Teksti: Useat mukanaolleet
Kuvat: P. Hietaniemi
Lauantaina 20.11.1999 lähdimme opiskelemaan Reijo Raekallion taidegalleriaan vesivärimaalausta. Mukana olivat 3-4. luokka ja viitoskuutoslaiset sekä heidän opettajansa. Tällä opintoretkellä korvattiin 8.1.2000 joka olisi muuten ollut koulupäivä. Samalla joululomamme piteni.
Pöntsön galleria sijaitsee Kittilän kunnassa noin 50 kilometrin päässä Äkäslompolosta. Kaahasimme Pöntsöön Satokankaan linja-autolla ja kuskina oli Teijo Vasara. Paluumatkalla pysähdyimme Kittilässä ostamassa namua sun muuta krääsää esim. mini skeittilautoja.
Galleriassa Reijo esitteli omia töitään ja kertoi valon ja varjon käyttämisestä tauluissa. Sen jälkeen saimme itse käydä katsomassa Reijon maalauksia ja tehdä omia töitä lumppupaperille. Lumppupaperi on akvarellimaalaukseen tarkoitettua paperia. Työmme teimme vesiväreillä. Viimeisenä pidettiin kritiikkipalaveri, jossa Reijo arvosteli töitämme.
Galleriassa myytiin mm. virvokkeita, kahvia ja kakkua, kortteja, runokirjoja ja Reijon omia tauluja ja muita taideteoksia.
Aluksi Reijo kertoi hienoista akvarelleistaan.
Kysymyksessä ei ole teipinsyönti vaan pohjanteko.
Mitähän tässä oikein tekisi?
Vettä ja väriä rupesi kulumaan.
Jäniksenjälkiä ja ...
... omenoita
Reijo neuvoi kädestä pitäen.
Loppukritiikki kuului asiaan.
REIJO RAEKALLIO PÄHKINÄNKUORESSA:
syntynyt 22.6.1950 Kittilässä
Osoite: PÖNTSÖ, 99130 Kittilä
puh. 016 657122KOULUTUS: Lahden taidekoulu 1974-1977
KUVATAIDEOPETTAJANA:
- eri kuvataidekursseja 1973-1983
- Kittilän kansallisopisto
- Viialan työväenopisto
- Pälkäneen yläaste ja lukio
- Lapin taidekoulu
JÄSENYYDET: Suomen taiteilijaseuran jäsen vuodesta 1978 Lapin taiteilijaseura Lapin läänin taidetoimikunnan jäsen 1983-1985 Lapin läänin taidetoimikunnan puheenjohtaja vuodesta 1986-1988 Valtion kuvataidetoimikunnan jäsen 1992-1998
YHTEISNÄYTTELYT Suomen taiteilijain näyttelyt 1977, 1978, 1980, 1982 Nuorten taiteilijain näyttelyt Helsingissä 1975, 1978, 1980, 1982, 1983, 1984 Nuorten taidegraafikkojen kansainvälinen näyttely 1980 Suomen kuvataidejärjestöjen liiton kesänäyttelyt 1976, 1980, 1983, 1984 Lapin läänin näyttelyt 1974, 1977, 1979, 1981, 1983 Ars Arctica Rovaniemmellä 1969-1987, 1989 Kalottinäyttely 1972 Rajanäyttelyt 1978, 1981 Lapin taiteilijain näyttelyt 1978, 1980 Lapin taidetta Kemissä 1981 Wilhemina 1982 Kittilän taideseura Staalon näytttelyt 1968-1986 Lapin kuvataideseura Palaksen näyttelyt 1977-1988 Arcus-Hallenin syyssalonki Luulajassa 1987 Cadilac, USA 1987 Murmask 1987, 1989, 1992 Cabrovo, Bulgaria 1987 Unkari 1980 Saksan kiertonäyttely 1991 Groeningen 1990
Pirkanpohjan kesänäyttelyt 1979, 1980, 1982, 1984, 1985 KUTSUNÄYTTELYT Non Art Seinäjoki 1980 Posion kesänäyttely 1976 Kemijärvi 1977, 1980 Rovaniemi 1981 Pohjanlahden Biennal 1981 Voipalan kesänäyttely 1981 Oulun taidemuseo 1979 Erkylän Ometta 1983 Pariisi 1984 USA Northcaroline 1997, 1998 Italia Festival Nordico Rooma Lapp Art Ranua 1984, 1988 NMKY Helsinki 1986 Art Suvanto 1987-1989 Älvsbyn kuvataideyhdistys 1988 Lohjan kesänäyttely 1988 Pyhäniemen kartano 1989 Raahen kesänäyttely 1989 Art Minor 1988 Hovinkartano 1991, 1992, 1993 Mäntän kuvat kesä 1991 Artport Viitasaari 1996, 1998, 1999 Leporannan taidekeskus 1997 Kittilä 1969 Kolari 1971 Pori 1972 Savonlinna 1973 Vaasa 1978, 1993 Turku 1978, 1992, 1994 Hämeenlinna 1978 Lahti 1980 Ivalo 1983 Enontekiö 1984 Kuopio 1973, 1974 Oulu 1973, 1974, 1978-1988,1993 Rovaniemi 1975, 1978, 1984, 1986, 1988,1993, 1996 Tampere 1973, 1978, 1985 Helsinki 1977, 1978, 1985, 1986, 1987, 1988, 1995, 1999 Oulainen 1987-1998 Kemijärvi 1986 Jyväskylä 1990 Kempele 1999 Vääksy 1990 Kannus 1992 Inari 1985, 1992 Kilpisjärvi 1993 Seinäjoki 1995 Kajaani 1997 Gällivaara 1998
Teoksia kokoelmissa:
Kittilän kunta, Lahden taidemuseo, Kemin taidemuseo, Rovaniemen kaupunki, Tampereen nykytaiteen museo, Vaasan kaupunki, Kemijärven kaupunki, Tornion kaupunki, Marianhamin taidegalleria, Joensuun kaupunki, Haminan kaupunki, Kouvolan kaupunki, Espoon kaupunki, Inarin kunta, Lapin seutukaavaliito, Raahen kaupunki, Tampereen kaupunki, Sanomalehti Kaleva, Aineen taidemuseo Tornio, Sanomalehti Lapin Kansa, Gabrovin huumori- ja satiirikokoelmat, Bulgaria, Suomen valtion taidekokoelmat, Älvsbyn taideyhdistys, Älvsbyn kunta, Norrbottenin läänin maakäräjät, Rovaniemen maalaisknta, Kehitysaluerahasto, Oulun taidemuseo, Raisio, Wihurin säätiö, Pohjanmaan museo, Hantymansinskin kaupunki Siperia, Gällivaara, Ilmailulaitos Kittilän lentokenttä.
Pöntsön Galleria löytyy tästä.