan laivueenkomentaja Muhammed Mahmud Alam ampui tässä taistelussa alas viisi Hunteria, mutta tämä on todisteiden valossa vähintäänkin kyseenalaista.

Toisen Hunter -osaston lähettäminen aiempien hyökkäysten sorkkimaan ampiaispesään oli tukikohdan komentajalta paha virhe. Pakistanilaiskenttiä vastaan hyökättiin päivän aikana Mysterejen toimesta kuitenkin vielä kaksi kertaa. Ennen kymmentä aamulla kuusi konetta teki onnistuneen iskun jossa lentäjät raportoivat tuhonneensa polttoainevaraston, kaksi Starfighteria ja useita Sabreja maahan.

Päivän viimeinen hyökkäys Sardoghaan tehtiin iltapäivällä, mutta Mysteret törmäsivät pakistanilaisiin Sabreihin ja pakenivat. Sabre-lentäjä luutnantti A.H. Malik onnistui kuitenkin ampumaan Luutnantti U. Babul Guhan alas Sidewinder-ohjuksella. Lentäjä jäi kateisiin.

Intialaiset lensivät päivän aikana 33 taistelulentoa Sardoghaa vastaan ja väittivät näillä lennoilla tuhonneensa 15 pakistanilaiskonetta maahan. Näiden koneiden joukossa kaksi Herculesta, kolme Starfighteria ja kuusi Sabrea. Intialaiset kuitenkin menettivät viisi konetta lentäjineen. Pakistanilaiset puolestaan väittivät pudottaneensa 11 intialaiskonetta ja myönsivät tappioihin kuuluvan vain yhden Starfighterin eikä yhtään Herculesta. Näkemykset taistelujen kulusta eroavat siis enemmän kuin lievästi toisistaan.

14.9.1965: Valheellinen turvallisuuden tunne

Pakistan oli siirtänyt suuren osan koneistaan Peshawariin, joka sijaitsi 600 kilometrin päässä rajasta. Tämä oli Canberraa lukuunottamatta kaikkien intialaiskoneiden kantaman ulkopuolella. Päivällä Canberroilla ei ollut mitään mahdollisuutta yrittää hyökkäystä, koska torjuntahävittäjät olisivat pyyhkäisseet ne taivaalta. Yöllä kohteen löytäminen puolestaan olisi erittäin vaikeaa. 13. ja 14.9. välisenä yönä kuusi Canberraa kuitenkin suoritti onnistuneen hyökkäyksen.

Ensimmäinen Canberra pudotti maalinilmaisupommeja hyvin lähelle kohteita ja muuta Canberrat pudottivat pomminsa niiden mukaan. Kiitorata vaurioitui, polttoainevarasto räjähti ja rivistö tankattuja ja aseistettuja koneita oli hyvin lähellä joutua pommisateen alle. Pakistanilaisilla oli kuitenkin onnea ja koneet saivat vain vähäisiä vaurioita pommien sirpaleista. Pakistanilaiset selvisivät virhearvioinnistaan lähinnä varoituksella, kun pahimmassa tapauksessa PAF olisi voinut menettää koko strategisen ilmaiskukykynsä yhdessä hyökkäyksessä.

Yksi Starfighter oli ilmassa ja sai palaavan Canberran tähtäimiinsä, mutta sen laukaisema Sidewinder -ohjus räjähti ilmassa ennenaikaisesti vahinkoa tuottamatta. Kaikki intialaispommittajat pääsivät takaisin kotikentälleen.

16.9.1965: Kokemattomat pilotit tulessa

P.S. Pingalen ja F.D. Bunshan ohjaamat Hunterit lähetetään kahta intialaista lentokenttää kohden suunnistavaa Sabrea vastaan. Sabret saivat tutka-asemalta varoituksen lähestyvistä intialaiskoneista. Toista Sabrea ohjasi laivueenkomentaja M.M. Alam parinaan tuore lentäjä M.I. Shaukat.

