Äkäslompolon Ala-aste FINLANDIA-talolla
![]()
Kuudesluokkalainen Visa Uotila ja hänen opettajansa Pekka Hietaniemi kokivat viime viikolla 29.7. unohtumattoman elämyksen Finlandia-talolla Helsingissä. He joutuivat keskeyttämään lomailunsa, kun Opetusministeriö oli kutsunut heidät esittelemään Äkäslompolon Ala-asteen www-sivutuotantoa. Kysymyksessä oli konferenssi, joka kantoi juhlallista nimeä "NEW DIMENSIONS OF LEARNING IN THE INFORMATION SOCIETY" (Oppimisen uudet ulottuvuudet tietoyhteiskunnasssa).
Kokous, joka pidettiin 28-30.7.99, liittyi Suomen EU-puheenjohtajuuteen, ja sen järjesti Opetusministeriö yhteistyössä Euroopan Komission kanssa. Yleisö oli erittäin arvovaltainen ja monikansallinen. Se koostui korkeista kouluviranomaisista ja tutkijoista EU- ja muistakin Euroopan maista. Olipa osanottajia valtamerien takaakin. Konferenssin tavoitteena oli tutkimuslaitosten, hallinnon, yritysten ja oppilaitosten välisen yhteistyön lisääminen elinikäisen oppimisen periaatteiden vahvistamiseksi ja uusien oppimismenetelmien ja -välineiden saamiseksi nykyistä tehokkaampaan käyttöön Euroopan kouluissa.
Tarkoitus oli myös jatkaa EU:n aiemmin julkaisemien aloitteiden käynnistämää keskustelua tietoyhteiskunnan pedagogisista ja eettisistä ulottuvuuksista. Konferenssissa tarkasteltiin uuden tieto- ja viestintätekniikan käyttöä ja vaikutuksia oppilaitoksissa ja muissa oppimisympäristöissä luentojen lisäksi näyttelyn ja käytännön esimerkkien avulla.
Pojat vähän polleinaJuuri hyvin toimivaa käytännön esimerkkiä Visa Uotila ja Pekka Hietaniemi olivat esittelemässä. Tässä "VIRTUAL TOUR OF FINNISH OPEN AND DISTANCE LEARNING SITES" -osiossa esiintyivät Äkäslompolon lisäksi neljä muuta oppilaitosta. Lappi oli hyvin edustettuna, sillä mukana olivat Kemi-Tornion Ammattikorkeakoulu Eero Pekkarisen johdolla. Eero toimii Kemi-Tornion Tekussa kansaivälisten toimintojen osaston johtajana. Kilpisjärven koulun etäopiskelua esttel. Timo Tuominen. Kaksi muuta paikkaa täyttivät Taideteollinen Korkeakoulu Helsingistä sekä Kuoreveden viestintäleiri.
Esityksen pohjaksi oli kotona valmistettu CD, jossa oli perustietoa kotikylästä sekä koulutyöskentelystä. Aamulla ennen esitystä käytiin varmistamassa tekniikka. A-salin seinällä oli n. 3 x 3,5 metrin screeni (valkokangas), jonne kuva videotykillä siirrettiin tehokkaan PC:n nestekidenäytöltä. Visa käytti konetta ja Pekka seisoi puhujapöntössä ja kertoi.
Visa hoiti konetta ja Pekka oli pöntössä ja kertoi.Esitys sai ihastelevan vastaanoton. Mm. Yhdysvaltain Opetusministeriön ylitarkastajan Ms. Linda Roberts oli erityisen innostunut Äkäslompolon Ala-asteen osaamisesta. Ms. Roberts kertoi, että hänellä on tiedossa alaskalainen koulu, jota hän yrittää saada kansainväliseksi yhteistyökumppaniksi Äkäslompolon ala-asteelle. Hyödyllistä myös oli tavata henkilökohtaisesti monet jo puhelimesta tutut korkeat opetusviranomaiset ja rahojen jakamisesta päättävät henkilöt. Äkäslompolon ala-asteella on joitakin uusia tietoyhteiskuntaan liittyviä suunnitelmia ensi syksyksi, joiden toteuttaminen aloitetaan heti, kun päästään muuttamaan remontoituun koulurakennukseen.
Samana päivänä kaksikko oli Lasipalatsissa esittelemässä Ylläs-aiheiheisia sivujaan liittyen Nykyaika-näyttelyyn. Siellähän oli meneillään Ylläs-viikko.
Visa esittelee Alpo Harjulle Ylläs Jazz Blues 2000-sivua.