Koneiden kohdatessa Pingale näki Alamin Sabren lentävän edellään hieman omaa lentokorkeuttaan matalammalla. Ennen hyökkäämistä hän tarkisti ympäristön ja havaitsi toisen Sabren lähestyvän takaoikealta. Hän komensi Bunshan hyökkäämään ensimmäisen Sabren kimppuun ja kääntyi itse kohti toista. Pingalen kääntyessä tiukasti toisen Sabren perään, tämä (Shaukat) veti ylös kohti aurinkoa, pudotti siipitankkinsa ja veti sen jälkeen koneensa jyrkkään nousuun avaten samalla solakset toivoen Hunterin lentävän ohitseen. Pingale ei kuitenkaan mennyt ansaan, vaan pysyi Sabren perässä avaten tulen noin 350 jaardin päästä. Muutaman sarjan jälkeen Sabre oli tulessa ja Shaukat laukaisi heittoistuimensa jääden vangiksi.

Tällä välin Alam oli onnistunut pääsemään alkuperäisestä epäedullisesta asemasta kokemattomamman Bunshan taakse houkuttelemalla Hunter-lentäjän saksiliikkeeseen, jossa ketterämpi Sabre omasi edun. Bunsha yritti irtautua käyttämällä hyväkseen Hunterin suurempaa työntövoimaa ja veti koneensa pystynpusuun. Alam pysyi kuitenkin perässä, eikä Pingale ehtinyt ajoissa apuun. Bunshan Hunter räjähti ilmassa ja lentäjä menetti henkensä.

Alam kääntyi kohti lähestyvää Hunteria ja koneet kohtasivat nokakkain Sabren tulittaessa - kuitenkin ohi. Alam kääntyi lähes pystysuoiraan syöksyyn yrittäen ilmeisesti irtautua taistelusta ja Pingale kääntyi perään. Pingalen selkä oli kipeytynyt aikaisemmassa heittoistuinhypyssä 6.9. ja tiukka kaartoi sai hänet lähes menettämään tajuntansa. Pingalen oli pakko oikaista ja hän hukkasi Sabren näkyvistään, mitä Alam käytti välittömästi hyväkseen. Alam kääntyi Hunterin perään ja laukaisi kummatkin Sidewinder-ohjuksensa, ennen kääntymistä kohti kotikenttää polttoaineen käydessä vähiin. Ohjukset eivät osuneet ja Pingale laskeutui Halwaraan ehjin nahoin, mutta Alam väitti silti ampuneensa alas kaksi Hunteria.

Taistelu osoitti, etteivät kokemattomat lentäjät kyenneet ilmataistelussa pitämään puoliaan kokeneempia ja taitavampia vastustajia vastaan.

20.9.1965: Ken näkee ensin - elää

Armritsarin tutka-asema huomasi illalla pakistanilaisia Sabreja Khem Karanin yllä. Pakistanilaisten mukaan koneet olivat CAP-tehtävissä Kasurin ja Lahoren välillä. Niitä vastaan lähetettiin kaksi Hunteria ja kaksi Gnatia. Hunterit lensivät Lahoren ylle, mutta niin matalalla, että kesäisin ilmassa leijuva pöly haittasi näkyvyyttä. Korkeammalla 6000 metrissä lentävät Sabret olivat saaneet tutka-asemaltaan varoituksen lähestyvistä intialaiskoneista ja havaitsivat kaksi Hunteriksi luulemaansa konetta alapuolellaan.

Sabret pudottivat lisäpolttoainesäiliönsä, mutta osaston johtajan, Laivueenkomentaja Sharbat Ali Changezin toinen lisäsäiliö ei kuitenkaan irronnut. Kaksi Sabrea syöksyi koneiden kimppuun ja samaan aikaan Changezi huomasi kaksi Hunteria lisää. Jäljelläolevat Sabret syöksyivät tämän parin kimppuun ja kaartotaistelu alkoi. Juuttuneesta lisäsäiliöstä huolimatta Sabre oli Hunteria ketterämpi ja Changezi pystyi kääntämään aseensa D.P. Chatterjeen ohjaamaa Hunteria kohti ja ampumaan tämän neljällä sarjalla alas. Viimeinen sarja osui ilmeisesti lentäjään, sillä kone lopetti väistelemisen, eikä Chatterjee hypännyt loivassa kulmassa maahan syöksyvästä koneestaan.

Tässä vaiheessa Changezin mukaan neljä Gnatia yllätti heidät ja muutaman minuutin kaartotaistelun jälkeen Gnat-pilotti A.K. Mazumdar ampui alas Changezin siipimiehen, Anwarul Hak Malikin. Malik kykeni hyppäämään pakistanilaisten hallitsemalla alueella. Toinen Sabre -lentäjä S.N.A. Jilani onnistui vaurioittamaan Luutnantti S.K. Sharman ohjaamaa Hunteria niin pahoin, että lentäjän oli hypättävä heti lähellä Katronia, myös omalla puolella linjoja.

Jälleen kerran intialaisten ja pakistanilaisten käsitys taistelun kulusta eroaa toisistaan. Tässä tapauksessa osapuolet ovat yhtä mieltä ilmavoitoista, mutta pakistanilaiset väittävät kahakkaan osallistuneen neljä Hunteria ja neljä Gnatia. Jälleen kerran intialaisten tarina tuntuu uskottavammalta, sillä myös pakistanilaisten tutka-asema varoitti Sabreja vain neljästä koneesta.

Tämä ei kuitenkaan muuta taistelun todellista opetusta, mikä oli oikeastaan vain vahvistus vanhalle ilmataistelun säännölle: Se joka näkee vihollisen ensin, on etulyöntiasemassa.

Tappiolukuja

Yleisesti ottaen sota oli kohtuullisen sivistynyttä eikä siviilikohteisiin hyökätty tarkoituksellisesti. Sodan melskeessä virheitä kuitenkin tapahtui. Myös siviilit sekaantuivat joissakin tapauksissa tapahtumien kulkuun ja hyökkäsivät mm. alasammuttujen lentäjien kimppuun.

Tilastollisesti suhteellisen suuri osa alas ammutuista koneista putosi lentäjä mukanaan, verrattuna esimerkiksi samalla aikakaudella käytyyn Vietnamin sotaan. Tähän on useita syitä. Yksi tärkeimmistä lienee se, että monet käytetyt konetyypit olivat melko vanhoja ja mahdollisuudet onnistuneeseen hyppyyn olivat pienemmät kuin uudemmissa tyypeissä. Toinen syy oli se, että ilmataistelut käytiin yleensä varsin matalalla, tai tykein käytävät kaartotaistelut ajautuivat matalalle. Tämä jätti vähän aikaa tilanteen arvioimiseen ja hyppäämiseen, mikäli kone sai osuman. Lentäjät pyrkivät myös hyvin usein pelastamaan vaurioituneen tai vikaantuneen koneen omasta turvallisuudestaan välittämättä.

Tämän sodan pudotuslukujen arviointi on erityisen vaikeaa, koska osapuolten näkemykset eroavat varsin paljon toisistaan. Kummallakin osapuolella oli taipumusta arvioida voittonsa todellista suuremmiksi ja pakistanilaisia voidaan perustellusti epäillä jopa tilastojen tahallisesta kaunistelusta. Heidän omatkin lähteensä ovat varsin ristiriitaisia, eikä todisteita hurjista pudotusluvuista ole pystytty esittämään. Selvimpänä propagandatapauksena voidaan pitää Alamin väitettyä viiden Hunterin pudotusta, jota on tuettu selvästi vääristellyin ja jopa väärennetyin todistein.

IAF:n väitteet ovat jossain määrin uskottavampia, mutta etenkin Intian ilmatorjuntatykistö on esittänyt ylioptimistisia pudotuslukuja. Myös pakistanilaiset ovat myöhemmin myöntäneet ilmatorjuntatykistönsä ilmoittamat pudotusluvut todellista suuremmiksi.

Pudotusväitteet:
 
Konetyyppi Intian ilmoitus
yht. (ilmataistelussa)
Pakistanin ilmoitus
yht. (ilmataistelussa)
Pakistanilaiskoneet yhteensä 73 (15) 19 (8)
B-57 Canberra 8 (0) 4 (0)
F-86 Sabre 47 (12) 12 (7)
F-104 Starfighter 4 (1) 2 (1)
C-130 Hercules 2 (0) 0 (0)
Intialaiskoneet yhteensä 55 (18) 110 (21)
Canberra 6 (1) ? (1)
Gnat 6 (3) ? (6)
Hunter 13 (9) ? (16)
MiG-21 2 (0) ? (?)
Mystere 8 (2) ? (4)
Vampire 9 (3) ? (4)

Linkit

The 1965 Indo-Pak Air War (Bharat-Rakshak)
Pakistan Military Forum
CNN: India and Pakistan
Sam's Indian Airforce Down Under
Nooman's P.A.F Site
Hussain's P.A.F Site

[Takaisin ilmailun yleistietoon] [Takaisin pääsivulle]